Siirry sisältöön
Ruokinta

Karja elvyttää perinnelaitumen

Hiehot ennallistavat umpeen kasvaneita ketoja, niittyjä, hakamaita ja metsälaitumia. Niiden jäljiltä palaavat uhanalaiset kasvi- ja hyönteislajit ammoisille asuinpaikoilleen.

Perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten katoamiseen on havahduttu viime hetkillä. Perinteiset laidunmaisemat ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi sitä mukaa kun maatilat ovat luopuneet eläintuotannosta. Ilman eläimiä vuosikymmenien tai jopa satojen vuosien laidunkulttuurin jäljet katoavat luonnosta nopeasti.

Laidunnuksen ja muun aktiivisen hoidon piirissä on Suomessa noin 30 000 hehtaaria perinnebiotooppeja, ja ala on tarkoitus nostaa 52 000 hehtaariin vuoteen 2030 mennessä. Tähän tarvitaan eläintiloja ja maanomistajia. Tukea ja rahoitusta on saatavissa monelta suunnalta.

Laidun kasvattaa kestäväksi

Muuramelaisen Peltolan tilan hiehot ovat ahkeroineet perinnebiotooppialueella jo kahtena kesänä. Hannu Peltolan ja Tuomo Kanasen tilalla on 50 lypsävää ja nuorkarja, ja karjan runsaan 15 000 maitolitran keskituotos on valiolaisten tilojen kirkkainta kärkeä.

”Tavoite oli olla paras ja nykyinen tuotos saavutettiin aika kivuttomasti. Lehmien terveys on ihan ratkaiseva tekijä. Robottilypsy alkoi 2020 ja silloin tuli hurja nousu, kun päivittäiset lypsykerrat lisääntyivät”, Peltola kuvaa.

Peltolan tilan Hannu Peltola ja Tuomo Kananen ovat tyytyväisiä laidunnuskokeiluun perinnebiotooppialueilla.

Laidun on yksi kulmakivistä, joiden varaan karjan terveyttä, pitkäikäisyyttä ja tuottavuutta rakennetaan.

”Eläimet laiduntavat kesäisin puolivuotiaasta alkaen. Liikunnan ansiosta ne ovat parempikuntoisia, mikä vaikuttaa tulevaan tuotoskykyyn. Lypsävillä on pihatosta jaloittelumahdollisuus.”

Satojen vuosien perinne

Perinnebiotooppi on kilometrin päässä navetasta. Alue rajautuu peltoon, jota tila oli vuokrannut samalta maanomistajalta jo aiemmin.

”Naapuritilan aiemmin emolehmillä laiduntama perinnebiotooppi oli jäämässä ilman eläimiä. Ely-keskus otti meihin yhteyttä ja kysyi kiinnostusta ottaa alue laitumeksi. Siitä se lähti.”

Hiehoille aidatun alueen yhteydessä oli vanhaa hakamaata, josta tila teki seuraavana vuonna naapurin kanssa sopimuksen. Noin neljän hehtaarin perinnebiotoopilla on metsälaidunta, hakaa, kosteaa niittyä, rantalaidunta sekä niittyä lähentelevää monimuotoista nurmea. Alue on ollut maatalouskäytössä satoja vuosia, mahdollisesti 1500-luvulta lähtien.

Peltola ja Kananen tekivät vuokraamilleen alueille luonnonhoitosopimuksen. Ely-keskus raivasi aitalinjat ja aitasi laitumen, jatkossa vuokralaiset huolehtivat aidoista itse. Eläimet tarkastetaan päivittäin samalla kun niille viedään kärryllä vettä.

”Karjan runsaan 15 000 maitolitran keskituotos on valiolaisten tilojen kirkkainta kärkeä.”

Lauman kuntoa seurataan, ja jos hiehot ilmoittavat tyytymättömyyttään luonnonantimiin, ne otetaan välillä peltolaitumelle. Rehualaa tilalla on reilusti, joten laitumen kanssa ei tarvitse pihistellä.

”Laitumia on alkukesästä noin 10 hehtaaria ja rehunteon jälkeen 15–20 hehtaaria”, Kananen sanoo.

”Hankaluuksia on ollut vain peuroista ja kauriista. Jos ne särkevät aidan, hiehot pääsevät väärälle puolelle. Syyspuolella iltojen pimetessä hirvet alkavat liikkua ja on entistä tarkemmin seurattava, että aidat ovat kunnossa.”

Kahdentoista noin vuoden ikäisen hiehon laidunkesä kesti tänä vuonna juhannuksesta syyskuun alkuun.

Tulevina kesinä Peltola ja Kananen seuraavat kiinnostuksella, miten perinnebiotoopin kasvilajisto alkaa muuttua laidunnuksen myötä. Laitumille he ovat laittaneet linnunpönttöjä peipoille, kirjosiepoille ja tiaisille.

Tilakeskuksen pääskyset ovat heidän erityisessä suojeluksessaan, sillä ne pitävät kärpäset tehokkaasti kurissa. Pääskysten pesintä pihaton ja lähirakennusten räystäissä on lisääntynyt viime vuosina.

”Viime vuonna laskettiin 40 pesää, ja osa teki kahdet poikaset. Ensi kesäksi hankimme räystäspääskyille keinopesiä. Pihaton ovet pidetään kesällä aina auki.”

Alueilta voi löytyä myös erityisempääkin lajistoa, kuten kuvassa oleva perinnebiotooppien laji rantatädyke.
Metsäkurjenpolvi ja poimulehdet ovat tyypillisiä niittyjen ja luonnonlaidunten kasveja.

Alueita löytyy monin paikoin

Sopimukset, joilla eläimetön tila saa arvokkaille maisema-alueilleen laiduntajia, hyödyttävät molempia osapuolia: eläinten tekemän hoitotyön ansiosta ei tarvita työlästä niittoa tai raivausta, eläinten omistajalle laidunalan lisäys mahdollistaa esimerkiksi eläinmäärän kasvattamisen. 

Marjaana Hassani työskentelee maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntijana Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaisilla ja ProAgria Keski-Suomella. Hän tekee työtä sen eteen, että laiduntavat eläimet ja hoidotta jääneet alueet kohtaavat. Työ painottuu etenkin alkuvuodesta laidunten hoitosuunnitelmiin. Ympäristösopimuksia hän kertoo tekevänsä vuosittain noin 15 kohteelle. Sopivia uusia alueita löytyy edelleen.

”Usein apua pyytää uusi maanomistaja, joka haluaa selvittää sopivaa hoitotapaa jollekin tietylle alueelle. Sopimuksessa voi olla useita alueita kaukanakin toisistaan. Itsekin katsastelen autolla liikkuessani kriteereihin sopivia saarekkeita tai reunametsiä. Niitä on yllättävän paljon.”

”Usein laiduntajina käytetään lampaita, mutta hoitajiksi sopivat myös hevoset, lihakarja ja maitotilojen nuorkarja.”

Perinnebiotoopeiksi sopivat esimerkiksi nurmilaidunten läheisyydestä löytyvät hakamaat, rantavyöhykkeet ja kosteat tai kiviset niityt, joilla peltoviljely ei onnistu. Maisema on tyypillisesti pienipiirteistä, ja käsittää usein metsälaitumia tai pieniä kallioisia ketoja.

Hassanin mukaan myös nurmilaitumille jäävillä kivisaarekkeilla, kosteilla painanteilla ja reunavyöhykkeillä on iso merkitys luonnon monimuotoisuudelle, vaikka niille ei voisi tehdä luonnonhoitosopimusta. Suojavyöhykkeet vesistöjen vieressä voi myös hoitaa laiduntamalla, hän kannustaa.

Monet vaalivatkin näitä maiseman tuttuja piirteitä ilman sopimusta. Luonnonlaitumet tukevat tilojen laidunkokonaisuutta myös hankalina kasvukausina ja lisäävät karjan hyvinvointia tarjoamalla suojaa.

Laiduntavat eläimet hoitavat samalla myös maisemaa.
Niittyjen lajisto on monimuotoista ja tarjoaa ravintoa myös pölyttäjille.

Nuorkarja tekee hyvää työtä

Luonnonhoitoa tuetaan hehtaariperusteisella korvauksella. Maatalousluonnon ja maisemanhoitosopimuksen ehdot täyttävä, paikallisesti arvokas kohde saa 460 €/ha, maakunnallisesti tai kansallisesti arvokas kohde 610 €/ha vuodessa. Lisäksi voidaan maksaa kertaluontoinen korvaus esimerkiksi aitaamiseen tai alueen raivaamiseen. Sopimus edellyttää viisivuotista hoitosuunnitelmaa, jossa määritellään muun muassa käytettävät laiduneläimet.

”Usein laiduntajina käytetään lampaita, mutta hoitajiksi sopivat myös hevoset, lihakarja ja maitotilojen nuorkarja”, Hassani kertoo.

”Jos kunnostetaan vanha alue tilalla, joka on aiemmin luopunut eläimistä, sille voidaan lainata tai vuokrata eläimiä muualta laidunkaudeksi. Vaihtoehtoisesti eläinten omistaja voi vuokrata alueen ja tehdä sille ympäristösopimuksen.”

Käytännöt vaihtelevat paljonkin, ja hyötyjä kannattaa puntaroida asiantuntijan kanssa. On myös sovittava, kuka vastaa eläinten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Sopimusalueilla ei saa antaa lisäruokaa, joten ravinnon riittävyyttä tulee seurata varsinkin kesän lopulla. ”Helpointa on, kun sekä hoidettavat laidunalueet että eläimet ovat omia”, Hassani toteaa.

Marjaana Hassani tekee töitä sen eteen, että laiduntavat eläimet ja hoidotta jääneet alueet kohtaavat.

Yhteispeli turvaa luonnon monimuotoisuutta

Marjaana Hassani listaa tärkeät tahot luonnonlaitumien pelastamiseksi.

Keskeisimmät toimijat

  • Laiduntavat tilat ja asiaa tukevat maanomistaja
  • Maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa ympäristösopimuksia
  • Fingrid tukee voimajohtolinjojen perinnebiotooppien hoitoa
  • Valio edistää luonnonlaidunnusta muun muassa vastuullisuuslisän vapaaehtoisten toimenpiteiden avulla.
  • Kunnat ja säätiöt voivat rahoittaa laidunnusta
  • Helmi-elinympäristöohjelma edistää luonnon monimuotoisuutta
  • Priodiversity LIFE -hanke edistää luonnon monimuotoisuutta
  • Neuvontaorganisaatiot tekevät käytännön työtä maatilojen ja yhdistysten kanssa hoidon mahdollistamiseksi.

Teksti: Raila Aaltonen

Lisää luettavaa