Palkokasvia ja apilaa rehussa

Palkokasveja viljellään nurmen seassa muun muassa siksi, että ne tuova lisävalkuaista ruokintaan.

– Lisäksi ne sitovat typpeä ilmasta, mitä nurmiheinät eivät tee, ja vähentävät sillä tavalla ostolannoitteiden tarvetta, kertoo nurmen huippuasiantuntija Jarkko Storberg ProAgrialta.

Palkokasvien vahva juuristo ja monipuolinen kasvusto ylipäänsä parantavat maan laatua, mistä on hyötyä seuraavalle kasvukaudelle.

– Tämä yhdessä typpipitoisuuden kanssa nostaa maan esikasviarvoa, Storberg toteaa.

Palkokasvit viljellään nurmen seassa, joten sato korjataan pääkasvin eli nurmikasvin aikataulun mukaisesti.

– Periaatteessa palko- ja apilakasvien sulavuus laskee hieman hitaammin kuin nurmiheinillä, mutta jos vähintään 70 prosenttia kasvustosta on nurmiheiniä, niin korjuuaikapäätös kannattaa tehdä nurmiheinien mukaan, Storberg sanoo.

Sadonkorjuuajan mukaan apilat sopivat viljeltäviksi timotein, nurminadan, ruokonadan ja englanninraiheinän seassa. Koiranheinä taas valmistuu aiemmin, joten sen rinnalla voisi viljellä sinimailasta ja rehumailasta. Mailasia voi toki viljellä myös muiden nurmiheinien seassa.

Palkokasvit ja apilat tuovat nurmenviljelyyn hyötyjen lisäksi haasteita. Peltoja pitää kalkita, jos pellon pH on viljavuusluokassa välttävä tai sitä huonompi. Palkokasvien viljelyssä tulee kiinnittää huomiota myös ravinteiden saantiin. Typpi on ainoa ravinne jota palkokasvit eivät tarvitse, koska ne valmistavat sitä itse.

Palkokasvien talvenkestävyys ei liioin ole kovin hyvä, mikä voi Suomen oloissa aiheuttaa päänvaivaa. Ylipäänsä palkokasvit eivät ole yhtä pitkäikäisiä kuin perinteiset heinät.

– Nurminata ja timotei esimerkiksi kestävät hyvin tuottavina neljä–viisi vuotta, mutta nurmipalkokasvit vain noin kolme vuotta. Viljelijät ovat toki varautuneet näihin täydennyskylvöin eli kasvavaan nurmeen lisätään siementä pitkäikäisyyttä lisäämään, Storberg kertoo.

Palkokasvit viihtyvät kivennäismaalajeissa ja pellossa, jossa on kalkitus ja vesitalous kunnossa. Jos nurmiheinille tehdään voimakas lannoitus, nurmipalkokasvit tukehtuvat rehevän nurmikasvuston joukossa. Ne eivät myöskään sido ilmasta typpeä, jos sitä on saatavissa maasta.

– Typpilannoituksesta pitäisi olla malttia, Storberg sanoo ja lisää:

– Kaikkein tärkeintä on tarkkailla keväällä kasvustoa ja sen menestystä sekä antaa lisätyppeä tarpeen mukaan.

Palkokasvien rikkatorjunassa kannattaa satsata pellon perustamisvaiheeseen.

Rikkojen torjunta kannattaa tehdä suojaviljasta. Keinot vaihtelevat rikkakasvivalikoiman ja nurmen perustamistavan mukaan.

– Jos nurmi perustetaan ilman viljaa, voidaan esimerkiksi tehdä puhdistusniitto, jolloin rikkojen kasvu pysähtyy ja nurmi kiihdyttää kasvuaan, Storberg vinkkaa.

Nurmikasvustoissa paras rikkatorjunta on tiheä, hyvä nurmikasvusto, koska siellä ei ole tilaa rikkakasveille.

Jossain yhteyksissä on uumoiltu, että lehmät eivät palkokasvien kasviestrogeenin takia tiinehdy hyvin. Jarkko Storbergin mukaan kasviestrogeenia voi tulla joissakin sääoloissa ja vanhempiin maatiaislajikkeisiin.

– Asiaa ei ole kuitenkaan aukottomasti selvitetty. Suomessa on luomutiloja, jotka ovat hyvin pitkään viljelleet apiloita nurmissa, eikä niillä ole ollut tiinehtimisongelmia. En pitäisi tätä kovin vakavana asiana, koska rehussa on myös nurmiheinää.

Analyysit kertovat totuuden

Lypsykarjan ruokinnan asiantuntija Sari Jussila ProAgrialta korostaa, että parhaan tiedon ruokinnan onnistumisesta saa havainnoimalla lehmiä navetassa ja tankkimaidon sekä tuotosseurannan maitoanalyyseistä.

Rehuanalyysit ovat koko ruokinnan onnistumisen perusta. Riittävän kattavat rehuanalyysit ja lisäksi kivennäisanalyysit, sekä seleenimääritys tarvittaessa maksavat itsensä aina takaisin lehmien hyvänä tuotoksena.

Osuuskunnathan maksavat perusrehuanalyysit, joten kustannusta tulee vain kivennäis- ja seleenimäärityksistä.

Miten palkokasvit sopivat eri tuotosvaiheissa ruokintaan?

Ummessa olevilla lehmillä välttäisin ruokinnassa palkokasvivoittoista rehua, koska palkokasvien korkea kalsium tuo usein vaikeuksia. Myös lopputuotantokaudella jättäisin palkokasvivoittoisen rehun vähemmälle.

Tosin käytännössähän koko lypsykausi menee useimmalla tiloilla samoilla rehuilla, sillä harvoissa oloissa voidaan tehdä sadan ensimmäisen päivän ruokinta erilaiseksi. Monella tilalla ei sitä paitsi haluta aukaista etenkään lämpöiseen vuoden aikaa useampaa rehusiiloa.

Saadaanko palkokasveilla lisäystä kuiva-aineen syöntiin?

Päivälaskelmilla emme pysty todistamaan, että se nousisi selkeästi, mutta tiloilta saatujen kokemusten mukaan syönti lisääntyy, kun rehussa on palkokasvia. Siihen vaikuttaa muun muassa, kuinka hyvin rehu on saatu säilymään ja kuinka märkää se on.

Tiloilta saadun palautteen mukaan apilat ja palkokasvit maistuvat, joten siksi rehuun laitetaan mielellään esimerkiksi sinimailasta. Lehmän päivän kuiva-aineen syöntikyky on ratkaiseva. Jos palkokasvirehu on märempää, kuin timotei-nurminatasäilörehu, niin näyttää maistuvan paljon paremmin.

Mikä merkitys syönti-indeksillä ja kuidulla on ruokinnassa?

Totta kai seuraamme syönti-indeksiä, ja sillä on oikeasti merkitystä. Kuitu on hyvä ystävä ja työkalu, jolla säädetään ruokintaa. Hyvässä ruokinnassa seurataan kuidun ja tärkkelyksen suhdetta eli ruokinta on säätöä kuidun ja väkirehun tärkkelyksen välillä. Sulamattoman (iNDF) noustessa maitomäärä putoaa ellemme huolehdi, että tärkkelys on riittävällä tasolla.

Miten palkokasvit vaikuttavat maidon pitoisuuksiin ja määriin?

Maidon määrään vaikuttaa hyvin moni asia. Tiloilla on havaittu, että herne kuivattuna ruokinnassa lisää maitoon valkuaista. Herne toimii osittain energia ja osittain valkuaistäydentäjänä naudan ruokinnassa.

Vihantarehuna herneen tai härkäpavun osuus on ravinnossa vielä niin vähäinen, että vaikutuksesta maidon pitoisuuksiin tai maitomääriin käytännön tilatasolla ei ole selkeää näyttöä.

Ruokinnansuunnittelun merkitys maitomäärään 25 prosenttia, muut asiat tilalla vaikuttavat 75 prosenttia. Saattaa esimerkiksi olla, että uusittu ilmanvaihto on lisännyt maitomääriä, eikä nurmen joukossa kasvanut palkokasvi. Kaikki vaikuttaa kaikkeen!

Entä jos apilaa ja palkokasvia on laitumissa?

Tässä tulee eteen aikatauluhaaste: kun on laidunnuskausi, palkokasvi on nuorta ja apilassa on kuitu vähissä. Toisaalta timotei vanhenee ennen juhannusta ja sen maittavuus kärsii. Jos nauta saa liian vähän kuitua, maidon rasvapitoisuus laskee ja ravintoaineiden imeytymien kärsii.

Laidunkausi on ollut etenkin kuluneena kesänä sateiden takia hyvin haastava. Laitumet ovat kasvaneet paikoin erittäin nopeasti, mutta märkyydestä johtuen ei ole voitu laiduntaa tehokkaasti.

Kuinka korkeaa valkuaispitoisuutta säilörehuun kannattaa tavoitella?

Tavoitellahan voi mitä vaan, mutta ruokinnan suunnittelussa voi olla tyytyväinen 140–180 g/kg:aan. Silloin ruokinnansuunnittelu on optimaalista. Matalammalla tasolla joudutaan lisäämään ostovalkuaista ja korkeammalla tasolla pitää seurata kuidun määrää tarkasti, että lehmä pystyy hyödyntämään kaiken.

Miten paljon palkokasveja voi olla rehussa?

Periaatteessa palkokasvien määrälle ei ole rajaa, mutta kuidun ja valkuaisen määrä sekä keskinäinen suhde rehussa on vaikuttava tekijä.

Kokonaisuus ratkaisee ja tilojen tarpeet vaihtelevat. Luomutilat esimerkiksi pärjäävät loistavasti palkokasvien kanssa, koska siellä olosuhteet ovat optimaaliset ja väkirehun määrä säädetty pieneksi.

Miten voidaan minimoida rehun laadun vaihtelu?

Rehun analysoinnista saadaan arvokkaita vastauksia. Saattaa esimerkiksi käydä niin, että KPI-mittaristo kertoo maitomäärien putoavan ja yrittäjä odottaa analyysiä Artturista. Raaka-aineanalyysillä olisi voitu jo hiukan ennakkoon arviodia miten varaudutaan muutokseen.

Raaka-aineanalyysikin pitää olla riittävän kattava, että se kuvaa tulevaa siiloa tai paalierää oikein. Kattava analyysi voidaan kerätä esimerkiksi ennen korjuuta useammasta karhosta pellolla, eikä vain yhdestä kuormasta tai yhdestä paalista.

Miten palkokasvit toimivat erillisruokinnassa tai seosrehutiloilla

Pääasiassa seosrehutilalla kaikki sekoitetaan ja lehmän suupalat ovat samankaltaisia. Mutta jos erillisruokinta tilalla on syötössä sekakasvustopaali, yksi lehmä nappaa apilatupon ja toinen timoteitupon ellei rehua ole jollain sekoitettu.

Jos vaunu ei ole täysin toimiva seostilalla, jokainen suupala voi olla vähän erilainen kuin toinen. Toimivat vaunut sekoittavat rehun kunnolla ja harvemmin näistä tulee ongelmia. Palkopitoiset rehut voidaan erilaista säilöntämuodoista riippumatta yhdistää seostiloilla yleensä helpommin, kuin erillisruokinnassa. Tässäkin vaikuttaa toki tilakoko. Jos päivittäinen säilörehun kulutus on useita paaleja, on siinä helpompi tehdä yhdistelmiä, kuin kahden paalin päiväkulutuksella.

Tiloilla on hyviä ratkaisuja siihen, miten esimerkiksi sinimailasrehu- ja timoteirehu-paalit on keskenään yhdistetty. Yleensä tämä ”laillinen parittaminen” onnistuu, kun on tehty kattavat analyysit ja paalirehuista analysoidut erät yhdistetään syksyillä. On tärkeää olla suunnitelmallinen ja hankkia kattavat analyysit paali- ja siilorehuista ajoissa.

Mitä pitäisi muistaa rehujen analysoinnista?

Erityistä huomiota pitäisi kiinnittää kivennäismääritykseen.

Seleeninpuutosoireet tulevat kalliiksi, joten seleenianalyysi kannattaa tehdä, vaikka se pitää erikseen pyytää. Se pitää tehdä varsinkin, jos vaikuttaa, että seleenin kanssa on jotain haastetta. Maidon seleenipitoisuuden määrittäminen suunnitelmallisesti turvaa ennakkoon seleeninpuutoksesta tulevat ongelmat. Säilörehun seleeniä harvemmat tilat määrityttävät, mutta ei ole pahaksi tietää myös säilörehu seleenitaso.

Analyysit kannattaa ottaa syksyllä paalirehusta, kun pohtii laajemmin kokonaisuutta.

Laakasiilosta otetaan syöttönäyte vähintään kerran kuussa. Valion neuvojat suosittelevat, että laakasiilon syöttönäyte pitäisi ottaa kahden viikon välien, mutta siihen ei vielä Suomessa ihan päästä. Olisin jo tosi tyytyväinen kerrankin kuussa otettuun. Tähän osuuskunnat ovat onneksi järjestäneet monia motivoivia kilpailuja.

Entä tarvitaanko kivennäisruokintaa palkokasvisyötön rinnalle?

Palkokasvien kanssa on huomioitava, että palkokasvipitoisessa säilörehussa on luonnostaa korkea kalsium. Meidän on huolehdittava magnesiumin ja fosforin tasapaino ruokinnansuunnittelussa. Ruokinnansuunnittelun yhteydessä autamme tilanväkeä valitsemaan heidän analysoidulle säilörehulleen parhaimman kivennäisen.

Kysymyksiin vastasi lyspykarjan ruokinnan Valtakunnallinen Huippuosaaja Sari Jussila ProAgrialta.

Säilö oikein

Palkokasvien puskurikapasiteetti on korkeampi kuin nurmikasvilajikkeissa, mikä pitää ottaa huomioon palkokasveja säilöttäessä.

– Jotta säilörehun pH saadaan laskelmaan riittävän alhaiseksi, kannattaa valita sopivat säilöntäaineet juuri palkokasvirehujen säilöntään. Happosäilönnässä käytetään hieman isompaa annostusta kuin nurmisäilörehujen säilönnässä. Biologisia säilöntäaineita on myös markkinoilla palkokasvien säilöntään, opastaa maidontuotannon, ruokinnan ja säilörehun laadun Valtakunnallinen Huippuosaaja Virva Hallivuori ProAgrialta.

Hän muistuttaa, että kovin märissä rehuissa on virhekäymisriski ja kuivissa taas homehtumis- ja jälkilämpenemisriski.

– Kuiva rehu on vaikea tiivistettävä ja ilmataskuja jää helposti rehun joukkoon. Kun säilöö märkiä säilörehuja, kannattaa valita happopohjaiset säilöntäaineet. Kuiva-ainepitoisuuden ollessa korkeampi on mahdollista käyttää biologisia säilöntäaineita, Hallivuori kertoo.

Kuiva-ainepitoisuuden noustessa kasvien luontainen maitohappokäyminen vähenee, mikä kannattaa annostelussa ottaa huomioon.

Teksti: Susanna Cygnel