Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Kuva: Janne Viinanen

Luonnon monimuotoisuus tarvitsee karjataloutta

Laidunnus ja torjunta-aineiden käytön vähentäminen ovat esimerkkejä hyvistä keinoista ylläpitää luonnon monimuotoisuutta perinneympäristöissä ja pelloilla.


Perinneympäristöjen määrä on vähentynyt viime vuosisadalla yli 99 prosenttia. Aiemmat niityt, ahot ja karjan laitumet ovat nykyään tavanomaisesti viljeltyjä peltoja tai pusikoituneet umpeen.

Lisäksi viljelymaat ovat muuttuneet yksipuolisemiksi viljelykuvioiden suurentuessa, avo-ojien kadotessa ja lannoituksen lisääntyessä. Myös torjunta-aineiden käyttö on lisääntynyt.

Kaiken kukkuraksi ilmastonmuutos nopeuttaa perinneympäristöjen rehevöitymistä typpilaskeuman ja sateisuuden kasvaessa.

Viime vuonna tehdyssä Suomen lajien uhanalaisarvioinnissa perinneympäristöjen uhanalaisten lajien määrä kasvoi hieman ja on nyt 21,4 prosenttia uhanalaisista lajeista. Metsien jälkeen toiseksi eniten uhanalaisia lajeja, kuten putkilokasveja, pistiäisiä ja perhosia, on juuri perinneympäristöissä.

Pääasiallinen syy 639 lajin uhanalaisuuteen on avoimien alueiden sulkeutuminen. Vuonna 2018 julkaistussa luontotyyppien uhanalaisuustarkastelussa kaikki perinneympäristötyypit luokiteltiin uhanalaisiksi, eikä yhdenkään arvioitu säilyvän sellaisenaan.

Suomen omista ja kansainvälisistä tavoitteista huolimatta luonnon monimuotoisuuden häviämistä ei ole saatu pysähtymään. Suomen lajeista noin 12 prosenttia ja luontotyypeistä joka toinen on uhanalainen. 2000-luvulla lajien ja luontotyyppien uhanalaistuminen on jatkunut suojelusta huolimatta. Nykyiset toimet eivät riitä pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden katoa.

Luontopääoman häviäminen on peruuttamaton ilmiö, eikä sukupuuttoon kuolleita lajeja saa takaisin. Suomesta tiedetään hävinneen 312 lajia, joista suurin osa on kovakuoriaisia. Niistä yli puolet on esiintynyt juuri ihmisen muokkaamissa perinneympäristöissä.


Laiduntavat eläimet ovat keskeisen tärkeitä monipuolisen maatalousluonnon ylläpitäjinä.

”Tutkimuksissa on havaittu, että siellä, missä laidunnus loppuu, luontoarvot alkavat laskea merkittävästi”, tutkija Janne Heliölä Suomen ympäristökeskuksesta toteaa.

”Peltonurmillakin laidunnus hyödyttää peltolinnuston lisäksi monia selkärangattomia. Eniten luonto-arvoja on peltojen ulkopuolisilla niitty- ja metsälaitumilla sekä rantalaitumilla. Ikävä kyllä, heikompi tuottavuus on vähentänyt luonnonlaitumien käyttöä ja laiduntamista.

Perinneympäristöjen suurin uhka onkin karjatalouden yleinen väheneminen”, Heliölä jatkaa.

Eniten uhanalaisia maatalous-ympäristön lajeja on luonnonlaitumien kuivilla niityillä sekä hakamailla ja lehdesniityillä. Sen sijaan vähiten, ainoastaan kaksi prosenttia näistä uhanalaisista lajeista, elää viljelysmaalla. Maatalouden luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä kuivien niittyjen hoito laidunnuksella on merkittävin toimenpide.

”Ikävä kyllä sekä nautojen että nautatilojen määrä laskee vakaasti, eikä siihen ole muutosta näköpiirissä. Nautatalouden laajamittainen jatkuvuus on kohtalonkysymys maatalousalueiden luonnon monimuotoisuudelle. Lampaita ja hevosia on niin vähän, ettei sillä ole suurta vaikutusta kokonaisuuteen, alueellisesti kylläkin, kuten saaristossa”, Heliölä pohdiskelee.


Maatalousluonnon monimuotoisuuden edistämisessä ympäristökorvausjärjestelmä on hyvä työkalu.

Uhanalaisten perinnebiotooppien hoito ja säilyminen onkin täysin ympäristösopimusten varassa. Ilman ympäristötukea peltojen monimuotoisuus olisi vähentynyt huomattavasti rajummin.

”Luonnonhoitopeltojen pinta ala laskenut ja monimuotoisuuspeltojen pinta ala pysynyt pienenä. Pientareiden alan väheneminen jatkuu, ja tutkimuksissa tehokkaiksi havaittuja kukkakaistoja on perustettu niukasti peltojen reunoille. Ja ennen kaikkea laiduntaminen vähenee kaikkialla, myös nurmipelloilla”, erikoistutkija Mikko Kuussaari Suomen ympäristökeskuksesta harmittelee.

Mikäli monimuotoisuudesta halutaan huolehtia, on lisättävä pitkäaikaisten luonnonhoitopeltojen ja kesantojen alaa. Lisäksi tarvitaan kukkakaistojen ja niittypeltojen perustamista sekä monimuotoisuustoimiin painottuvaa neuvontaa.


Pelloilla käytettävät kemialliset torjunta-aineet vaikuttavat muihinkin kuin torjunnan kohteena oleviin eliöihin. Hyönteistuholaisten torjunta-aineet rasittavat myös maataloudelle tärkeitä hyönteisiä, kuten pölyttäjiä ja tuholaisten luontaisia vihollisia.

”Käyttöohjeita noudattamalla voidaan vähentää muiden kuin torjunnan kohteena olevien eliöiden altistumista, mutta haittoja luonnolle ei voi välttää kokonaan. Lieväkin altistuminen voi aiheuttaa esimerkiksi pölyttäjien käyttäytymismuutoksia ja vastustuskyvyn sekä lisääntymisen heikkenemistä. Erilaisten torjunta-aineiden pitkäaikaiset vaikutukset ja yhteisvaikutukset tunnetaan huonosti”, ylipistolehtori Marjaana Toivonen Helsingin yliopistosta kertoo.

Rikkakasvien torjunta-aineet vähentävät ongelmarikkojen ohella myös kasveja, joista ei olisi viljely-kasveille varsinaista haittaa. Esimerkiksi pienikokoiset rikkakasvit viljelykasvin juurella suojaavat maanpintaa eroosiolta sekä pidättävät ravinteita pellossa, ja ne kilpailevat suurikokoisemman viljelykasvin kanssa suhteellisen vähän valosta ja ravinteista. Jos kaikki rikkakasvit torjutaan tarkasti, myös hyönteisten ja lintujen ravintovalikoima kapenee.

Monia luonnolle haitallisia torjunta-aineita on kielletty. Toisaalta tilalle on tullut usein uusia aineita, joiden vaikutuksista tiedetään vähemmän.

Tärkeintä olisi etsiä ja kehittää vaihtoehtoisia kasvinsuojelukeinoja, joiden avulla torjunta-aineiden tarve vähenisi. Kemiallisia torjunta-aineita voisi korvata myös biologisilla torjunta-aineilla, mutta toistaiseksi yritykset eivät ole ihmeemmin kiinnostuneet niiden kehittämisestä”, Toivonen sanoo.


Vähennä torjunta-aineiden käyttöä – kokeile vaihtoehtoisia kasvinsuojelukeinoja

Toimi maatalouden luonnon monimuotoisuuden hyväksi


Teksti: Riku Lumiaro, biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija, Suomen ympäristökeskus