Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Tavataan Valiolla icon

Tavataan Valiolla

Meijerikentän kuohuissa

Juvalaisella maitotilayrittäjä Jaakko Rouhiaisella on mittava luottamustoimiura Valio-ryhmässä. Valion hallintoneuvoston varapuheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 2002. Tietä ovat värittäneet monenlaiset tapahtumat ja käänteet.

Tapio Honkamaa

 

Valion hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Jaakko Rouhiainen arvioi, että eri vuosikymmenille ulottuva luottamustoimiura meijerikentässä on antanut erityisesti perspektiiviä katsoa asioita eri näkökulmista niin kotimaassa kuin myös kansainvälisesti.

”Vuodet ovat olleet hyvin mielenkiintoisia, ja mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin on antanut voimaa lähteä ajamaan ani varhain räntäsateessa Juvalta Helsinkiin kokouksiin”, Jaakko Rouhiainen sanoo.

Rouhiaisen maitoalan luottamustoimiura alkoi vuonna 1977 Juvan Osuusmeijerin hallintoneuvostosta, ja Valion hallintoneuvoston varapuheenjohtajaksi hänet valittiin 2002. Hänen voi todeta tuntevan Valion
ja maitoalan kuin omat taskunsa.

Valio Oy on Rouhiaisen mielestä elintarvikealan ehdoton ykkönen Suomessa.

”Meillä ei olisi tällaista Valiota, jos olisimme pörssiyritys. Kasvolliset omistajat ovat vahvuutemme.”

Syvä luottamus omistajahallinnon ja toimivan johdon kesken antaa vakautta ja turvaa tehdä sellaisia päätöksiä, jotka ovat maitosektorin ja omistajayrittäjien kannalta kestäviä.

Vaikeitakin päätöksiä on mahtunut Rouhiaisen uran varrelle, viimeisimpänä Valio-ryhmän siirtyminen sopimustuotantoon. Pitkällä tähtäimellä päätös antaa vakautta yritykselle, ja tiloille kehittämisen näkökulmasta tarpeellisia tietoja. Valion vastaanottaman maitomäärän parempi ennustettavuus on entistä tärkeämpää toimintaympäristöön liittyvien epävarmuustekijöiden lisääntyessä.

Vuosikymmenten aikana muita suuria muutoksia ovat olleet Rouhiaisen mukaan esimerkiksi Valio Oy:n syntyminen Osuuskunta Valiosta vuonna 1992, ja Suomen liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1995.

Luottamustoimiuran parhaimpia hetkiä ovat olleet ne, jolloin hallinnossa on voitu päättää esimerkiksi maidon tilityshinnan nostosta.

”Valiolla osuuskunnille maksettavasta maidon tilityshinnasta päättää maitotilayrittäjistä koostuva hallitus.

Kaikki liikenevä ja yritystoiminnan turvaamisen kannalta mahdollinen tuotto maksetaan osuuskunnille ja edelleen maitotilayrittäjille maidon tuottajahinnassa”, Rouhiainen sanoo.

On muistettava, että Valion ansiosta Suomessa maidon tuottajahinta on pystytty pitämään EU-hintatasoa keskimääräistä korkeampana, kaikkien haasteellisten vuosien ajan.

“En toki väitä, että hintataso olisi ollut suomalaisille maitotiloille riittävä.”

Maailmanlaajuiseksi pandemiaksi levinneen koronaviruksen vaikutukset meijeritoimialaan ovat vielä osin hämärän peitossa. Tulevaisuutta värittää kuitenkin jonkinasteinen epävarmuus.

”Maito on joka tapauksessa maatalouden selkäranka Suomessa ja tuotantosuunnista se kannattavin. Valiolla on myös tärkeä rooli, kun sen takaa osaltaan maamme huoltovarmuutta ja ruokaturvaa”, Rouhiainen muistuttaa.

Koronavirus on haastatteluhetkellä maaliskuun loppupuolella vaikuttanut Valion eri toiminnoissa esimerkiksi tuotteiden tilaus- ja toimitusmääriin sekä eri toiminnoissa käyttöön otettuihin uusiin toimintatapoihin ja erikoisjärjestelyihin. Yrityksessä on varauduttu eri skenaarioihin epidemian edetessä ja jatkuessa.

”Vaikeuksista on selvitty Valio-ryhmässä aina. Tämän kevään aikana kotimaisen elintarviketuotannon arvostus on noussut entisestään, joka on hyvä asia.”

Jaakko Rouhiaisen pitkän ja aktiivisen uran hallinnossa ovat mahdollistaneet sekä perhe että Piispalan
tilan pitkäaikaiset työntekijät Reima Pekurinen ja Ville Myyryläinen. Heidän lisäkseen myös hyvin toiminut lomitus ansaitsee kiitosta. Rouhiaisen puoliso Aini Rouhiainen työskentelee Mikkelissä opinto-ohjaajana ja Ella-tytär opiskelee samassa kaupungissa kaksoistutkintoa.

”Reissussa ei ole kiva olla, jos kotona asiat eivät ole hyvin”, Rouhiainen toteaa.

”Kiitän Valion omistajien edustajia siitä tuesta, jota he ovat näiden vuosien aikana minulle antaneet. Kiitän myös Valion henkilöstöä hyvästä yhteistyöstä.”
 

Jaakko Rouhiainen