Siirry sisältöön
Vapaalla

Järjestötoiminta virkistää

Järjestötoiminta virkistää
Anna Jalas-Karjalainen
Copywriter, toimituspäällikkö

Valio Oy

Rauni Miettinen, 58, on löytänyt Maa- ja kotitalousnaisten toiminnasta vaihtelua ja sisältöä arkeen.

”Elämä maitotilalla on sitovaa ja säännöllistä. Sen vastapainoksi kaipaan aktiviteetteja tilan ulkopuolella. Olenkin ollut mukana Maa- ja kotitalousnaisten toiminnassa jo kohta 30 vuotta paikallisyhdistyksestä valtakunnalliselle tasolle.

Ihmisen on hyvä haastaa itseään sopivasti. Järjestön kautta olen päässyt esimerkiksi valmistamaan entuudestaan tuntemattomien ruokakulttuurien herkkuja. Vaihtelu onkin ehdottomasti järjestötoiminnan parhaita puolia.

Oppeja pääsee jakamaan myös muille. Oma äitini ehti onneksi opettaa minulle ruisleivän teon, mitä taitoa olen ylläpitänyt ja opettanut muillekin ruokakursseilla. 100-vuotias ruisjuuri äitini kotitalosta ja leivän leipomisen taito ovatkin ehkä tärkein perintöni.

Kun uppoutuu vaikkapa tapahtumatuotannon tai pitopalvelun tyyppiseen toimintaan, unohtuvat muut murheet. Järjestötoiminta on myös paras konsti tutustua uusiin ihmisiin, jos muuttaa uudelle paikkakunnalle.

Rauni Miettisen Pop up -kahvilassa on nautittu leivonnaisista ja tunnelmasta.