TOIMITUSJOHTAJALTA: Maitomaailma politiikan ja ilmastokeskustelun pyörteissä

Maitomarkkinoilla on useimmissa EU-maissa, Uudessa-Seelannissa ja USA:ssa ylitarjontaa. Maailmalla on nähty viime aikoina toimia, joilla maidontuotantoa on jouduttu rajoittamaan muun muassa Alankomaissa ja Skotlannissa. Moni perinteinen meijeriyritys kuten Dean Foods USA:ssa ja Fonterra Uudessa-Seelannissa on taloudellisissa vaikeuksissa. Toisaalta maitotuotteiden kulutus kasvaa Aasiassa, mutta miksi kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa?

Useilla meijeritoimijoilla on haasteita kapasiteetin hallinnassa eivätkä tuoreet, nestemäiset maitotuotteet liiku juuri lähialueita kauemmas. Siksi kuljetusta kestäviä tuotteita kuten juustoa, voita ja ennen kaikkea jauheita, on vietävä.

Valiolla olemme tehneet pitkäjänteistä vientityötä: Viemme tuoretuotteita lähialueille sekä voita, juustoa ja jauheita kauemmas.

Viime vuosina olemme kehittäneet vahvasti lisäarvojauheita, ja tehty työ näkyy jauheiden positiivisena myynnin kasvuna.

Lisäarvojauheilla on tärkeä vaikutus Valion kannattavuuteen, ja siksi jauhekapasiteetin riittävyys on varmistettava. Tämän huomioimme omassa tuotantorakenteessamme.

Ilmastokeskustelu on tullut jäädäkseen, eikä kyse ole ohimenevästä ilmiöstä − se on fakta. Suomalainen maatalous on monella tapaa vastuullisuuden edelläkävijä, ja meillä kuluttajat saavat nauttia vastuullisesti tuotetuista elintarvikkeista joka päivä. Poliittisen keskustelun tai medianostojen tarkoituksena ei saa olla tämän faktan vältteleminen tai vääristäminen. Täysin epärakentava kritiikki maidon- ja lihantuotantoa kohtaan ei ole oikeudenmukaista, varsinkin kun panostamme niin työtunneissa kuin rahassakin valtavasti saavuttaaksemme hiilineutraalin maitoketjun vuoteen 2035 mennessä.

Vaikka julkisessa keskustelussa asioiden mittakaavat sekä oleelliset ja epäoleelliset tiedot menevät välillä sekaisin, jatkamme määrätietoisesti asiallista ja faktapohjaista keskustelua lehmien hyvinvointiin, maitotuotteiden ravitsemukseen ja koko kotimaisen maatalouden ratkaisukeskeisyyteen liittyen.

Ruokaan liittyvää keskustelua käydään vilkkaasti, mutta miten se näkyy kuluttajien ostokäyttäytymisessä?

Kulutustottumukset muuttuvat hitaasti, mutta niitä on havaittavissa. Kasvipohjaisten juomien suosio on kasvanut hurjasti, ja kaurapohjainen Valio Oddlygood® Barista on ollut supermenestys. Nimensä mukaisesti kahviin kaadettavaa juomaa on myyty Suomessa ja Ruotsissa lähes kolminkertainen määrä myyntiennusteisiin nähden. Toisaalta, samanaikaisesti myös maitopohjaisten välipalojen kulutus on kasvussa. Lihan osalta kokonaiskulutus on vakaata, ja vaalean lihan syönti jopa kasvussa. Tosiasia on, että yhä useampi kotitalous vähentää tietoisesti ruokahävikkiään ja kierrättää jätteensä. Ravintolat ovat ottaneet tavaksi myydä ylijääneen lounasruoan sen sijaan, että se päätyisi roskiin.

Tuskin kukaan osaa ennustaa, miten nopeasti kulutustottumukset tulevat muuttumaan. Selvää on, että tarkkana on oltava ja kuunneltava herkällä korvalla trendimuutoksia ja heikkoja signaaleja Suomessa ja maailmalla. Innovaatiot ja ajassa eläminen on Valioryhmän vahvuus myös tulevina vuosina.

Rauhallista, herkullista lähestyvää joulunaikaa!