Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilehti

KPI-Avain kiinnosti yrittäjiä Farmarissa

Valion uutuus- ja klassikkotuotteet sekä messuosaston Valio Hörppy™ piste, onnenpyörä ja traktorirata viihdyttivät ja virkistivät näyttelyvieraita Seinäjoen Farmarissa 14.-17.6. Maitotilayrittäjiä kiinnostava uutuus oli valiolaisen maitotilan KPI-Avain.

Maitotilayrittäjät Outi (kesk.) ja Jukka (oik.) Myllykoski Kankaanpäästä halusivat kuulla lisää KPI-Avaimesta. Eija Kontio (vas.) kertoi uudesta, syksyllä lanseerattavasta johtamistyökalusta.

Farmari-maatalousnäyttelyssä ensiesitelty KPI-Avain (key performance indicator) on valiolaisen maitotilan avaintunnuslukujen mittaristo, jonka avulla yrittäjä voi seurata oman yrityksen toiminnan, tehokkuuden ja talouden tavoitteiden saavuttamista. KPI-Avain on 17 erilaisen mittarin johtamisen apuväline, jossa oman tilan tuloksia voi verrata myös muihin vastaavan kokoisiin ja samalla tavoin hoidettuihin maitotiloihin.

"KPI-Avaimessa on yhdistetty ensi kertaa Faban, ProAgrian ja Valion tietokantoja", tuotantoneuvoja Eija Kontio Osuuskunta Pohjolan Maidosta kertoo. "Erityisesti parsinavettatiloille työkalu antaa paljon uutta tietoa, mutta myös lypsyrobottitiloille erityisesti ruokinnallisten mittareiden kautta. Esimerkiksi päivittäistä maitomäärää per lypsylehmä pystyy kätevästi tulevaisuudessa seuraamaan."

KPI-Avaimen tehokas käyttö edellyttää tilan kuulumista tuotosseurantaan. Maitonäytteiden tulee olla otettu ja lähetetty, samoin lehmäkohtaisten maitomäärätietojen. Mikäli haluaa käyttää ruokinnallisia mittareita, on ruokinnan päivälaskelmat tehtävä. Jos tila ei kuulu tuotosseurantaan, se saa KPI-Avaimen avulla seurattua tankkimaidon solupitoisuutta, rasva-/valkuaissuhdetta ja maitomääriä.

Mittaristo tulee käyttöön valiolaisille tiloille syksyllä.

Se toimii Valmassa, Minun Maatilani -ohjelmassa ja itsenäisenä sovelluksenaan. Mobiilisti tomivan KPI-Avaimen voi ladata syksyllä MLOYn nettisivuilta.

Eija Kontio vinkkaa, että sopivat seurattavat mittarit omalle tilalle kannattaa suunnitella syksyllä neuvojan kanssa.

"On hyvä muistaa vertaus, että kävi puntarilla kuinka usein tahansa, lukema ei muutu jos ei tee myös toimenpiteitä. Yhtä tärkeää kuin itse seuranta, on siis tarvittavien toimenpiteiden määrittäminen ja niiden toteuttaminen", Kontio jatkaa.

KPI-Avaimen käyttöönotosta kerrotaan syksyllä lisää Valmassa.

Valion osastolle jonotettiin

Valion osastolla olivat esillä paikallisia Valion Seinäjoen tehtaalla valmistettavia tuotteita.

Valion Farmari-osastolla oli maistatuksessa aamiaistuotteet teemalla #yhdessäpöydässä. Osastolla oli esillä myös paikallisia Seinäjoen tehtaan tuotteita. Valion tuotteiden kotimaisuus saikin runsaasti kiitosta maistelijoilta.

Keväällä myyntiin tulleista uutuuksista maisteltavana oli muun muassa Valio Luomu™ jogurttinen tuorepuuro hedelmä-vilja, joka sai runsaasti kehuja. ”Täm oli tautisen hyvää”, kuului nasevin kommentti tuorepuurosta.

Juustoista maisteltiin Valio ValSa® maitosuolaa sisältävää Valio Polar® 15 % vähemmän suolaa juustoa, joka oli myös vierailijoiden mieleen. ”Nyt juhlitaan 100-vuotiasta Suomea, hienoa että Valio tarjoaa kotimaisia tuotteita”, oli erään messuvieraan arvio.

Hedelmien ja marjojen omasta sokerista makeutensa saava Valio Gefilus® jogurtti persikka sai myös laajalti kiitosta. Sopiva makeus ja jogurtin hedelmänpalat miellyttivät maistelijoita. Samoin jo lähes klassikko Valio Eila® Latte original maitokahvijuoma maistui niin suurille kuin pienillekin messuvieraille lämpöisinä messupäivinä.

SoMe-pisteessä stailattiin

Valion yhteisöasiantuntija Mari Kokko stailasi ja kuvasi näyttelyvieraita cowboy-henkeen. Kuvassa lehmipaimenet Soinista: maitotilayrittäjä Veli-Pekka Lammi ja 11-vuotias Ville-Veikko.

Valion Farmari-osaston ehdoton hitti oli SoMe-pisteen cowboy-hengessä otetut messukuvat. Valion yhteisöasiantuntija Mari Kokko stailasi osastolla vierailleita erilaisin maatalous- ja ruoanlaitto-henkisin somistein ja kuvasi vierailijat. Kuvat julkaistiin #valiomaitoa-sivulla tai vaihtoehoisesti ne jäivät kuvattaville iloisiksi messumuistoiksi.

"Neljän päivänä aikana cowboy-kuvia kertyi #valiomaitoa-sivulle aikamoinen määrä", Mari Kokko kertoo. "Lisäksi otin paljon kuvia messuvieraiden omillakin kameroilla."

Valio Akatemia® kummi, hiihtäjä Kerttu Niskanen pääsi myös cowboy-kuvaan. Kerttu vieraili Valion osastolla lauantaina kertomassa kuulumisiaan ja jakamassa nimikirjoituksia. Useat messuvieraat halusivat Kertun kanssa yhteiskuvaan ja haastattelivat hiihtäjätärtä tulevaan kauteen liittyen.

Valio Akatemia® kummi, hiihtäjä Kerttu Niskanen jakoi lauantaina Valion osastolla nimikirjoituksia ja kertoi ensi kauden suunnitelmistaan.

Käy kurkkaamassa hauskoja messukuvia #valiomaitoa-sivulta tästä linkistä

Koskenojan tilalla vilkas vierailupäivä

Liisa ja Juha Vuorelan Koskenojan tila Kurikan Jalasjärvellä oli Farmarin tilavierailukohde. Pariskunta on tuottanut valiomaitoa vuodesta 1993. Torstaina tila oli avoinna ryhmille, lauantaina kaikille vierailijoille. Liisa Vuorela osallistui myös Farmarissa torstaina järjestettyyn Valio Maitojuhlan vastuullisuuspaneeliin.

Koskenojan tilalla on 216 lypsävää ja neljä lypsyrobottia. Uusi navetta on valmistunut vuonna 2013, mutta pariskunta on aloittanut maidontuotannon 23 lypsävällä.

"Otamme paljon vierailijaryhmiä vastaan, viime vuonna ryhmiä kävi 46", Liisa Vuorela kertoo.

Koskenojan tilan navettatoimistolla on runsaasti ikkunapinta-alaa eläintiloihin ja se on rakennettu niin ylös, että vierailijat pääsevät seuraamaan lehmien elämää ja tutustumaan navettaan ilman itse eläintiloihin sisään menemistä. 

Liisa ja Juha Vuorelan Koskenojan tila oli Farmarin tilavierailukohteena.

"Lehmille kaikki häiriötekijät ovat huonoa häiriötä. Eläinten pitää saada elää rauhassa ja eläimiä on myös käsiteltävä todella rauhallisesti. Tämän opetan kaikille työntekijöillemme", Liisa Vuorela jatkaa.

Tilalla on useita lähiseudun nuoria töissä ja myös oman perheen lapset osallistuvat tilan töihin aktiivisesti.

Klikkaa Koskenojan tilan Facebook-sivuille

Farmari-maatalousnäyttelyssä Seinäjoella vierailin neljän päivän aikana 94 000 kävijää. Valion osastolla tuotteiden kotimaisuus ja luomu keräsivät kiitosta.

 

Liisa Vuorela esittelee lehmän vuodenkiertoa kurikkalaisille Mari Huuskoselle ja tyttärille Ninalle ja Ellalle.