Maitokauppa jatkuu vahvana maailmanmarkkinoilla

Yhdysvaltojen maidontuotanto ja vientimäärät ovat kasvussa, EU:n ja Uuden-Seelannin kasvuvauhti maltillisempaa.

Maidontuotanto Yhdysvalloissa kasvoi 2,4 prosenttia edellisvuoden tammikuuhun verrattuna. Sama tahti jatkui helmikuussa. Korona kuritti USA:n maitosektoria voimakkaasti viime keväänä ja lehmämäärä laski alimmilleen kesäkuussa. Seuraavan puolen vuoden aikana eläinmäärä kasvoi 93 000 lehmällä. Luottamusta toivat merkittävä tuottajille maksettu koronatuki, ruoka-apuohjelmat sekä kohtuullinen kysyntä vientimarkkinoilla. Yhdysvalloista vietiin 2020 ennätyksellisen paljon maitotuotteita. Kasvua edelliseen vuoteen oli 10 prosenttia.

Toisin kuin Euroopassa, USA:n maidontuotannon ennustetaan edelleen kasvavan parin prosentin vuosivauhtia. USDA eli Yhdysvaltain maatalousosasto ennustaa maidontuotannon ylittävän 100 miljardin litran rajan tänä vuonna. Kasvu voi myös hidastua, sillä yhdysvaltalaiset maidontuottajat reagoivat herkästi kannattavuuteen, muun muassa nousevien rehukustannusten vuoksi.

Yhdysvallat on yksi suurista maidontuottajamaista, jotka myyvät merkittävästi maitotuotteita maailmanmarkkinoille. Suurimmat viejät ovat EU ja Uusi-Seelanti, mutta niissä maidontuotannon kasvuvauhti on tällä hetkellä maltillisempaa.

EU:ssa maidontuotanto kasvoi 1,2 prosenttia vuonna 2020, mutta kasvu-arvio vuodelle 2021 jää alle yhden prosentin. Vuoden viimeisinä kuukausina kasvuvauhti hidastui ja sama trendi on jatkunut alkuvuodesta. Tammi-helmikuussa tuotanto on ollut melkein prosentin matalammalla tasolla kuin viime vuonna. Erityisen merkittävää tuotannon supistuminen on ollut suurissa maidontuotantomaissa Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa. Ranskassa maidontuotanto on supistunut alkuvuodesta melkein neljä prosenttia. Syitä on useita. Eläinmäärä on supistunut useiden kuukausien ajan, talven sääolosuhteet olivat epäedulliset, rehujen hinnat ovat nousseet ja rehuvarastot ovat vähäisemmät kuuman ja kuivan kesän jälkeen.

Maitotuotteiden maailmankauppa jatkui vuonna 2020 vahvana globaalista koronaepidemiasta huolimatta. Juustojen ja rasvaisen maitojauheen vienti jopa kasvoi. Rasvattoman maitojauheen määrä supistui edelliseen vuoteen verrattuna.

Päävientituotteita ovat maitojauheiden, juuston ja voin lisäksi esimerkiksi erilaiset herajauheet sekä muut pitkälle jalostetut elintarviketeollisuuden ratkaisut. Äidinmaidonkorvikkeiden merkittäviä ostajia ovat esimerkiksi Kiina ja Malesia. Toisaalta maitojauheiden rinnalle on tullut edullisia jauheseoksia, joissa maitorasva on korvattu yleensä hinnan vuoksi halvemmalla kasvirasvalla (FFMP fat filled milk powder). Kuten 10 suurimman maitotuotteiden tuojamaan tiedoista näkyy, tällä on jo määrällisesti merkitystä.

Suurimmista maitotuotteiden ostajista Kiinan ostot ovat viime vuosina kasvaneet tasaisesti. Suurin tuoteryhmä on rasvainen maitojauhe, jota toimitetaan melkein yksinomaan Uudesta-Seelannista. Äidinmaidonkorvike ja rasvaton maitojauhe ovat seuraavaksi suurimmat tuoteryhmät. Suomi oli viime vuonna kolmanneksi suurin rasvattoman maitojauheen toimittaja Kiinaan Uuden-Seelannin ja Australian jälkeen. Japani on toiseksi suurin maitotuotteiden tuoja, jos kasvirasvaa sisältävä jauheseos huomioidaan. Tuonnin rakenne vaihtelee tuontimaittain. Esimerkiksi Meksiko ostaa rasvatonta maitojauhetta ja juustoa, Yhdysvallat Japanin tavoin juustoa ja jauheseoksia.

  • Riitta Brandt - Edunvalvontajohtaja, Valio Oy

    Riitta Brandt

    Edunvalvontajohtaja
    Valio Oy


  • Tiina Kanervo - Talousjohtaja, Valio Oy

    Tiina Kanervo

    Talousjohtaja
    Valio Oy