Ratkaisuja asiakkaita kuunnellen
Kuluttajat valitsivat Valion Suomen vastuullisimmaksi brändiksi kahdeksatta kertaa peräkkäin (Sustainable Brand Index 2021). Suomalaisille on erityisen tärkeää Valion paikallinen tuotanto, terveelliset tuotteet, eläinten hyvinvointi ja ympäristöasiat. Nämä kriteerit linkittyvät tiiviisti myös valiolaisten maitotilojen työhön ja yrityksen toiminnan perustaan maaseudulla.
Moni suomalainen on huomannut, millaisia vahvuuksia elinvoimainen kotimainen maatalous ja ruoka-alan yritykset ovat kriisin keskellä: ihmiset luottavat Valioon.
Valion vuosi 2021 on käynnistynyt tiukasti strategiaamme seuraten. Teemme kehitystyötä kotimarkkinalla, kaikkiin brändeihimme ja eri tuotekategorioihin liittyen. Samaan aikaan kasvatamme ja kehitämme sekä ruokaratkaisujemme että tuotteidemme myyntiä ympäri maailman jo olemassa oleville sekä uusille elintarviketeollisuuden ja ravintola-alan asiakkaille.
Valiolla on pitkä historia teollisten raaka-aineiden, jauheiden ja voin, vientimyynnistä. Olemme valmistaneet jo vuosikymmeniä maito- ja herapohjaisia jauheita elintarviketeollisuuden raaka-aineeksi. 1970-luvulla kehitimme juuston valmistuksen sivutuotteena herajauheet, jotka otettiin kiinteäksi osaksi lastenruokateollisuutta. Asiakkaitamme ovat niin lastenruoka-, suklaa-, leipomo- kuin muut ruokatuotteiden valmistajat lähes 60 maasta ympäri maailman. Elintarvikkeiden vientitoimintaa leimaavat kauppapolitiikka, tullit, auditoinnit ja laitoshyväksynnät sekä asiakasdokumentaatiot, joten tarvitsemme selkeät prosessit pystyäksemme tehokkaampaan vientiin.
Vaikka viime vuosina maitotuotteiden kulutus kotimarkkinalla on vähentynyt, olemme saavuttaneet markkinakasvua esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa ja Kiinassa. Siellä kuluttajat käyttävät tuoretuotteiden sijaan pääasiassa jauhemaisia maitotuotteita.
”Jauhemaisten tuotteiden merkitys on kasvanut tuoteportfoliossamme, ja noin 40 prosenttia Valion liikevaihdosta tulee jo viennistä. ”