Työterveyshuolto tukee maitotilayrittäjää

Työterveyden ammattilainen auttaa maitotilayrittäjää työstä aiheutuvien rasitusvaivojen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa sekä esimeriksi henkisten paineiden helpottamisessa.

Ahtiaisen maitotilalla Orimattilassa on noin sata lehmää. Terhi ja Jani Ahtiainen hoitavat lypsyn 2 x 10 -lypsyasemalla omin voimin aamuin illoin, joten työtä riittää.

”Siinä ollaan kädet hankalassa asennossa ylhäällä ja pitkällä, kun otetaan suihkeet, pyyhitään vetimet ja asetetaan lypsimet. Toistoja tulee melkoisesti. Se tuntuu käsissä ja rasitus aiheuttaa kipuja”, kuvailee Jani Ahtiainen.

Maitotiloilla on paljon tuki- ja liikuntaelinvaivoja, jotka ovat seurausta lypsystä ja myös esimerkiksi rehunjakotyöstä.

”Polvet ja ylävartalo ovat kovilla. Tulee rasitusvammoja”, kertoo agrologi ja maatalouden asiantuntija Reijo Talsi Mehiläisen työelämäpalveluista.

Mehiläinen ja Valio ovat solmineet puitesopimuksen, jonka ansiosta valiolaiset maitotilayrittäjät pääsevät helposti Mehiläisen työterveydenhuollon piiriin. Tarjolla ovat ison talon palvelut ja osaaminen sekä maatalouden erityisasiantuntijuus. Valioryhmän tilat saavat palvelut muita yrittäjiä edullisemmin.

”Yrittäjä on maitotilan tärkein voimavara, joten hänen pitää pysyä kunnossa. Tämä sopimuksemme Mehiläisen kanssa ei velvoita ketään, mutta on kuitenkin oikein hyvä vaihtoehto”, sanoo Osuuskunta Tuottajain Maidon toimitusjohtaja Ari Mäkelä.

Jokainen maitotilayrittäjä tekee itse sopimuksen Mehiläisen kanssa, mikä onnistuu helposti ottamalla yhteyttä Mehiläisen myyntiin vaikka sähköpostilla.

Valion ja Mehiläisen työterveyshuoltoyhteystyö aloitettiin Osuuskunta Tuottajain Maidon alueella, mutta palvelu laajenee valtakunnalliseksi. Jo tällä hetkellä 30:ssa Mehiläisen toimipisteessä on tarjolla työterveyshuoltoa maitotilayrittäjille, ja lisää alan tuntevia työterveyshoitajia koulutetaan koko ajan.

Yrittäjä on maitotilan tärkein voimavara, joten hänen pitää pysyä kunnossa.

Maitotilayrittäjän työterveysyhteistyö alkaa tilakäynnillä, jossa selvitellään, millaiseksi maitotilayrittäjä kokee terveytensä ja työolonsa. Akuuteimmat asiat laitetaan ensin kuntoon ja vasta sitten on vuorossa terveystarkastus sekä muut tarpeelliset tutkimukset ja jatkotoimet.

Ahtiaisen tilan työoloja kartoitti Mehiläisen työterveyshoitaja Anni Sihvo apunaan Reijo Talsi. Tilakäynneillä on aina mukana työterveyshoitaja ja maatalouden asiantuntija sekä mahdollisesti myös esimerkiksi työfysioterapeutti. Maatalouden asiantuntija tulee usein ProAgrialta, jotta tilakäynnillä olisi aina riittävästi asiantuntemusta maatalouden erityispiirteistä. Ahtiaisille on aiheutunut lypsystä rasitus-kipuja käsiin, joten työoloihin pitää saada nopeasti parannusta.

”Juttelimme tilakäynnillä työterveyden asioista yleisesti ja tutkimme tarkemmin lypsyaseman ergonomiaa. Seuraavana tilallemme tulee fysioterapeutti, jonka kanssa mietimme työasentoja ja työpistettä tarkemmin”, Jani Ahtiainen kertoo.

Työterveyshuoltoon kuuluvat säännölliset työterveystarkastukset maitotilaryittäjän toivomassa tahdissa, esimerkiksi joka toinen vuosi. Lisäksi lääkäriin ja jatkotutkimuksiin pääsee aina tarpeen mukaan.

”Aiemmin kävimme lääkärissä kunnallisella puolella, mutta sieltä oli vaikea saada aikoja. Nyt vastaanotolle pääsee nopeasti ja ajan varaaminen on sujunut helposti”, Jani Ahtiainen kiittää.

Ahtiaisen tila sijaitsee kohtuullisen matkan päästä Kouvolan Mehiläisen lääkäriasemasta, mutta monet maitotilat ovat kaukana palveluista. Työterveyshuollon kautta valiolaiset maitotilayrittäjät hyötyvät Mehiläisen digitaalisista etäpalveluista: OmaMehiläinen-mobiilisovelluksessa voi varata ajan lääkärille, uusia reseptit ja katsoa laboratoriotulokset. Digiklinikalla lääkäri tai hoitaja on yhtä lähellä kuin oma kännykkä.

”Digiklinikalla asioidaan mobiilisovelluksen avulla. Sinne voi lähettää kysymyksen ja kuvankin esimerkiksi tulehtuneesta silmästä, ja lääkäri voi määrätä hoidon sen perusteella. Siellä hoituvat esimerkiksi tavalliset hengitystieinfektiot ja virtsatulehdukset”, Talsi kertoo.

Lypsyrobotit ja työn automatisoiminen vähentävät fyysistä kuormaa, mutta voivat lisätä henkisiä paineita. Tulee paljon uutta opeteltavaa ja tuotannon tehostuessa talousasiatkin voivat painaa mieltä.

”Henkisen paineet ovat tuki- ja liikuntaelinvaivojen rinnalla yleisiä työterveyshuollossa hoidettavia asioita. Henkisiä paineita helpottaa jo jutteleminen esimerkiksi työterveyshoitajan kanssa, ja hän voi ohjata eteenpäin lisäavun piiriin”, Talsi kertoo.

Mehiläinen tekee myös yhteistyötä maakuntien kanssa Melan hallinnoimassa Välitä viljelijästä -projektissa, jossa alueen projektityöntekijä menee maa-tilalle ja selvittelee, miten paineita voisi helpottaa.

Teksti: Susanna Cygnel

Kuvitus 123rf ja Johanna Siljola