Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Tavataan Valiolla icon

Tavataan Valiolla

Juha Penttilä, 49, johtaja, Valio Oy. Kuva: Markku Lempinen

Datan yhdistäminen ohjaa toimintaa

Juha Penttilä vastaa Valiolla tuotannon ja logistiikan toiminnasta.


Tehtäväni Valiolla

Vastaan Valiolla tuotannon ja logistiikan toiminnasta. Tuotantolaitoksia on 12 ympäri Suomen, ja logistiikkaan kuuluvat muun muassa maidonkeräily tiloilta meijeriin, tehtaiden välinen- ja asiakas siirtoliikenne, tuotteiden kuljetus tehtailta kauppoihin sekä jakelupalveluiden myynti.

Jakelupalvelut tarkoittavat varastointi- ja jakelupalvelua elintarviketeollisuusyrityksille sekä Valion tuotteita ostaville asiakasketjuille.


Yhteistyötä saumattomasti

Jotta pääsemme Valion tuotantolaitoksissa ja logistiikassa tehokkaimpaan lopputulokseen, meidän on työskenneltävä jokaisessa ketjun vaiheessa hyvässä, rakentavassa yhteistyössä. Menestyksen avaimet ovat meillä ihmisillä; miten ratkaisemme haasteet ketterästi yhdessä.

Logistiikan ja tuotannon tehokkuus on monitahoinen kokonaisuus. Valiolla jakelu- ja keräilyautoille kertyy vuosittain yhteensä kymmeniä miljoonia kilometrejä, ja maitoa kerätään vuoden jokaisena päivänä lähes kellon ympäri. Keräilyä ja siirtokuljetuksia hoitaa lähes sata autoa, 75 liikennöitsijää ja noin 450 kuljettajaa. Tämän lisäksi tuotteiden jakelussa lähes 200 autoa hoitaa noin 1,5 miljoonaa toimitusta vuodessa.

Prosessiemme sujuminen saumattomasti vaikuttaa loppukädessä kuluttajiin saakka. Tilaustoimitusketjussa on oltava käsitys siitä, mitä kuluttajat ja asiakkaamme meiltä odottavat, ja millaisella aikataululla. Tilaustoimitusketju tarkoittaa kaikkia vaiheita raakamaidon noudosta tiloilta aina siihen asti, kun tuotteet ovat kauppojen hyllyillä. Ketjun suunnittelun eli informaatiovirran tulee olla läpinäkyvää ja tuotteiden läpivirtauksen mahdollisimman nopeaa. Tarkkailemme ja viritämme tilaus-toimitusketjuamme jatkuvasti, jotta se olisi mahdollisimman tehokas.

Tilaustoimitusketjun peruspilari on aukoton laatuketju alkaen raaka-aineesta ja jatkuen läpi kaikkien prosessivaiheiden. Jos laatu kärsii, prosesseihin valuu ongelmia. Jokaisen valiolaisen tehtailla, logistiikassa ja tiloilla on huolehdittava siitä, että oma ruutu on kunnossa ja seuraava ketjun lenkki saa sitä, mitä etukäteen odottaa saavansa.

Tärkeä tavoitteemme on myös toimia mahdollisimman pienellä hävikillä.


Data tehokäyttöön

Prosessien eri vaiheissa syntyvän tiedon eli datan yhdistäminen ja hyödyntäminen ovat avainasemassa siinä, miten Valiolla pystymme luomaan uusia ja tehokkaampia ratkaisuja ja kehittämään prosessejamme.
Mahdollisuuksia ja potentiaalia on runsaasti. Tilaustoimitusketjun eri vaiheiden tilaa kuvaavat mittarit ovat hyvä esimerkki kerättävän tiedon hyödyntämisestä. Mittarit kertovat, olemmeko menossa suunnitelmien mukaisesti oikeaan suuntaan.

Tulevaisuudessa tavoitteemme on yhdistää entistä tehokkaammin saatavilla olevaa julkista tietoa ja omien järjestelmiemme tietoja siten, että niistä saadaan mahdollisimman suuri hyöty yritykselle.

Valiolla haluamme lisätä tiedon läpinäkyvyyttä. Tulevaisuutta voi hyvinkin olla se, että pakkauksissamme on koodi, joka avaa kuluttajille koko maitoketjun ja jonka avulla koko maitoketjussa tapahtuvat asiat pystytään jäljittämään.


Työurani Valiolla

Aloitin Valion palveluksessa Nilsiän osuusmeijerissä vasta valmistuneena meijeriteknikkona 27 vuotta sitten. Nilsiästä siirryin Lapinlahden tehtaalle ja edelleen Helsinkiin Valion laatupäälliköksi. Yksi työtehtäväni oli kehityspäällikkönä vastata valiolaisten toimintatapojen kehittämisestä tuotannossa.

Tämän jälkeen toimin muutaman vuoden Valion Seinäjoen tehtaanjohtajana ja Valion tilaustoimitusketjun vetovastuullisena. Viimeisin työni ennen tuotanto ja logistiikka- vastuualueen johtoa oli Valion tietohallintojohtajan työ.

Valiolla tehtäväni ovat vaihtuneet noin viiden vuoden välein, mikä on sopinut minulle hyvin. Viihdyn erityisen hyvin epämukavuusalueella, joten kaipaan työltäni haasteita.


Perhe ja vapaa-aika

Perheeseeni kuuluvat vaimo ja 17-vuotias tytär sekä koira. Asumme Järvenpäässä ja kesämökkeilemme Hämeessä. Harrastan lenkkeilyä ja kuntoilua.


Valion suosikkituotteeni

Jääkaapissamme on aina Valio Aura® ja Valio Oltermanni® juustoja, Valio Plus™ maitoa ja Valio A+™ kreikkalaista luonnonjogurttia.

 

Muistoni maatilalta

Olen kotoisin maitotilalta Parkanosta, joten olen viettänyt aktiivisesti aikaani navettahommissa aina opiskelujen alkuun saakka. Monta kertaa on tullut lähdettyä navetalle. Lapsuuden kesistä mieleeni on jäänyt erityisesti, kuinka tuntui siltä, että kesä on pelkkää heinäntekoa – ensin AIV-rehua ja kun se oli tehty, kuivaa heinää ja sitten taas AIV-rehua. Silloin ei erikseen tarvinnut lähteä harrastuksiin.