Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Kuva: Rami Hanafi

Valiomaidon laatujärjestelmä uudistuu – mikä muuttuu?

Laatujärjestelmä uudistuu vastaamaan yhä paremmin maidontuottajien ja Valion asiakkaiden tarpeita. Valiolaisissa tuotantotapaohjeissa kuvataan paras tiedossa oleva toimintatapa, ja laatujärjestelmää hyödynnetään myös Valion tuotteiden markkinoinnissa.

Valiomaidon laatujärjestelmä uudistetaan vastaamaan paremmin maidontuottajan, osuuskunnan tuotantoneuvonnan sekä Valion maidonhankinnan tarpeita. Muutoksia on luvassa laatujärjestelmän rakenteeseen, laatuarviointeihin sekä Valioryhmän yhteisiin tuotantotapaohjeisiin. Myös Valio Maitotila -opaste uudistuu. Uudistusten tavoitteena on astua voimaan vuonna 2016.

Laatujärjestelmän tavoite luoda lisäarvoa maidolle

Valiomaidon laatujärjestelmän osia ovat osuuskunnan ja maidontuottajan välillä sovittu laatusopimus, laatuhinnoittelu, Maidon laatukäsikirja sekä Valio Maitotila -opaste, joka on noin neljäsosalla valiolaisista maitotiloista. Myös osuuskunnan tuotantoneuvojan tekemä laatuarviointi on osa laatujärjestelmää.

Laatujärjestelmä luotiin 1990-luvun puolivälissä edistämään maidon laatutyötä. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin voidaan todeta, että pitkäjänteinen työ maidontuotannon hygienian ja eläinterveyden parissa on tuottanut tulosta.

Valioryhmän tiloilla tuotettu maito on tekniseltä ja hygieeniseltä laadultaan maailman parhaimpien joukossa.

Nyt laatujärjestelmä uudistetaan vastaamaan yhä paremmin maidontuottajien ja Valion asiakkaiden tarpeita.

Kuluttajien kiinnostus elintarvikkeiden tuotantotapoja kohtaan lisääntyy koko ajan, ja laatujärjestelmä onkin yksi keino tuoda valiolaista maidontuotantoa paremmin esiin. Laatujärjestelmää hyödynnetään Valion tuotteiden markkinoinnissa. Sen avulla voidaan osoittaa asiakkaille, millainen Valiomaidon tuotantoketju on ja miten sitä valvotaan. Laatujärjestelmän uudistuksessa pyritään huomioimaan asiakkaiden odotukset, erityisesti tuotannon vastuullisuuteen liittyvät asiat, aiempaa kattavammin.

Paras tiedossa oleva toimintapa

Valiolaiset tuotantotapaohjeet on luokiteltu alustavasti neljään kokonaisuuteen, joita ovat maidon laatu, eläinten terveys ja hyvinvointi, ympäristö ja luonnonvarat sekä riskienhallinta. Ohjeessa kuvataan paras tiedossa oleva asiaan liittyvä toimintapa, joka pohjautuu sekä lainsäädäntöön ja Valioryhmän omaan ohjeistukseen.

Ohje antaa myös vinkkejä toiminnan jatkuvaan parantamiseen ja edistymisen mittaamiseen. Sähköisessä versiossa aiheeseen liittyvä lisäinformaatio on linkitetty tekstiin Wikipedian tapaan. Hyvän valiolaisen tuotantotavan ohjeita ovat koonneet Valio Alkutuotannon ja osuuskuntien asiantuntijat. Myös maidontuottajat ovat osallistuneet ohjeiden laatimiseen.

Vastuullisuus kasvava trendi

Valioryhmän yhteisiksi tuotantotapaohjeiksi on valittu sellaisia asioita, jotka tuovat arvoa maidontuottajalle, osuuskunnalle, Valiolle tai Valion asiakkaille. Maidontuotannon vastuullisuus korostuu asiakaskyselyissä ja siksi vastuullisuus huomioidaan tuotantotapaohjeissa aiempaa kattavammin.

Uusia vastuullisuuteen liittyviä tuotantotapaohjeita ovat esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden huomioiminen maitotilalla, ravinteet ja maaperän kasvukunto sekä maitotilan energiatehokkuus. Osa uusista tuotantotapaohjeista ei sisällä yhteisiä vaatimuksia ollenkaan, vaan antaa pelkkiä vapaaehtoisia suosituksia.

Hyvän valiolaisen tuotantotavan ohjeet tulevat korvaamaan Maidon laatukäsikirjan ohjeet ja ne tulevat sijaitsemaan uudistuvassa Valmassa.

Laatuarvioinnista ideoita tuotannon kehittämiseen

Laatuarvioinnin tavoitteena on kannustaa maidontuottajaa kehittämään oman tilan toimintaa ja varmistaa, että tilan toiminta täyttää Valioryhmän yhteiset vaatimukset. Arviointien avulla voidaan osoittaa Valion asiakkaille, että koko tuotantoketju toimii sovittujen periaatteiden mukaan.

Nykyisen laatujärjestelmän toimivuutta on kartoitettu osuuskuntien tuotantoneuvojien tekemien laatuarviointien avulla. Tällaisia arviointeja tehtiin viime vuonna 4,7 prosentille kaikista Valioryhmän maidontuottajista. Tämän lisäksi osa arvioinneista on toteutettu maidontuottajan suorittaman itsearvioinnin avulla. Laatuarvioinnissa käydään läpi maidon laatuun, eläinten terveyteen ja hyvinvointiin sekä maidonkeräilyyn liittyviä toimintatapoja.

Nyt laatuarviointia uudistetaan siten, että arvioinnissa keskitytään sellaisiin asioihin, jotka tuovat lisäarvoa maidontuottajalle, osuuskunnalle, Valiolle tai Valion asiakkaalle. Maidontuottajan omat tavoitteet otetaan laatuarvioinnissa paremmin huomioon.

Arvioinneissa pyritään myös eroon päällekkäisten asioiden tarkastuksista. Esimerkiksi jos tilalla on äskettäin suoritettu viranomaisen toimesta maidontuotantotilan hygieniatarkastus ja poikkeamia ei havaittu, ei tuotantoneuvojan tarvitse käydä laatuarvioinnissa samoja asioita uudestaan läpi. Myös terveydenhuoltoeläinlääkärin tekemät terveydenhuoltokäynnit voidaan laskea laatuarviointeihin mukaan.

Valion asiakkaiden odotukset pyritään huomioimaan laatuarvioinneissa aiempaa paremmin. Tämä tarkoittaa sitä, että maidon laadun lisäksi laatuarvioinnissa voidaan käydä läpi vastuullisuuteen, esimerkiksi työturvallisuuteen ja jäljitettävyyteen, liittyviä asioita.

Ruuantuotanto on sopimustuotantoa

Uuden osuuskuntalain (421/2013) myötä osuuskuntien mallisääntöjä ollaan parhaillaan uudistamassa. Samassa yhteydessä tarkastetaan maidonhankintaan liittyvät sopimukset. Niiden sisältöä pyritään yhtenäistämään, sillä eri osuuskuntien välissä sopimuksissa on eroja. Uudet tuotantotapaohjeet huomioidaan sopimuksessa aiempaa paremmin. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikki valiolaiset tuottajat ovat sopimustuotannon piirissä.

Valio Maitotila -opaste saa uuden ilmeen

Nykyinen laatujärjestelmä on kolmiportainen. Ensimmäisellä tasolla riittää pelkkä lainsäädännön noudattaminen, toisella laatusopimustasolla tuottaja sitoutuu noudattamaan lain lisäksi Valioryhmän yhteisiä ohjeita ja kolmannella tasolla maidontuottaja saa Valio Maitotila -opasteen tunnustukseksi toiminnan kehittämisestä. Lähestulkoon kaikki (98 %) Valioryhmän maidontuottajat ovat kakkostasolla ja opastetasollakin on noin neljäsosa tuottajista.

Nyt opastekäytäntö muuttuu. Opasteen ilme uudistetaan Valio brändin mukaiseksi ja sen ensisijainen tehtävä on kertoa, että tässä sijaitsee valiolainen maitotila. Vanhan opasteen saa pitää muistona menneistä ajoista.

Maailman parasta maitoa jatkossakin

Laatujärjestelmän uudistus pyrkii nostamaan esiin olemassa olevat, mutta vielä hyödyntämättömät valiolaisen maidontuotannon vahvuudet. Näin vakuutetaan Valion asiakkaat siitä, että Valioryhmän maitotilalla tuotettu maito on nyt ja tulevaisuudessa sekä hygieeniseltä että eettiseltä laadultaan maailman parasta.