Energianäkymät haltuun Neuvolla

Energiakustannus navetassa on noin seitsemän prosenttia maidon tuottajahinnasta.

Sijoittuuko tilani keskiarvon ylä- vai alapuolelle? Olisiko helppoja tai ainakin taloudellisia keinoja nipistää energian kulutusta? Kannattaako sijoittaa aurinko- tai bioenergiaan? Sopisiko meille biokaasu? Miten lähteä liikkeelle?

Neuvo2020 energiapalveluja kannattaa käyttää nyt, kun niitä on varmasti saatavissa. Kun oman tilan energiankulutusta on selvitetty, on helpompi tehdä järkeviä investointeja tai esimerkiksi toimintatavan muutoksia. Neuvorahaa voi käyttää myös investoinnin suunnitteluun, kuten mitoittamiseen ja vaihtoehtojen vertailuun.

Tilan näkökulmasta energiainvestointeja ovat myös toimintatapojen suunnittelu ja energian kulutukseen vaikuttavat investoinnit, vaikka ne joitain poikkeuksia lukuun ottamatta eivät olekaan investointituen piirissä.

Maidontuotannossa suurin energiajae on kevytpolttoöljy, jota kuluu viljelyn lisäksi navetassa rehustuksen perustuessa traktorityöhön. Yksityistalouden suuri osuus kokonaisuudessa on monelle yllätys.

Maatilan energiasuunnitelma on nimitys Neuvo2020-energiapalvelulle, jossa tilakäynnin ja kartoituksen sekä laskennan lisäksi tehdään tilalle jäävä raportti. Sitä voi hyödyntää tilan johtamisessa monella tavalla.

Usein yrittäjä motivoituu energialaskentaan suunnitellessaan energiainvestointia, kuten aurinkosähköä, lämmitystapamuutosta tai biokaasutuotantoa.

Ulkopuolisen asiantuntija tekemää laskentaa tarvitaan paitsi investointitukiprosessiin, myös ennen kaikkea investoinnin mitoitukseen, tuotettavan energian käytön kohdentamiseen ja aikaisempien energialähteiden korvaamiseen.

Pienemmissäkin investoinneissa on tärkeää tunnistaa tarvittava teho, sopivat käyttökohteet ja energiakustannus tai -säästö esimerkiksi kymmenen vuoden jaksolla. Muuten esimerkiksi tarjouspyyntöjen tekeminen ja tarjousten vertailu voi olla todella hankalaa.

Rehustus on navetan energianieluista suurin isommassa aineistossa. Siinä on myös eniten vaihtelua. Ilmanvaihdon osuus pienenee painovoimaisen ilmanvaihdon yleistyessä. Valaistuksessa ei kannata pihistää, mutta ylivalaistuksesta ei ole hyötyä. Valaistuksen voi toteuttaa energiatehokkaasti. Energialaskenta on energia-asiantuntijan ja viljelijän yhteistyötä, jossa yhdistyvät laskentaosaaminen, tilan lähtötiedot ja ennen kaikkea yhteinen pohdinta. Tärkein prosessi käynnistyy tyypillisesti energiaselvityksen jälkeen.

ProAgrian energiapalveluissa on laskettu energiankäytön hiilidioksidipäästöjä jo kymmenen vuotta.

Yhä useamman yhteydenoton motiivina on halu kartoittaa oman tilan energian kulutus, kohdentuminen ja kehityskohteet joko tilannekatsauksena tai ennen tuotannollisen investoinnin suunnittelua.

Yhä useamman yhteydenoton motiivina on halu kartoittaa oman tilan energian kulutus.

Laskenta avaa silmät ajattelemaan investoinnin suunnitteluvaiheessa aivan uusia näkökulmia. Energiapalveluissa kertyy tuotosseurannan tavoin myös koko alaa hyödyttävää tietoa: sitä voi hyödyntää esimerkiksi kulutusennusteiden laskemisessa uuden investoinnin suunnitteluvaiheessa.

Ota yhteyttä ProAgrian neuvojaan

Tuettua Neuvo2020-energiasuunnitelmaa voi käyttää, mikäli tilalla on käyttämätöntä Neuvo2020-rahaa. Sen tilakohtainen kiintiö on 10 000 euroa. Tilanteen voi tarkistaa Vipu-palvelusta ja Neuvo2020- neuvoja voi tarkistaa sen myös Hyrrässä.

Maitotilayrittäjän tarvitsee vain ottaa yhteyttä esimerkiksi lähimpään ProAgriaan, jonka neuvoja kanssa sovitaan tilakäynti. Tilakäyntiin on hyvä valmistautua selvittämällä sähkön, polttoöljyn, hakkeen ja muiden energiajakeiden vuosikulutus tyypillisen ja mahdollisimman läheisen vuoden ajalta. Lisäksi rakennusten ja viljelyn pinta-alat ja traktoreiden vuosittaiset käyttötunnit kannattaa koota valmiiksi.

Neuvoja laskee tilan kulutuksen energialähteittäin ja kohteittain kilowattitunteina, euroina ja hiilidioksidina. Lisäksi energiasuunnitelmassa lasketaan ominaiskulutus, eli energian kulutus tuotettua maito- ja rehukiloa kohti. Se on tärkeä tunnusluku vertailussa esimerkiksi omaan aikaisempaan tai tulevaan tilanteeseen tai suhteessa muihin tiloihin. Tila maksaa palvelusta arvonlisäveron, jonka tila voi vähentää verotuksessa.

Lisätietoa: www.proagria.fi ja www.energiayrittajyys.fi

Teksti: Maarit Kari, johtava asiantuntija, Energiatehokkuus, energiavarat ja -ratkaisut, ProAgria Keskusten Liitto