Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Koneklinikka icon

Koneklinikka

Lypsyssä talous ja lehmien terveys kulkevat samaa latua

Tunnusluvuista apua seurantaan.

Lypsy on tehokasta silloin, kun työsaavutus on hyvä ja kun lehmien utareterveys pysyy hyvänä eikä maidon laatu vaarannu vaikkapa puutteellisten rutiinien vuoksi. Työsaavutuksen mittareina voidaan käyttää esimerkiksi lypsettyä maitomäärää litroina per työtunti. Tämä luku on varsin helposti käsin laskettavissa, mikäli sitä ei löydy lypsyjärjestelmän rekisteröimistä tiedoista. Tavoitteeksi voidaan asettaa nykyisen työsaavutuksen parantaminen, mikä tarkoittaa käytännössä maitolitraa kohti lasketun työkustannuksen pienentämistä.

Utareterveyden mittarina voi käyttää esimerkiksi tuotosseurannan näytteiden solupitoisuuslaskentaa. Valmassa on nähtävissä TUSE-näytteiden yli 200 000 solua/ml sisältävien näytteiden osuus, jonka tulisi olla alle 10 %. Tähänkin mittariin pätee tilakohtainen lähtötilanne ja sen perusteella tehty tavoitteenasettelu. Parempi utareterveys merkitsee muun muassa alentuneita lääkintämenoja ja tehokkaampaa lypsytyötä.

Utareterveyden kannalta hyvin tehty lypsy ei ole ristiriidassa hyvän työsaavutuksen kanssa. Utareen pyyhkiminen, alkusuihkeet, lypsimen oikea-aikainen kiinnittäminen sekä mahdollisimman korkea lypsimien irrotusvirtaus lyhentävät lehmäkohtaista koneaikaa. Lyhyt koneaika ja tyhjälypsyn välttäminen vähentävät vetimen rasittumista. Vedinkana-valtaan joustava ja ehjä vedin pystyy parhaiten estämään tulehduksia aiheuttavien bakteerien pääsyn utareen sisälle.

Vakiintuneita ”Näin me ollaan aina tehty” -rutiineja kannattaa tarkastella kriittisesti. Hyvän lypsyrutiinin kehittäminen ja ylläpitäminen on haaste tiloilla, joissa lehmien lypsystä vastaa useampi henkilö, sillä tilan kaikkien lypsäjien lypsyrutiinien tulisi olla samanlaiset. Lypsäjien työskentelyvälineiden ja -olosuhteiden tulisi olla sellaiset, että houkutus rikkoa yhdessä sovittuja rutiineja olisi mahdollisimman vähäinen.

Jotta lypsäjät pystyisivät toimimaan suunnitellusti, pitää lypsylle tulevien lehmien olla puhtaita. Mikäli näin ei ole, pitää lehmien olosuhteita navetassa parantaa. Lehmien siirtymiset lypsyasemalle ja sieltä pois tulee hoitaa rauhallisesti. Tähän vaikuttavat sekä siirtymisolosuhteet että myös lehmiä siirtävien ihmisten toiminta. Ihmisen ei tule menettää malttiaan eläinten käsittelyssä, sillä jo huutaminen voi häiritä lypsyä.

Opiskelumateriaalia

Lypsyn ”win-win -valmennusta”
Osuuskuntasi Valio Lypsy-asiantuntija voi halutessasi tulla arvioimaan lypsyä. Yhteenvedossa saat kokeneiden silmien tekemiin havaintoihin ja edistyksellisiin VaDia-mittauksiin perustuvia parannusehdotuksia.

Klikkaa kuva suuremmaksi.