Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Koneklinikka icon

Koneklinikka

VaDialla parempaa utareterveyttä

Oulun ammattikorkeakoulun agrologiopiskelijat keräsivät opin-näytetyönään palautetta VaDia-neuvontapalvelun kehittämiseksi.

VaDia-neuvontapalvelu auttaa utareterveyden hallinnassa ja lypsyjärjestelmän toiminnan tarkistamisessa.

Suurin osa palvelua käyttäneistä maitotilayrittäjistä on ollut tyytyväinen siihen. Neuvontapalvelu sai kiitosta myös Valioryhmän osuuskuntien VaDia-mittauksia ja tilakäyntejä tekeviltä asiantuntijoilta.

Palvelua toivotaan kehitettävän niin, että mittaustulosten raportti olisi helpompi tulkita. Asiantuntijat toivoivat myös enemmän mittalaitteita käyttönsä ja tablettitieto-koneita, joilla mittauksen onnistumista voisi seurata jo mittauksen aikana.

 

VaDia-neuvontapalvelussa lypsylaitteistoon kiinnitettävä alipainetallennin mittaa lypsykoneen alipaineita ja tykytysaikoja lypsyn aikana.

Vääränlainen alipaine lisää utaretulehdusriskiä ja aiheuttaa kipua lehmille. Lypsyn aikana alipaine-tallennin toimii itsenäisesti ja antaa VaDia-asiantuntijalle mahdollisuuden tarkastella samaan aikaan lypsyrutiinia, lehmiä ja niiden olosuhteita navetassa.

Nämä ovat erittäin oleellisia VaDia-neuvontapalvelun osia. Mittausten tuloksista ja havainnoista lähetetään jälkikäteen sähköpostise raportti yrittäjälle.

 

Oulun ammattikorkeakoulun agrologiopiskelijat lähettivät VaDia-neuvontapalvelukyselyn niille 89 tilalle, joille oli tehty VaDia-mittaus viime vuonna.

Vastausprosentti oli kaikissa osuuskunnissa hyvä, keskimäärin 41,6 prosenttia. Palvelu sai kokonaisarvosanaksi kiitettävän sekä maitotilayrittäjiltä että asiantuntijoilta.

Maitotilayrittäjiltä tuli myös kehittämisehdotuksia. Tilakäyntiraporttia pidettiin hyvänä, mutta mittaustuloksia oli kuitenkin vaikea tulkita ilman asiantuntijan apua.

 

Lisäksi yrittäjät toivoivat, että asiantuntija ottaisi neuvontakäynnin jälkeen yhteyttä, ja joidenkin mielestä jälkitarkastuksen sekä uusintamittauksen toteuttamista kannattaisi harkita.

Ehdotettiin, että tilakäyntiraportti lähetettäisiin nopeammin neuvontakäynnin jälkeen ja siitä tehtäisiin selkeämpi. Tällä tavoin yrittäjä pystyisi ymmärtämään sitä ilman asiantuntijan tulkinta-apua.

Ratkaisu olisi lukuopas, johon tulisi kuvia erilaisista alipainekäyristä ja niiden ominaisuudet kerrottaisiin selkeästi.

Myös asiantuntijat pitivät tilakäynnin raportin lukuopasta hyvänä ehdotuksena, ja se aiotaan toteuttaa pikimmiten. Raportista tulisi tehdä yksinkertaisempi myös raportin laatijan eli asiantuntijan kannalta.

 

Asiantuntijat tarvitsisivat käyttöönsä enemmän tallentimia, jotta mittauksia voitaisiin tehdä enemmän samalla käynnillä ja saataisiin tulos, joka edustaa karjaa paremmin.

Asiantuntijat toivoivat käyttöönsä tablettitieto-koneita, joiden avulla nähtäisiin reaaliajassa mittauksen onnistuminen, ja epäonnistuneet mittaukset vähenisivät. Myös lypsykoneen poikkeava toiminta paljastuisi jo mittauksia tehtäessä.

Tällä hetkellä asiantuntijoiden liiallinen työmäärä rajoittaa neuvontapalvelun toteuttamista, koska tilakäyntipyyntöjä on paljon. Yksi kehittämisehdotus onkin kouluttaa lisää VaDia-asiantuntijoita.

TEKSTI Eila Alasirniö, Anna Tamminen ja Matti Järvi

 

Lue Eila Alasirniön ja Anna Tammisen opinnäytetyö kokonaisuudessaan osoitteessa
www.theseus.fi/handle/10024/149546

Löydät VaDia-asiantuntijamme Valmasta Valio Lypsytiimin esittelystä: http://valma.valio.fi/