Nurmen ja maidon kymppikerholainen
Fazerin ravintoloissa juodaan vain kotimaista maitoa. Tupamäen tila tuottaa sitä miljoonaa litraa vuodessa erinomaisella ruokinta- ja nurmiosaamisella.
Lietoa lähestyttäessä maisema mataloituu ja katse kantaa kauas. Vaikka viimeiset lumiläikät vielä sinnittelevätkin, kevät tekee tuloaan myös Tupamäkeen. Sitä odottelee myös Perttu Uusitalo, tilan 15. isäntä.
Uusitalon suku on viljellyt lietolaisia – Uusitalon mukaan tarvasjokelaisia – peltoja vuodesta 1604. Tupamäki on lohkottu kantatilasta vuonna 1930.
”Tila siirtyi minulle heinäkuun ensimmäinen päivä vuonna 2005 kello 12. Siitä lähtien tilaa on kehitetty, eikä ole vuotta, etteikö jotain rakennettaisi”, Uusitalo hymyilee.
Pihapiirissä riittääkin rakennuksia. Pelkästään navettoja on neljä. Muita varastoja ja halleja kohoaa pitkin loivia rinteitä.
Tilalla on 200 eläintä, joista lypsäviä on 130. Maitoa suomalaisiin ruokapöytiin lähti viime vuonna miljoona litraa. ”Tavoite olisi päästä 1,2 miljoonaan litraan. Liikevaihtoa tehdään noin 700 000 euroa vuodessa”, Uusitalo kertoo.
Tila pitää kiireisenä. Lypsettävää riittää, ja viime vuonna poikimisia riitti lähes joka toiselle päivälle. Uusi-talon naisystävä on töissä muualla, mutta osallistuu tarvittaessa tilanhoitoon. Säännöllisenä apuna on kolme vakituista palkattua karjanhoitajaa.
”Uusitalon lehmät ruokitaan pääasiassa omalla rehulla. Peltoa on pari sataa hehtaaria, josta omaa on vajaa puolet.”
Tupamäen tilaa kehitetään jatkuvasti. ”Uusia rakennuksia niin eläimille kuin kalustollekin tulee tasaiseen tahtiin”, kertoo isäntä Perttu Uusitalo.
”Vaikka Uusitalo on maahan ja eläimiinsä sidottu, työssä parasta on vapaus. ”Vaikka en minä koskaan ole ilman kännykkää”, hän nauraa.”
Liian uskaliaat peurat ja kauriit ovat välillä riesana Tarvasjoella. ”Ne käyvät syömässä rehua suoraan siiloista”, Uusitalo manailee.
”Hävikin vähentäminen koko tuotantoketjussa on myös tärkeä osa Fazerin vastuullisuutta. Se kiinnostaa myös Perttu Uusitaloa.”
Sari Kilkki Fazer Food Serviceltä vieraili maitotilalla ensimmäistä kertaa.
”Valio tekee myös Fazerin kanssa näkyväksi sitä, mistä maito oikeasti tulee.”