Lypsylehmien sorkka-alueen ihotulehdus – tietoa DD:stä Suomessa

Tutkimus selvitti esiintyvyyttä ja riskitekijöitä

Taudin hallinta maailmalla perustuu yleensä säännöllisiin sorkkakylpyihin sekä mansikkamaisten muutosten havainnointiin ja paikallishoitoon sorkkasiteellä. Muutokset sijaitsevat yleensä takajaloissa kantapallojen välissä lähellä ruununrajaa. Jalkojen nostaminen sorkkahoitotelineessä on paras menetelmä löytää muutokset. Se on kuitenkin työlästä ja lehmää stressaavaa. Maailmalla jalat tutkitaan usein peilaamalla lypsyasemalla seisovien lehmien jalat.

Helsingin yliopistolla tehtiin vuosina 2018–2021 Makera-rahoitteinen tutkimus DD:n esiintyvyyden ja riskitekijöiden selvittämiseksi. Tässä tutkimuksessa keräsimme tietoa ja käytimme peilausta menetelmänä DD-muutosten löytämiseksi. Sorkista otetut bakteerinäytteet ja kudosnäytteet tutkittiin Ruokavirastossa.

Hankkeen aikana vierailtiin 81 satunnaisesti valitussa yli 45 lehmän pihattokarjassa ympäri Suomea. Taudin havaitsemiseksi testattiin peilausmenetelmää parsiosastoissa. Kaikkien lypsylehmien jalat tutkittiin peilillä ja taskulampulla. Riskitekijöitä DD:lle Suomessa etsittiin tilakäynneillä tehdyn kyselyn pohjalta.

Käytössä uusi menetelmä

Tutkimuksessamme testasimme uutta menetelmää ja peilasimme jalat pihatossa makuuparsissa tai ruokintapöydän edessä vapaana seisovilta lehmiltä. Menetelmällä muutokset löydettiin hyvin, mutta niiden erottelu toisistaan on epävarmaa. Käytännön työssä peilausta voi käyttää esitarkastuksena sairaiden yksilöiden löytämiseksi. Tarkastuksen perusteella epäilyttävien lehmien jalat kannattaa nostaa ylös sorkkahoitotelineessä ja laittaa samalla sorkkaside tarvittaessa.

Yllätykseksemme havaitsimme DD-tyyppisiä muutoksia kaikissa karjoissa yhtä lukuun ottamatta. Useimmiten muutokset olivat kroonisia muutoksia, jotka eivät aiheuttaneet lehmien ontumista. Osa havaituista muutoksista oli erittäin lieviä, ja on vielä epäselvää, liittyvätkö nämä DD:hen vai ainoastaan likaisuuden aiheuttamaan ärsytykseen. Aktiivisia, mansikkamaisia muutoksia havaittiin vain 12 prosentilla karjoista ja niissäkin vain muutamilla lehmillä.

Elävän karjan ostot merkittävä riskitekijä

Tutkimusaineistossamme elävien eläinten ostot karjaan nousivat merkittävämmäksi riskitekijäksi.

Automaattilypsykarjoissa muutoksia oli harvemmilla lehmillä kuin asemalypsykarjoissa. Myös sorkkavälin liikakasvumuutosten esiintyminen karjassa todettiin riskitekijäksi. Yksittäisen lehmän kannalta ayrshire-rotuisilla on suurempi riski muutokselle, samoin vanhemmilla lehmillä, ja sorkkamuutos havaitaan todennäköisimmin keskilypsykaudella. Karjassa esiintynyt ärhäkkä ajotulehdusepidemia näyttää lisäävän lehmän sairastumisriskiä.

Pohjoismaissa ajatellaan, että mitä useampia tautia aiheuttavia Treponema-lajeja karjassa esiintyy, sitä vaikeampi tauti on. Uudet Treponema-lajit tulevat todennäköisesti ostoeläinten mukana karjaan, joten uusien elävien eläinten ostot kannattaa suunnitella huolella. Yksittäinen jalostuseläin, esimerkiksi astutus-sonni, voisi olla viisainta hankkia alkiona. Laajennuksia varten uusia eläimiä kannattaisi ostaa mahdollisimman harvoista karjoista ja yhdestä karjasta suurempi määrä kerrallaan. Ostoeläinten lähtökarjan sorkkaterveystilanne kannattaa tarkastaa sorkkahoitoraporteista ja terveystodistuksesta.

On kuitenkin huomioitavaa, että DD:n esiintyvyyteen vaikuttavat karjan olosuhteet: kuivissa ja puhtaissa olosuhteissa muutoksia esiintyy vähemmän. Vasikat ovat DD:n kannalta turvallisimpia eläimiä ostaa. Karjoissa, joihin on tullut tuontieläimiä tai eläimiä tuontieläimiä ostaneista karjoista, tauti näyttäisi olevan vaikeampi.

Jatkotutkimuksissa pyritään selvittämään, onko tautia aiheuttavien bakteerien joukko Suomessa erilainen kuin muissa maissa vai mistä johtuu, että tauti on Suomessa useimmiten lievempi, eikä aina aiheuta ontumista.

DD-hankkeen tutkijat haluavat kiittää lämpimästi kaikkia tutkimukseen osallistuneita tuottajia ja näytteiden otossa avustaneita sorkkahoitajia. Hanke kiittää myös tutkimuksen rahoittajia, Maatilatalouden kehittämisrahasto Makeraa , Suomen eläinlääketieteen säätiötä, Eläinlääketieteen tutkimuksen tukisäätiötä sekä hankkeen yhteistyökumppania, Valio Oy:tä.

Teksti: Aino Riihimäki, eläinlääkäri, tohtorikoulutettava, Helsingin Yliopiston Eläinlääketieteellinen Tiedekunta