Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Mira Paanaselle lehmien vapaa ulkoilu on tärkeää, siitä ei tingitä. Hyvinvoivista lehmistä nauttii myös hoitaja. Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka

Työsuhde-etuna vapaa ulkoilu

Mahdollisuus ulkoiluun jaloittelutarhassa ympäri vuoden ja vuorokauden on tuttua emolehmille, mutta parinkymmenen vuoden kokemukset todistavat sen sopivan mainiosti myös lypsylehmille.

Lähtökohta oli jaloittelutarha ja navetta sen viereen. Näillä perusteilla pihtiputaalaiset Mira Paananen ja Jukka Pirttimäki alkoivat suunnitella uutta lypsykarjanavettaa. Uusi navetta valmistui vuoden 2018 syksyllä, ja rakentaminen kesti noin vuoden.

”Miksi muuttaa toimivaa, lehmät ovat tällä tilalla ulkoilleet 20 vuotta, ei sellaisia työsuhde-etuja voi pois ottaa!” Mira Paananen sanoo.

Sekä entisessä että nykyisessä navetassa lehmillä on vapaa pääsy tarhaan vuoden ja vuorokauden ympäri, eikä se ole aiheuttanut ongelmia huonommillakaan keleillä.

”Kyselin ihan anopilta, eikä vapaasta ulkoilusta hänenkään mielestä ole koko aikana ollut muuta kuin hyötyä.”

Eläimet ovat tottuneita liikkumaan ulkona, sillä käytännössä kaikki aloittavat ulkoilun juotolta vierotuksen jälkeen.

Vanha navetta on nuorkarjan käytössä ja myös siellä eläimillä on vapaa pääsy tarhaan. Utaretulehduksia on vähän ja sorkanhoito kerran vuodessa riittää.

”Esimerkiksi viime keväänä hoidettiin kerralla 70 lehmää eikä yksikään tarvinnut kenkää.”

Kiimaiset lehmät saavat olla laumassa ja yleensä ne hyppivätkin juuri tarhassa.

Kesällä nuorkarja on täyslaidunnuksessa, mutta lehmille on laidunnurmen lisäksi tarjolla koko ajan säilörehua navetassa. Lehmien laidunlohkoille on portit suoraan tarhasta.

”Jatkuvasta ulkoilusta huolimatta laitumelle lasku ja ensimmäinen lumisade riemastuttavat aina yhtä lailla”, Mira Paananen nauraa.

 

Umpilehmien tarha on rajattu navetan sivulle. Lantakäytävien liukuovet vedetään paikalleen vain talven tuiskuilla, silloinkin lehmät pääsevät halutessaan ulos liuskeverhojen läpi.

Asfaltoidussa jaloittelutarhassa on tilaa 1500 neliötä ja sen rakennuskustannukset olivat noin 60 000 euroa. Koko navettainvestointi tarhoineen ja lietealtaineen oli noin 8 000 euroa parsipaikkaa kohti.

Vaikka asfaltointi nosti tarhan hintaa, pitävät Paananen ja Pirttimäki sitä hintansa väärtinä.

Varsinkin kevään ja syksyn rospuuttoaikana kiinteäpohjainen tarha pitää lehmät paremmin puhtaina.

Tarhan toisella laidalla on katettu kuivalantala ilman ovia tai aitoja. Joku lehmä saattaa siellä joskus pyörähtää, mutta muuten se ei lehmiä kiinnosta. Koko tarhassa on kallistukset kaivoihin, joihin sade- ja sulamisvedet valuvat.

Tarha siivotaan säännöllisesti, mutta talviaikaan sitä ei isäntäväen kokemusten perusteella kannata siivota liian hyvin. Hieman rosoisena se ei ole lehmän sorkan alla liian liukas.

Tarhan aidat hankittiin Tokki Oy:ltä. Niissä päädyttiin myyjän neuvosta vahvempiin ja kalliimpiin.

”Ei ole kaduttu. Nuo aidat kestävät lehmien kyhnytykset eikä tökkäys koneellakaan niitä kaada. Sisälle hankittiin yksi kevyempi portti ja siinä elämisen jäljet jo näkyvät.”

Pitkän kokemuksen perusteella isäntäväki suositteleekin panostamaan kunnon aitoihin.

Vanhan navetan yhteydessä olevassa tarhassa lehmillä oli paimenpoika-aita, eikä se aina pitänyt lehmiä oikealla puolella. Nelostie kulkee muutaman sadan metrin päässä tilasta, joten luotettava aita takaa rauhallisemmat yöunet.

Päivittäisissä töissä on apuna kelpie Pop, joka ajaa lehmät takaalypsyasemalta takaisin pihattoon ja hakee lehmät laitumelta. Varamieheksi on opettelemassa bordercollie Valtti.
 

Hiekkaparret olivat Jukka Pirttimäen suunnitelmissa vuosia ennen uuden navetan rakentamista.

Uudessa navetassa on 105 hiekkapartta, ruokintapöydän toisella puolen kolmessa rivissä ja toisella yhdessä rivissä. Umpilehmille rajataan tarvittavat parret yksiriviseltä puolelta irtoaidoilta. Myös niillä on vapaa pääsy tarhaan.

Kolmirivisen puolen toisessa päädyssä umpilehmiä vastapäätä on poikima- ja hoitokarsinat. Navetan vastakkaisessa päädyssä ovet tarhaan ovat lantakäytävien kohdalta aina avoinna. Alaosastaan liuskeverhoa olevat liukuovet vedetään niiden eteen vain talven tuiskujen aikaan.

Toimisto- ja sosiaalitilat, konehuone ja tankkihuone sekä lypsyasema ovat lämpimässä siivessä rakennuksen sivulla. Lypsylle lehmät kootaan tarhan kautta kolmirivisen puolen takakäytävälle.

Kiinteiden lantakäytävien tarhan puoleisessa päässä on pätkä ritilää, jonka kohdalle kerääntyvä lanta työnnetään pienkuormaajalla kaksi kertaa päivässä. Liete valuu tarhan takana olevaan lietesäiliöön. Pakkasilla lanta luonnollisesti jäätyy eikä valu ritilästä, joten silloin se työnnetään pienkuormaajalla tarhan poikki kuivalantalaan.

Jos pakkanen kiristyy niin kovaksi, että lantakäytäviä ei saada täysin puhtaaksi, levitetään niille olkea. Pakkasen lauhtuminen viiden asteen tuntumaan riittää, että lanta irtoaa taas käytäviltä.

Parin metrin ritiläosuus lantakäytävillä ei ulotu aivan parren reunaan saakka, mikä ehkäisee jonkin verran hiekan menemistä lietteen sekaan ja hiekkaisin lanta voidaan työntää kuivalantalaan. Suurin osa parsista sorkkien mukana valuvasta hiekasta on juuri parsien takana. Muuten hiekan erotusta ei ole rakennettu.

”Totesimme, että on yksinkertaisinta antaa hiekan mennä lietealtaaseen ja tyhjentää se kaivurilla parin vuoden välein.”

Jukka Pirttimäki ruokintapöydän siivouspuuhissa, pöytä siivotaan päivittäin ja lehmille tuodaan uutta säilörehua. Väkirehun lehmät saavat kioskeista.

Hiekkaa lisätään pienkuormaajalla parsiin sitä mukaa, kun se kustakin parresta kuluu. Työ jakautuu näin liki päivittäin tehtäväksi, mikä tilalla on koettu paremmaksi kuin koko päivän vievä kaikkien parsien täyttö kerralla. Hiekkakustannukset ovat noin 300 euroa kuukaudessa.

Hiekkaparsiin ja ulkoiluun sopeutuminen ei tuottanut ongelmia ostoeläimillekään. Parsinavetoista ostetut nelisenkymmentä lehmää sekä kymmenkunta tiinettä hiehoa oppivat uusille tavoille nopeasti ja poistojen määrä on pysynyt hyvin pienenä. Ostokriteerinä oli, että eläimet ovat laiduntaneet ja oppineet sähköaitaan.

Lehmille mieleiset olosuhteet näkyvät myös tuotoksessa, ay-valtaisen karjan energiakorjattu keskituotos on 11 000 kiloa.

”Pakkanen ei lehmien tuotokseen vaikuta, mutta helle näkyy. Lehmien hyvät olosuhteet ratkaisevat, itselle saa kyllä kaupasta toppahaalaria hankittua”, Mira Paananen lisää.
 

Teksti ja kuvat: Eeva-Kaisa Pulkka