Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Tavataan Valiolla icon

Tavataan Valiolla

Sopimustuotanto tehostaa toimintaamme

Valio siirtyy yhdessä hankintaosuuskuntiensa kanssa vuoden 2021 alusta sopimustuotantoon. Sopimustuotannon käytännön toteuttamisen ja tiedottamisen tuottajilleen hoitaa jokainen osuuskunta erikseen.

Sen jälkeen, kun EU luopui maitokiintiöistä vuoden 2015 keväällä, Euroopan maidontuotanto on toiminut lähes täysin markkinoiden ehdoilla. Kiintiöiden jälkeiseen aikaan ajoittuu myös maitokriisi, jolloin EU:n keskimääräinen tuottajahinta painui alimmillaan 26 senttiin. Tuolloin Euroopan komissio joutui puuttumaan markkinoiden toimintaan ja pehmentämään kriisin vaikutuksia tuottajiin ja meijeriyrityksiin. Viime vuosien ja koko maitokriisin ajan Valio on kuitenkin pystynyt maksamaan maidosta selkeästi EU:n keskimääräistä korkeampaa tuottajahintaa.

Valion keskeinen tehtävä on tuottaa omistajiensa maidolle mahdollisimman paljon lisäarvoa ja mahdollistaa kannattava maidontuotanto tiloillamme. Sopimustuotantoon siirtyminen antaa Valiolle paremmat edellytykset toteuttaa tehtäväänsä, ja sen avulla voimme sovittaa yhteen markkinoiden kysynnän ja tarjonnan.

”Valion tavoitteena on kasvattaa kannattavaa vientiä, joka tukee vahvaa tilityshintaa maidosta.”

Viime vuosina on tapahtunut monia asioita, jotka ovat horjuttaneet maitomarkkinoiden tasapainoa. Merkittäviä asioita ovat olleet mm. Venäjän rajan sulkeutuminen, juotavan maidon kulutuksen voimakas lasku ja ilmastonmuutoskeskustelu. Viimeisimpänä markkinoita sekoittavana asiana on laajeneva koronaviruspandemia, jonka kaikkia vaikutuksia maitomarkkinoihin ja yhteiskuntaan emme vielä edes tiedä. Viime kuukausina kotimaisen ruoan merkitys ja huoltovarmuus ovat nousseet voimakkaasti esiin, ja turvallisen ruokaketjumme merkitys ymmärretään nyt paremmin kuin vielä alkuvuodesta. Sopimustuotannon avulla saamme eväitä omavaraisen, kannattavan maidontuotannon turvaamiseen.

Kotimaisen ruoantuotannon jatkuvuuden edellytyksenä on, että se on kannattavaa myös raaka-aineita tuottaville maatalousyrittäjille. Tuotantomäärien parempi ennustettavuus auttaa tavoitteen saavuttamisessa.

Vienti on merkittävä osa Valion liiketoimintaa, ja olemme Suomen suurin elintarvikkeiden viejä. Valio vie tuotteitaan noin 60 maahan ja meillä on hyvät vientikanavat. Viennin kasvattaminen ei sinänsä ole ongelma, mutta Valion tavoitteena on kasvattaa kannattavaa vientiä, joka tukee vahvaa tilityshintaa maidosta.

Maailmanmarkkinoilla liikkuvista maitotuotteista noin 90 prosenttia on perustuotteita. Vain 10 prosenttia viennistä on lisäarvotuotteita, ja tuon lisäarvoviennin osuutta ja määrää pyrimme jatkuvasti kasvattamaan. Muun lisäarvoviennin ohella olemme viime vuosina kasvattaneet lisäarvojauheiden vientiä, jossa näemme edelleen suurta potentiaalia. Lisäarvojauheiden valmistus kuitenkin syö valmistuskapasiteettiamme enemmän kuin perusjauheiden valmistus, ja käytännössä kapasiteetin puute on rajoittanut lisäarvojauheiden viennin kasvua. Tulemme kasvattamaan kapasiteettia investoinneilla, mutta tämänhetkisessä epävarmassa markkinatilanteessa on tärkeää pystyä paremmin ennustamaan jalostettavaksi tuleva maitomäärä ja näin varmistaa lisäarvojauheiden tuotanto nykyisellä jalostuskapasiteetilla.

Sopimustuotanto on suomalaisessa maidontuotannossa uusi asia ja se herättää paljon kysymyksiä omistajayrittäjien keskuudessa. Jokainen osuuskunta tekee itsenäisesti päätökset toteuttamisen yksityiskohdista ja sopimusmalleissa voi olla eroja. Osuuskuntien sopimustuotantomallit eivät ole vielä täysin valmiita, mutta kaikissa osuuskunnissa järjestelmistä pyritään rakentamaan kaikkien yrittäjien kannalta mahdollisimman oikeudenmukaiset ja tasapuoliset.