Osuuskunta Maitosuomi

Uuden Osuuskunta Maitosuomen omistaa 2 400 maitotilayrittäjää laajalla alueella, joka ulottuu ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ja Pirkanmaan pohjoisosista Ylä-Kainuuseen.

Kaksi vahvaa ja perinteikästä maitoalan toimijaa, Osuuskunta ItäMaito ja Maito-suomi, sulautuivat yhteen syyskuun alussa. Syntyi uusi Osuuskunta Maitosuomi.

Osuuskunnan toimitusjohtajan Ilpo Lukkarisen mukaan sulautuneet osuuskunnat ovat kehittäneet toimintojaan tulevaisuuden tarpeita silmällä pitäen.

”Omistajahallinnon ja osuuskunnan henkilökunnan kanssa olemme suunnitelleet ja miettineet ennen kaikkea sitä, mitä tulevaisuuden maitotilayrittäjät hankintaosuuskunnalta odottavat”, Lukkarinen sanoo.

Maitosuomen kirkkain tavoite on auttaa maitotilayrityksiä kehittämään tilaansa ja menestymään.

Uudella Maitosuomella on laaja toiminta-alue.

”Suuren osuuskunnan sisällä välimatkat aiheuttavat omat haasteensa − samojen haasteiden edessä ovat monet muutkin organisaatiot Suomessa. Jotta olemme tehokas toimija, haemme ennakkoluulottomasti uusia, nykyaikaisia tapoja ja välineitä toimia”, Lukkarinen jatkaa.

Jäsentilojen tuottama maitomäärä oli viime vuonna noin 888 miljoonaa litraa, joka on lähes puolet Valion vastaanottamasta maidosta. Keskimäärin tilat tuottivat 311 000 litraa maitoa, ja keräilyä hoitaa 35 maitoautoyhdistelmää.

Toimintaympäristön muutos ja maitotiloilla tapahtuvat rakennemuutokset edellyttävät, että osuuskuntaa muovataan myös tulevina vuosina.

”Fuusio antaa erinomaisen mahdollisuuden työn jatkamiseen”, Lukkarinen lupaa. ”Hallinnon osuuskunnalle asettamat tavoitteet saavutamme motivoituneen ja ammattitaitoisen henkilökunnan ja hyvien yhteistyökumppaneiden avulla.”

Maitosuomen tavoitteena on tarjota laadukkaat ja tasapuoliset omistajapalvelut maitotilayrittäjille koko toiminta-alueellaan.

”Olemme tilojen tukena maidon laadussa, tilan kehityksessä ja Valio Artturi® -nurmiasioissa sekä esimerkiksi Valion hiilineutraalin maidon tavoitteissa”, kertoo Osuuskunta Maitosuomen hankintapäällikkö Ann-Charlott Kjerp.

Kjerp vastaa Maitosuomen omistajapalveluista yhdessä kehityspäällikkö Olavi Koskimäen kanssa.

”Palvelut ovat suurelta osin tuttuja, ja niitä kehitetään jatkuvasti tulevaisuuden tarpeet huomioiden. Kaikkea emme tee itse, vaan yhteistyö tulee olemaan tiivistä useiden yhteistyökumppaneiden kanssa”, Kjerp jatkaa.

Uudessa osuuskunnassa neuvoja-nimitys on jäänyt historiaan ja jatkossa kenttätyötä tekevät asiantuntijat.

Osuuskunnan Palvelutuki on startannut 9. syyskuuta ja on aivan uusi palvelumuoto Valioryhmässä.

Omistajapalveluiden lisäksi uuden Maitosuomen toimintoja ovat esimerkiksi sijoitustoiminta sisältäen Valio Oy:n 42,7 prosentin osakeomistuksen, maidontilitys ja taloushallinto yhteistyössä Osuuskunta Pohjolan Maidon kanssa, Valmakauppa, tilasäiliöpalvelut sekä maidon keräilykuljetus.

Uuden Maitosuomen syksyllä valittava edustajisto päättää aluetoimikuntien toiminnasta. Alueellinen toiminta ja yhteydenpito on nähty myös tulevaisuudessa tärkeänä.

Edustajisto käyttää Maitosuomessa korkeinta päätösvaltaa ja valitsee osuuskunnan hallituksen jäsenet. Syksyn aikana järjestetään maakunnittain Maitosuomipäiviä, jossa kerrotaan ajankohtaisten maitoasioiden lisäksi osuuskunnan toiminnoista sekä tulevista edustajiston vaaleista.

Lue lisää uudesta Osuuskunta Maitosuomesta www.maitosuomi.fi

Maitosuomen alueelliset asiantuntijat

Carola Kankkonen, laatuasiantuntija, svensk service, p. 050 394 0542

Sanna Eteläaho, eläinten terveyden asiantuntija, p. 050 398 7093

Sirpa Helin, palvelutukiasiantuntija p. 010 381 5220

Arja Rissanen, laatuasiantuntija, p. 050 384 1015

Minna Jolkkonen, eläinten hyvinvoinnin asiantuntija, p. 050 384 2632

Teija Tuovinen, lypsyasiantuntija, p. 050 384 0476

Koko Maitosuomen alueella palvelevat

Ann-Charlott Kjerp, hankintapäällikkö, Omistajapalvelut, Viestintä, p. 050 384 1271

Olavi Koskimäki, kehityspäällikkö, Maidontuotannon kehittäminen, Valio Artturi® -palvelut, p. 050 384 0729

Tero Kanala, kehitysasiantuntija, Navetan suunnittelu ja työnkäyttö, Investoivan tilan polku, navettakonseptit, p. 050 384 1125

Sari Perälä, säilörehuasiantuntija, Valio Artturi® -palvelut, Hiilineutraali maidontuotanto, p. 050 384 0116

Taina Voutilainen, viestintäassistentti, Omistajakirjeet, Valma, www.maitosuomi.fi, Tuottajatilaisuudet, p. 050 384 2900

Palvelutuki

Osuuskunta Maitosuomi aloitti uuden palvelumuodon maitotilayrittäjille, josta vastaa Palvelutuki-asiantuntija.

Palvelutuki kiireellisissä maidon laatua koskevissa asioissa:

Palvelutuki-puhelinpalvelu

ma–pe klo 9.00–11.00 puh. 010 381 5220

Palvelutuki-sähköpostipalvelu

ma–pe klo 8.30–16 palvelutuki.maitosuomi@valio.fi

Viikonloppu- ja juhlapyhäpäivystys

klo 14.00–16.00 puh. 010 381 5135

Svensk service

tel. 050 384 0542

Teksti Osuuskunta Maitosuomi ja Anu Artjoki

Kuvat MML ja Johanna Siljola