Järjestötoiminta virkistää

Rauni Miettinen, 58, on löytänyt Maa- ja kotitalousnaisten toiminnasta vaihtelua ja sisältöä arkeen.

"Elämä maitotilalla on sitovaa ja säännöllistä. Sen vastapainoksi kaipaan aktiviteetteja tilan ulkopuolella. Olenkin ollut mukana Maa- ja kotitalousnaisten toiminnassa jo kohta 30 vuotta paikallisyhdistyksestä valtakunnalliselle tasolle.

Ihmisen on hyvä haastaa itseään sopivasti. Järjestön kautta olen päässyt esimerkiksi valmistamaan entuudestaan tuntemattomien ruokakulttuurien herkkuja. Vaihtelu onkin ehdottomasti järjestötoiminnan parhaita puolia.

Oppeja pääsee jakamaan myös muille. Oma äitini ehti onneksi opettaa minulle ruisleivän teon, mitä taitoa olen ylläpitänyt ja opettanut muillekin ruokakursseilla. 100-vuotias ruisjuuri äitini kotitalosta ja leivän leipomisen taito ovatkin ehkä tärkein perintöni.

Kun uppoutuu vaikkapa tapahtumatuotannon tai pitopalvelun tyyppiseen toimintaan, unohtuvat muut murheet. Järjestötoiminta on myös paras konsti tutustua uusiin ihmisiin, jos muuttaa uudelle paikkakunnalle.

Minulle tämä on ollut luonteva tapa toimia elävän ja vireän maaseudun puolesta. Uskon, että jokainen voi tehdä jotakin viihtyvyyden eteen. Se rakentuu joskus pienistäkin asioista.

Meillä on ollut omassa pihapiirissä kahtena kesänä pop up -kahvila, jossa on voinut nauttia kahvilaherkkuja toisenlaisessa ympäristössä ja ikään kuin siirtyä eri paikkaan ja aikaan vanhojen rakennusten ja esineiden ympäröimänä. Lapsiperheille eläimet ovat aina elämys. Silti se yllätti, kun näin mikä joukko seurasi lehmien lähtöä iltalypsylle. Että olin tuottanut toisille sellaisen kokemuksen.”

Rauni Miettisen Pop up -kahvilassa on nautittu leivonnaisista ja tunnelmasta.