Siirry sisältöön
Näkökulmat

Maatalous voi olla ilmastokriisin suurin kärsijä

Maatalous voi olla ilmastokriisin suurin kärsijä
Juha Nousiainen
Ilmastotiimin johtaja

Valion ilmastoohjelman
johtaja, joka kuuntelee bluesia ja nauttii retkipyöräilystä, lukemisesta ja puutöistä.

Keskustelu ilmastonmuutoksesta käy kuumana sekä medioissa että politiikassa. IPCC:n raportin ja EU:n FitFor55-lakipakettiehdotuksen julkaisujen jälkeen tämä oli odotettavissakin. Jonkinlainen yllätys sen sijaan on, että jälleen maatalous nostettiin päästökeskustelussa tikun nokkaan.

Luonnontieteelliset faktat ovat vastaansanomattomat ihmisen toiminnan aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä. Juurisyynä on fossiilisen hiilen kiihtyvä vapauttaminen ilmakehään. Ennusteet ilmaston lämpenemisestä tämän vuosisadan loppuun mennessä asettuvat raportissa parhaimmillaan vajaan kahden ja pahimmillaan jopa viiden asteen haarukkaan. IPCC:n raportin sanoma tiivistäen on, että nopeilla ja määrätietoisilla toimilla meidän on vielä mahdollisuus muuttaa suuntaa.

EU esitteli ilmastolakipakettinsa jo ennen IPCC:n raportin julkistusta. Tavoitteena on 55 prosentin päästövähennykset (verrattuna vuoteen 1990) koko EU:ssa vuoteen 2030 ja hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. Toimet kohdistetaan kaikkiin elinkeinoihin, myös maatalouteen. Ehdotuksen mukaan päästöoikeuskaupan ulkopuolisella taakanjakosektorilla, kuten maataloudessa, maakohtaiset tavoitteet vaihtelevat BKT/asukas -jaottelun mukaan -10 ja -50 prosentin välillä. Suomi kuuluu ehdotuksessa kovimman tavoitteen ryhmään.

Haastavin kohta EU:n ilmastopaketissa on aikataulu.

Paketin valmistelu trilogiamenettelyssä kestää kevääseen 2023 ja kansallinen toimeenpano vähintään 1,5 vuotta. Siitä on lyhyt aika vuoteen 2030, ja onkin melko selvää, että tavoitteisiin voidaan päästä vain toimimalla etupainotteisesti. Fossiilisten päästöjen leikkaus on kaiken keskiössä. Jollei tässä onnistuta, on tavoite mahdotonta saavuttaa.

Maatalouden etu on olla aktiivinen ilmastotyössä. Suomalaisessa ilmastokeskustelussa on kiistelty maatalouden päästöistä, jotka eivät ole tilastoissa laskeneet. Harmillisesti maatalouden sisällä tapahtunut positiivinen kehitys on hautautunut isojen tilastolukujen alle. Maidontuotannon metaanipäästöt ovat laskeneet vuosien 1960–2020 välillä noin 55 prosenttia ja litrakohtaisestikin noin 35 prosenttia. Tuottavuuden nousuun pohjautuva ilmastotyö on ollut maitoalalla todella merkittävää. Lannoitetypen vähentyneen käytön myötä koko maatalouden ilokaasupäästöt ovat laskeneet. Lisäksi on kohtuullisen varmaa, että nurmiviljelyn hiilensidontaa ei vielä osata päästöinventaareissa huomioida oikein, jolloin se ei tietenkään näy tilastoissa. Toki kääntöpuolella on turvemaiden viljelyyn liittyvät päästöt, jotka näkyvät IPCC:n päästökertoimia käytettäessä isoina lukuina.

Ilmaston lämmetessä sään ääri-ilmiöt lisääntyvät, ja ruoantuotanto on varmasti yksi suurimmista kärsijöistä. Kulunut kasvukausi on siitä varsin hyvä esimerkki. Maatalouden etu on toimia proaktiivisesti ilmastotyössä. Sitä varten tulisi kannustimet saada kuntoon, olivatpa ne markkinaehtoisia, tukiratkaisuja tai molempia. Hiiliviljelyä tapahtuu jo nyt maitosektorilla nurmen osalta laajasti, ja tämä työ pitäisi saada nopeasti näkymään tilastoissa. Laskentamenetelmiä kyllä kehitetään monessa hankkeessa, mutta tuloksilla alkaa olla kiire.