Vastuullisuusloikka

Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen ja tulee jäämään historiankirjoihin. Koronavirus on aiheuttanut monenlaisia muutoksia, joista osa jäänee pysyviksi. Tätä kirjoittaessani voin todeta, että Valioryhmä on toistaiseksi selvinnyt koronakriisistä varsin hyvin. Maailmanlaajuinen kriisi ei ole kuitenkaan vielä ohitse, ja varautuminen nopeasti muuttuviin tilanteisiin jatkuu.

Keväällä oli hetken aikaa nähtävissä tuontitäydennysvalkuaisen saatavuuteen liittyviä uhkakuvia. Kannustin kylvämään öljykasveja, ja muutin viime metreillä myös omia viljelysuunnitelmiani. Rypsi ehti juuri ja juuri valmistua omalla tilallani, mutta lopputulos jäi laihaksi. Vastaavaa on tapahtunut viime vuosina muillekin, mistä kertoo se, että Suomen öljykasviala oli tänä vuonna pienin yli 40 vuoteen. Juurisyiden korjaaminen vaatii toimenpiteitä.

Valioryhmän siirtyminen sopimustuotantoon on iso muutos. Tavoitteena on, että hiukan pienemmällä maitomäärällä tiloilla saavutettaisiin nykyistä parempi taloudellinen tulos.

Samalla tilan johtamiseen tarvittavan tiedon tarve kasvaa. Asia on tiedostettu, kun kehitämme uusia KPI-mittareita Valmaan. Mittarit eivät ratkaise mahdollisia ongelmia, mutta ne toimivat päätöksenteon tukena. Kehitämme yhteistyökumppaneidemme kanssa uusia sähköisiä työkaluja helpottamaan tilan johtamista.

Tammikuun 2021 alusta lähtien kaiken Valion jalostettavaksi tulevan maidon tulee täyttää vastuullisuuslisän ehdot. Tämä tarkoittaa sitä, että Valioryhmä nousee vastuullisuudessa seuraavalle tasolle.

Vastuullisuus ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii konkreettisia tekoja. Kiitos siitä työstä, jota valiolaisilla tiloilla tehdään joka ikinen päivä!

Vastuullisuuslisän saannin edellyttämät toimenpiteet eivät muutu vuodenvaihteessa, mutta pidemmällä aikavälillä ohjelmaa tullaan kehittämään yhdessä omistajien kanssa. Taustatyötä tehdään kaiken aikaa, ja osa vastuullisuuttamme on se, että tämä työ tehdään huolella.

Emme ole unohtaneet, että maidontuotantoon kuten kaikkeen yritystoimintaan kuuluu oleellisena osana taloudellinen vastuullisuus. Toiminnan tulee olla kannattavaa, ja kilpailukyvystämme on huolehdittava.

Katso lisää artikkeleita

Katsaukset
Sanoilla on väliä
Katsaukset
Veturin voimalla eteenpäin
Katsaukset
Maitoa tarvitaan jatkossakin meillä ja maailmalla