Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Kuva: Markku Pulkkinen

Lehmän energiapulan vaikutukset ja korjaaminen

Tulevalla ruokintakaudella on paikoin varmasti korsirehupula kuivan kesän seurauksena. Se saattaa joillain tiloilla johtaa niukkaan ruokintaan, jolla on vaikutusta eläinten terveyteen, erityisesti utareterveyteen ja hedelmällisyyteen sekä nuorkarjan kasvuun.

Energiavajeen merkitys alkulypsykaudella on hedelmällisyyden osalta tunnettu jo pitkään, mutta utareterveyden suhteen asia on selvinnyt oikeastaan vasta viime vuosikymmenen aikana. Hiehojen kasvun selvä heikkeneminen myöhentää kiimaan tuloa, jolloin hiehojen poikimaikä voi kasvaa.

Ketoosi eli asetonitauti on lehmän energiavajetauti, jonka syynä on nopeasti lisääntynyt maidontuotos poikimisen jälkeen ja sen seurauksena glukoosivaje ja happamoituminen elimistössä.

Ketoosi ilmenee yleisimmin 2 - 3 viikkoa poikimisesta, ja sitä on sekä piilevänä että kliinisenä eli näkyvin oirein.

Lisääntynyt maidontuotanto kuluttaa elimistön hiilihydraattivarastoja, ja kun elimistö täyttää vajetta rasvakudoksista, vapautuu verenkiertoon ketoaineita. Niistä tulee hengitykseen, maitoon ja virtsaan selvä asetonin haju. Maidontuotos laskee ja joskus sairauteen liittyy jopa hermosto-oireita. Yksittäisen lehmän maidon rasva (valkuaisprosenttien suhde > 1,4) viittaa vahvasti energiavajeeseen.

Lehmien maidon pitoisuuksien suhdeluvut näkyvät Valmassa tuotosseurantanäytteiden tuloksissa.

 

Energiavaje ja hedelmällisyys

Vakava energiavaje alkulypsykaudella heikentää hormonitoimintojen käynnistymistä. Monissa tutkimuksissa on todettu, että piilevä tai kliininen asetonitauti heikentää tiinehtymistä ja usein myös kiimaan tuloa eli progesteronitaso ei nouse kunnolla, mikä on hyvän kiiman edellytys.

Yleisimmät ongelmat ovat liika laihtuminen alkulypsykaudella sekä liika lihominen loppulypsykaudella ja ummessa ollessa.

Myös hivenainepuutokset sekä huonolaatuinen säilörehu ovat turhan yleisiä riskitekijöitä.

 

Energiavaje ja utareterveys

Ruokinnalla on suurempi merkitys utareterveydellä kuin mitä aikaisemmin on luultu. Joidenkin arvioiden mukaan jopa noin 40 % riskeistä saattaa liittyä ruokintaan.

Riskit liittyvät ravinnemääriin monenlaisten eri mekanismien kautta.

Yleisimmät ongelmat ovat liika laihtuminen alkulypsykaudella sekä liika lihominen loppulypsykaudella ja ummessa ollessa.

Myös hivenainepuutokset sekä huonolaatuinen säilörehu ovat turhan yleisiä riskitekijöitä. Nämä ovat paljolti samat kuin hedelmällisyyteen vaikuttavat tekijät.

 

Liika laihtuminen poikimisen jälkeen

Poikimisen jälkeinen liika laihtuminen heikentää valkosolujen toimintaa ja näin myös puolustusta. Kyseessä voi olla lihavana poikinut tai sairastunut eläin, jonka ruokahalu ei ole hyvä.

Mutta myös liian vähäinen ravinnon saanti, koska eläimille ei anneta riittävästi hyvälaatuista ravintoa tai pihatoissa on liikenteellisiä ongelmia (liian lyhyt ruokintapöytä, ylitäyttöä tms.), aiheuttaa liian kovaa laihtumista.

 

Lihavuusongelma energiavajeen petaajana

Monissa karjoissa on ongelmana eläinten liika lihavuus poikiessa, joskin mutu tuntumani on, että tämä ongelma on viime vuosina vähentynyt. Lihavuus rasvoittaa maksaa ja vaikeuttaa sen toimintaa, mikä voi johtaa monenlaisiin puolustuksellisiin (utaretulehdusriski!) ja hormonaalisiin (hedelmällisyysriski!) vaikeuksiin.

Poikimisen jälkeen lihavien lehmien ruokahalu on heikompi kuin normaalipainoisten, mikä saattaa johtaa liikaan laihtumiseen.

Pitkät poikimavälit ja liian energiapitoinen ravinto loppulypsykaudella ja ummessa ollessa tai hiehojen ollessa kyseessä noin 1,5 vuoden iästä eteenpäin altistaa lihomiselle. Näille eläimille tulee olla D-arvoltaan heikkoa säilörehua tai vanhana korjattua heinää tai olkea ruokinnassa lihomisen estämiseksi. Eläinten kuntoluokka poikiessa saa olla korkeintaan 3+ (asteikko 1 - 5, jossa 5 on erittäin lihava).

Umpilehmät tai poikivat hiehot eivät kuitenkaan saa olla negatiivisessa energiatasapainossa poikiessaan.

 

Hapanpötsi- tai muut pötsiongelmat

Lehmien etumahojen mikrobien hyvä vointi ja ravinnon pilkkomistyö ovat ratkaisevassa asemassa lehmän energiansaannin ja hyvinvoinnin kannalta. Mikäli jokin häiritsee mikrobien työtä, häiriintyy ravinteiden pilkkoutuminen ja sitä kautta mikrobien uudistumisprosessit ja ravinteiden imeytymisprosessit (kun eivät ole imeytymiseen sopivassa muodossa).

Liian suuret väkirehuannokset (erityisesti suhteessa säilörehun korkeaan D-arvoon), erilaiset tekniset ruokintavirheet, lajittuva ape, mutta myös pilaantunut säilörehu aiheuttavat ongelmia pötsin mikrobeille ja sitä kautta myös helposti puolustusongelmia.

 

Huonolaatuinen säilörehu

Empiirisesti on usein kyetty havainnoimaan, että huonolaatuisen säilörehun syöttö lisää utaretulehdustapauksia. Ongelman taustalla on todennäköisesti pötsin pieneliöiden heikompi toiminta ravinnon pilkkomisessa, koska pilaajamikrobit häiritsevät prosesseja.

Täten myös imeytymisprosessit kärsivät ja lehmälle voi tulla, useimmiten aika piilevästi, erilaisia puutoksia, mitkä voivat johtaa puolustusongelmiin. Myös homeiden muodostamat homemyrkyt voivat lisätä utaretulehdusalttiutta.

 

Ravintoainekeinoja lehmien energiavajeen minimoimiseksi alkulypsykaudella

Lisää väkirehua?

Energiansaantia alkulypsykaudella voi tehosta lisäämällä väkirehuruokintaa, mutta on oltava tarkkana, ettei ajauduta hapan pötsiongelmiin. Erityisesti jos säilörehun D-arvo on korkea (yli 680 g/kg ka), pötsimikrobit eivät siedä kovin paljon lisää helposti liukenevia hiilihydraatteja (tärkkelystä ja sokereita), joita väkirehuissa on paljon.

Erillisruokinnassa väkirehuja tulee tarjota vähintään 6 kertaa päivässä, eikä yksi annos saa olla yli 3 kg.

Suojattua rasvaa?

Kaupallisissa väkirehuissa on nykyään usein suojattua rasvaa, jolloin rasva sulaa vasta ohutsuolessa eikä se tällöin häiritsee pötsimikrobien toimintaa. Rasvassa on kaksi kertaa enemmän energiaa painoyksikköä kohden kuin hiilihydraateissa tai valkuaisessa, joten sillä voidaan selvästi parantaa lehmien energiavajetta.

Maissi

Maissirouhe sulaa selvästi hitaammin pötsissä kuin tavanomaiset väkirehut, jolloin pötsimikrobit sietävät sitä paremmin kuin kauraa, ohraa tai vehnää. Maissirouhetta on usein kaupallisissa väkirehuissa hidastamassa pötsin pH:n laskua.

Muut lisärehut

Sinimailanen on hernekasvien sukuun kuuluva palkokasvi. Tarjolla sitä on esimerkiksi rakeistettuna ja sillä voidaan jonkin verran korvata säilörehua. Myös tuoreleike/melassileike, perunarehu ja mäski sopivat lisärehuiksi lehmille.

Propyleeniglykoli

Propyleeniglykoli on orgaaninen yhdiste (alkoholi) joka lisää ja ylläpitää lehmien ruokahalua ja maidontuotantoa, sekä vähentää niiden altistumista asetonitaudille. Pääosa propyleeniglykolista imeytyy pötsin seinämän läpi verenkiertoon ja muuntuu maksassa glukoosiksi. Gluskoosi on lehmän pääenergialähde verenkierrossa.

 

Teknisiä keinoja lehmien energiavajeen minimoimiseksi alkulypsykaudella

Kahta eri apetta lypsäville

Kun ruokitaan ainoastaan yhtä apetta lypsylehmille saavat korkeatuottoiset liian vähän ja matalatuottoiset liian paljon energiaa. Näin olleen pitäisi lehmät ryhmitellä siten, että korkeatuottoisille voidaan ruokkia väkevämpää apetta kuin matalatuottoisille. Tämä parantaa korkeatuottoisten energiansaantia.

Matalatuottoisten ja ummessa olevien ruokavalioon sopii säilörehu, jossa on matala D-arvo ja/tai olki laimentamaan energiatasoa.

Ruokinta-automaateissa 2 - 3 eri ravintoainetta jakoon

Jotta korkeatuottoisten energiansaantia pystytään hyvin tyydyttämään, täytyisi väkirehujen ruokinta-automaateissa olla mahdollisuus ruokkia 2 eri väkirehua ja propyleeniglykolia.

Liikenteelliset ongelmat pihatoissa

Lehmien mahdollisuutta syödä tarpeeksi pihatoissa heikentää yleinen ahtaus (ylitäyttö lainvastaista!), ahtaat käytävät, erityisesti ruokintakäytävä ja liian vähän ruokintapöytätilaa/eläin. Nopea tapa korjata niistä aiheutuvia ongelmia on vähentää lehmämäärää. Usein toimiva suositus on -10 % lehmiä parsimäärästä.

Tuotos pysyy usein melko samana, koska lehmät pääsevät paremmin syömään. Liikenteelliset ongelmat näkyvät usein hyvin ensikoiden herumishuipun mataluudessa. Ensikoiden pitäisi herua yli 30 kg päivätuotoksen keskimääräisesti tuottavissa karjoissa. Mikäli ryhmä ensikoita ei pääse siihen, on syytä vahvasti epäillä ravinnon saannin vaikeuksia.