Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Koneklinikka icon

Koneklinikka

AMS-tilojen määrä kasvoi tasaisesti

 

Vime vuoden aikana 63 maitotilaa siirtyi Suomessa automaattilypsyyn. Edellisenä vuonna uusia AMS-tiloja tuli täsmälleen sama määrä.

Lypsypaikkojen eli lypsyrobottien määrä lisääntyi viime vuonna 134 kappaleella, mikä myös on edellisen vuoden tasolla.

Automaattilypsytiloja oli viime vuoden lopussa kaikkiaan 1 201, mikä on 20,8 prosenttia kaikista maitotiloista.

Arviolta noin 42 prosenttia Suomen maitomäärästä lypsetään automaattisella lypsyjärjestelmällä. Tämä on tosiaankin arvio, sillä tarkkaa tilastotietoa koko Suomesta ei ole olemassa.

Vuosittain päivitettävä automaattilypsytilojen ja -lypsypaikkojen tilasto perustuu tietoihin, jotka kerätään lypsyrobotteja maahantuovilta yrityksiltä.

Kyseessä on vuoden lopun tilanne, ja mukaan on laskettu vain aktiiviset automaattilypsytilat ja käytössä olevat lypsyrobotit tai lypsypaikat.

Vuosien 2000–2011 luvut kokosi yhteen MTT:ssä (nyk. Luke) toiminut Maitokoneet-yksikkö. Tämän jälkeen tietojen kokoamisesta on vastannut Valion Alkutuotannon neuvonta.

Vastaava kartoitus tehdään kaikissa Pohjoismaissa, ja pohjoismaisten meijerijärjestöjen maidon laatutyöryhmä (NMSM) kokoaa niistä vuosittain oman tilaston.