Seleenin saanti kuntoon

Seleeni vaikuttaa eläinten terveyteen ja hyvinvointiin, maidon ravitsemukselliseen laatuun ja tuotannon kannattavuuteen. Se on välttämätön hivenaine kaikille eläimille.

Seleeni toimii glutationiperoksidaasi-entsyymin, kilpirauhashormonin ja useiden muiden proteiinien biokemiallisena osana. Se suojaa soluja yhdessä E-vitamiinin kanssa ja vaikuttaa elimistön vastustuskykyyn.

Vakava seleenin puute saa aikaan solutuhoa ja lihasrappeumaa. Puutteen seurauksena myös elimistön vasta-ainetuotanto vähenee ja veren valkosolujen kyky tappaa taudinaiheuttajia heikkenee. Tällöin alttius sairastua bakteerien ja virusten aiheuttamiin sairauksiin lisääntyy.

Seleenin puutoksen oireet vaihtelevia

Pahimmillaan seleenin puute johtaa eläinten vakaviin sairastumisiin ja kuolemiin. Lievemmät puutostilat aiheuttavat piileviä sairauksia, hedelmällisyyshäiriöitä ja siten tuotantotappioita.

Voimakkaan seleenin puutoksen oireina ovat heikkoina tai kuolleina syntyneet vasikat sekä lihasrappeuman puhkeaminen yleensä alle puolivuotiaalle eläimelle. Lihasrappeuma voi ilmetä heikkoutena missä tahansa lihaksessa: kielessä, kurkunpäässä, nielussa, niskassa, palleassa, sydämessä tai raajoissa. Vasikka voi olla kykenemätön imemään ja nielemään tai sillä voi olla vaikeuksia pysyä pystyssä tai kävellä.

Lehmillä liian vähäinen seleenin saanti voi näkyä lisääntyneinä utaretulehduksina, jälkeisten jäämisenä, kohtutulehduksina, kiimattomuutena, rakkuloina, alkiokuolemina ja luomisina.

Seleenin imeytyminen ja erittyminen vaihtelee

Nautojen syömästä seleenistä imeytyy noin 50–90 prosenttia, pääosin ohutsuolessa. Osa seleenistä käytetään pötsissä mikrobivalkuaisen muodostamiseen. Seleeniä erittyy maitoon, virtsaan, ulosteisiin ja hikeen.

Orgaanisen seleenin käytettävyys on epäorgaanista parempi. Ulkomaisissa ruokintakokeissa syötetyn ja maitoon erittyvän seleenin suhde on hyvin suora. Syötetystä seleenistä erittyy maitoon noin 17 prosenttia (± 1,3). Periaatteessa seleenin lisäys pitäisi näkyä maidon seleenipitoisuuden nousuna jo viisi päivää ruokinnan muutoksesta, mutta tämä pätee vain tietyissä ruokintakoeolosuhteissa.

Käytännössä seleenin imeytyminen ja erittyminen eivät ole vakioita, vaan ne riippuvat muun muassa lehmän lypsykauden vaiheesta ja tuotostasosta, syötetyn seleenin muodosta ja perusrehujen laadusta. Tämä on todettu useissa tutkimuksissa, joissa on huomattu selvä vaihtelu eri rehuja sisältävien dieettien ja eri maanosissa tehtyjen tutkimusten välillä.

Rehun korkeat vapaiden rasvahappojen, kalsiumin (Ca) ja rikin (S) pitoisuudet heikentävät seleenin imeytymistä. Seleeni voi sitoutua proteiineihin rikin tilalle vaikuttaen maitoon erittyvän seleenin määrään. Koska maidon proteiinien metioniinipitoisuus on kaksi kertaa suurempi kuin veren proteiinien, on kaksi kertaa todennäköisempää, että selenometioniini sitoutuu maidon kuin veren proteiineihin. On siis mahdollista, että lehmän veren seleenipitoisuus on matala, vaikka sen maidon seleenimäärä olisikin normaalistasolla.

Seleeniruokinta perustuu analyyseihin ja laskelmiin