Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilehti

Tavataan Valiolla icon

Tavataan Valiolla

Valion hallintoneuvoston puheenjohtaja Pentti Santala avasi yhtiökokouksen. Kuva: Markku Ojala/Compic

Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen

Valio Oy:n varsinainen yhtiökokous sekä Valiokokous pidettiin Helsingissä 6.4.2016.

Yhtiökokouksen avasi Valion hallintoneuvoston puheenjohtaja Pentti Santala. Vuosi 2015 oli vaikea suomalaisille maitotilayrittäjille ja Valiolle. Haastetta markkinalle on luonut maidon ylituotantotilanne EUn alueella – viidessä vuodessa EUssa tuotettu maitomäärä on kasvanut noin 16 miljardia kiloa.

Santalan mukaan Valion vientikyky turvaa tilityskyvyn suomalaiselle maidolle.

Valio vastaa 97 prosentista maitotuotteiden viennistä ja yritys on Suomen suurin elintarvikkeiden viejä.

 

Hyvä laatu, turvallisuus, eettiset toimintatavat ja pitkään toimineen yrityksen luotettavuus sekä toimintavarmuus luovat yrityksen menestykselle hyvät edellytykset. Valion innovatiivisuus ja tuotekehitys ovat jatkossakin edellytyksenä uusien markkinoiden luomiseen.

Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme esitti kokouksessa yrityksen tilivuoden toimintaa ja tunnuslukuja. Vaikea markkinatilanne ja maidon ylituotanto supisti yrityksen viime vuoden liikevaihtoa 11,9 prosentilla ja maitokatetta 17 prosentilla. Maailmanmarkkinoilla vallitsi epätasapaino ja kotimaassa ostovoima oli heikko.

Valio pystyi tästä huolimatta jalostamaan vastaanottamansa maidon eurooppalaiseen tasoon verraten hyvin sekä löytämään uusia asiakkuuksia ja vientimarkkinoita – jopa kasvattamaan myyntiä yksittäisillä markkina-alueilla.

Valio vie tuotteita yli 50 maahan 450 miljoonan euron arvosta.

Valion suurimpia investointeja viime vuonna olivat Riihimäen välipalatehdas, joka valmistuu ensi vuoden alkuun mennessä, Oulun ja Turengin tehtaiden laajennukset sekä Seinäjoen tehtaalla investointi pesukeskukseen ja Haapavedellä pölynpoistoon. Myös ylläpitoinvestointeja on tehty. Toimitusjohtaja totesi, että yrityksen on kehityttävä, jotta se toimii myös seuraavat sata vuotta.

Ilman uudistumista tuotteissa yritys ei menesty: Valio lanseerasi viime vuonna 138 uutuutta. Valion lisäarvontuottokyky perustuu vahvaan tuotekehitykseen yhteistyössä tuotannon kanssa sekä erinomaiseen brändiarvoon ja hyvään myyntityöhön. Annikka Hurmeen mukaan Valion toimitusvarmuus myynnissä oli viime vuonna yli 99 prosenttia.

Valion hallintoneuvostoon kolme uutta maitotilayrittäjää

Yhtiökokous vahvisti Valio Oy:n tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokouksessa oli edustettuna 13 osakasta Valio Oy:n 17 osakkaasta. Kokouksen puheenjohtajana toimi Katariina Lampela Tervolasta.

Uusina jäseninä Valion hallintoneuvostoon valittiin maanviljelijät Matti Leikkanen Sastamalasta (vas.), Ville Hakala Hartolasta (kesk.) ja Esa Karjalainen Puumalasta. Kuva: Markku Ojala/Compic

Valio Oy maksaa 31.12.2015 rekisteröidylle osakepääomalle 3,3 prosentin osinkoa eli 112,20 euroa osakkeelta.

Hallintoneuvoston maitotilayrittäjäjäsenten lukumääräksi vahvistettiin hallintoneuvoston esityksestä entinen määrä eli 23 jäsentä. Hallintoneuvoston paikat jakautuvat omistajaosuuskuntien kesken seuraavasti: Osuuskunta ItäMaito 6, Osuuskunta Länsi-Maito 3, Osuuskunta Normilk 8 ja Osuuskunta Tuottajain Maito 6.

Uusina jäseninä hallintoneuvostoon valittiin maanviljelijä Ville Hakala Hartolasta, Esa Karjalainen Puumalasta ja Matti Leikkanen Sastamalasta.

Hallintoneuvosto järjestäytyi yhtiökokouksen jälkeen. Hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa maanviljelijä Pentti Santala Kauhajoelta. Varapuheenjohtajana jatkaa maanviljelijä Jaakko Rouhiainen Juvalta.

Vuodesta 2015 kasvun rakentamiseen

Valiokonsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 1 718 miljoonaa euroa. Liikevaihto supistui edellisestä vuodesta 11,9 prosenttia. Liikevaihdon supistumisen aiheutti pääosin Venäjän edellisen vuoden elokuussa asettamien tuontirajoitteiden ylläpitämä yleiseurooppalainen meijerituotteiden ylitarjonta, jota EUn maitokiintiöiden vapauttaminen viime huhtikuussa edelleen pahensi.

Kotimaan heikossa taloustilanteessa kuluttajat arvostivat erityisesti tuotteen edullista hintaa. Kotimaan liikevaihto laski 11,7 prosenttia ja ulkomaan 12,3 prosenttia. Konsernin maitokate** oli 806 miljoonaa euroa ja maitotuotto* oli 36,5 senttiä litralta.

Keskimääräiseksi tuottajamaidon hinnaksi tuli 38,5 senttiä litralta. Jälkitiliä vuodelta 2015 maksettiin 0,5 senttiä litralta.

Noin 35 prosenttia konsernin liikevaihdosta syntyi viennistä ja tytäryhtiöistä. Valio-konsernin kirjanpidollinen tulos oli 13 miljoonaa euroa. Valion omavaraisuusaste oli 42 prosenttia. Investoinnit olivat 119 miljoonaa euroa.

*Maitotuotto = (Maitokate käyttöomaisuuden poistotarve eli investointien rahoitustarve) / omistajien toimittama maitomäärä

**Maitokate = liikevaihto muut kulut paitsi poistot ja omistajille maksettu maidon tuottajahinta ja osakaslainojen korko

Valion hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös verkossa valio.fi/yritys/yritystieto

Valio Oy:n hallintoneuvosto 2016

Pentti Santala, maanviljelijä, Kauhajoki, puheenjohtaja
Jaakko Rouhiainen, maanviljelijä, Juva, varapuheenjohtaja
Kyösti Anttila, maanviljelijä, Jalasjärvi
Anu Fräntilä-Riihonen, maanviljelijä, Keuruu
Tuomo Haikonen, maanviljelijä, Heinola
Jukka Hakkarainen, maanviljelijä, Valtimo
Ville Hakala, maanviljelijä, Hartola
Arto Heikkinen, maanviljelijä, Pyhäntä
Jari Hekkala, maanviljelijä, Kalajoki
Esa Karjalainen, maanviljelijä, Puumala, 6.4.2016 alkaen
Raimo Kielenniva, maanviljelijä, Kärsämäki
Esa Kotala, maanviljelijä, Lapua
Jarno Kämäräinen, maanviljelijä, Kiuruvesi
Katariina Lampela, maanviljelijä, Tervola
Marketta Laukkanen, maanviljelijä, Tohmajärvi
Tapio Lehto*, tuotepakkaaja, Seinäjoki
Matti Leikkanen, maanviljelijä, Sastamala
Pirjo Louhevirta*, myyntiedustaja, Sauvo
Janna Luotola*, kehityspäällikkö, Helsinki, 6.4.2016 alkaen
Lassi Mäkinen, maanviljelijä, Lieto
Markku Mäkinen, maanviljelijä, Nivala
Anne Nykänen, maanviljelijä, Mikkeli, 6.4.2016 asti
Vesa Parvinen, maanviljelijä, Parikkala
Mauri Penttilä, maanviljelijä, Vesilahti
Jarkko Pirinen, maanviljelijä, Iitti
Päivi Saarentola*, markkinointipäällikkö, Helsinki, 6.4.2016 asti
Risto Sonninen, maanviljelijä, Maaninka
Juhani Ylikauma*, tuotantovastaava, Haapavesi
Päivi Ylä-Outinen, maanviljelijä, Lappeenranta

*) Henkilöstön edustaja