Miten tunnistaa pikkuvasikan verenmyrkytys?

Eläinlääkäri sanoi, että pikkuvasikalla on verenmyrkytys. Miksi sillä ei ole kuumetta?

Asiantuntija vastaa:

Vasikan sairastuessa sen puolustusjärjestelmä tarvitsee käyttöönsä paljon energiaa. Kuumeella eli kohonneella kehon lämpötilalla pyritään edistämään puolustusjärjestelmän toimintaa sekä estämään taudinaiheuttajien lisääntyminen elimistössä. Kuumeen noustessa ruumiinlämpöä kohotetaan hakeutumalla lämpimään, pörhistämällä karvat ja säästämällä lämpöä sekä aktiivisesti lisäämällä aineenvaihduntaa, lihasvärinää ja ruskean rasvan polttamista. Tämä kaikki vaatii hyvin paljon energiaa ja kuluttaa varsinkin nuoren vasikan voimavaroja nopeasti.

Vakavaa tulehdussairautta kuten ripulia ja verenmyrkytystä sairastava vasikka on heikko, ja sen elimistön tila on pahoin häiriintynyt, jolloin lämmönsäätely ei toimi kunnolla. Siksi elimistö ei välttämättä pysty nostamaan kuumetta monesta eri syystä. Pikkuvasikka ei voi tai osaa hakeutua lämpimään. Lisäksi sairauden vahingoittama elimistö ei pysty kiihdyttämään aineenvaihduntaa eikä ruskeaa rasvakudosta ole välttämättä enää jäljellä lämmöntuotantoon. Heikko vasikka makaa paljon, joten se menettää runsaasti lämpöä ympäristöönsä. Etenkin, jos makuualue on märkä ja vetoisa eikä kuiviketta ole riittävästi. Sairaan vasikan heikko ruokahalu vähentää maidosta saatavaa energiaa, varsinkin jos juoma tarjotaan viileänä.

Aina vakavaa tulehdussairautta sairastavalla vasikalla siis ei ole kuumetta, vaan myös normaali- tai alilämpöinen pikkuvasikka voi olla hyvin vakavasti sairas. Runsas olkikuivitus, vedottomuus, lämmin maito ja tarvittaessa lisälämpö ovatkin tärkeä osa sairaan ja viluisen hoitoa.

Vastasyntynyt vasikka on altis tulehdussairauksille

Lue lisää vasikoiden tulehduksista

Lue artikkeli
Asiantuntija vastaa
Ripulia ratkomassa − voiko ripulia ehkäistä vapaalla juotolla?
Asiantuntija vastaa
Paljonko rehun D-arvo voi pudota säilönnän aikana?
Asiantuntija vastaa
Miten ehkäistä maidon laatu- ja antibioottipoikkeamia?