Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilehti

Satakunta uutta Valion omistajayrittäjää kävi tutustumassa tammikuussa maidonhankintaosuuskuntiensa kautta omistamaansa Valioon. Kuvassa Osuuskunta ItäMaidon uudet maitotilayrittäjät. Kuva: Anu Artjoki

Uudet omistajat Valion vieraina

Uusien yrittäjien perhedyttämispäivässä omistajille avataan Valion toimintaa ja kerrotaan maitosektorin ajankohtaisista asioista. Sen lisäksi tapaaminen tarjoaa yrittäjille keskustelumahdollisuuden Valion toimivan johdon ja hallinnon kanssa.

Tammikuisen perehdyttämiskoulutuksen ensimmäinen päivä vietettiin Valion Pitäjänmäessä. Kehityspäällikkö Jaana Kiljunen toivotti tervetulleiksi noin sata yrittäjää. Alkutuotanto- ja maidonhankintajohtaja Juha Nousiainen kertoi yrittäjille Valioryhmän tarjoamista palveluista ja vuoden 2018 alusta voimaan tulevasta laatu- ja tuotantotapauudistuksesta.

”Valioryhmän huippuasiantuntijat ovat veloituksetta käytössänne”, Nousiainen muistutti.

Valion hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto avasi uusille omistajayrittäjille Valion toimintaympäristöä ja valiolaista hallintomallia.

Valion hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto kertasi Valion toimintaympäristöstä ja sen muutosten vaikutuksista yrityksen toimintaan. Kaunisto kertoi, että Valion tehtävänä on luoda hyvinvointia ja makuelämyksiä vastuullisesti – tavoitteena omistajien näkökulmasta on EU:n korkein ja vakaa maidon tilityshinta.

Maidon kulutus kasvaa maailmassa edelleen – siihen vaikuttavat Kauniston mukaan väkiluvun kasvun lisäksi tulojen kasvu ja kaupungistuminen. Varsinkin Aasiassa ja Afrikassa maidontuotanto ei riitä kysynnän tyydyttämiseen. Eniten viime vuonna Euroopassa maidontuotantoaan ovat kasvattaneet Hollanti ja Irlanti, Iso-Britanniassa maidontuotanto on ollut puolestaan eniten laskussa.

Valiolaisessa hallintomallissa jokainen Valiolle maitoa myyvä maitotilayrittäjä on yrityksen omistaja oman maidonhankintaosuuskuntansa kautta. Omistajahallinto perustuu alueelliseen edustuksellisuuteen ja tasapuolisuuteen – yritys mahdollistaa maitotilayrittäjien tuloksellisen elinkeinonharjoittamisen tasapuolisesti maan eri osissa. Suomalaisen maidontuotannon valtit ovat Kauniston mukaan luotettavuus ja puhtaus.

Maailman innovatiivisin meijeri

Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme kävi puheenvuorossaan läpi yrityksen tilannekatsauksen ja avasi yrityksen strategiaa. Vaikka Suomessa markkinatilanne on haastava kuluttajien ostovoiman heikkenemisen ja kiristyneen kilpailun vuoksi, viime vuonna liikevaihto kasvoi useissa Valion tytäryhtiöissä.

Maitotilayrittäjä Heikki Salomaa (oik.) maisteli keväällä lanseerattavia Valion uutuustuotteita yrittäjille järjestetyillä minimessuilla. Liiketoiminta-assistentti Annikki Geier-Rajala (vas.) esitteli yrittäjille uutuuksia. ”Perehdyttämispäivä on tärkeä tilaisuus, joka antaa lisätietoa Valiosta. Näen Valion innovatiivisuuden hyvin tärkeänä – sen ansiosta saamme parempaa tilityshintaa maidosta”, Heikki Salomaa totesi.

”Valio luo kilpailuetua ylivertaisella asiakas- ja kuluttajakokemuksella – yritys on hyvä tavarantoimittaja, haluttu brändi ja maailman innovatiivisin meijeri”, Annikka Hurme totesi.

Valion tavoite on olla asiakkaan paras ja halutuin kumppani innovatiivisilla kuluttajatuotteillaan. Tulevaisuuden haasteena on kannattava kasvu kansainvälisillä markkinoilla sekä kuluttaja- että teollisuustuotteissa. Tällä hetkellä Valio vie tuotteita noin 60 maahan.

Omistajayrittäjien näkökulmasta Valion tavoite on jalostaa kaikki heiltä ostettu raaka-aine parhaalla mahdollisella tuotolla. Yksi tärkeimmistä keinoista on innovaatio-osaamisen tehokas kaupallistaminen. Yrittäjille maksettavaa maidon tilityshintaa tukee myös muusta kuin maidosta saatava tulos.

Toinen päivä kului oman osuuskunnan tilaisuuksissa

Tuotekehittäjä Jussi Kukkoniemi (vas.) kertoi yrittäjille Valion jogurttien sokerinvähennyksestä. Osuuskunta ItäMaidon yrittäjät Marja ja Sami Kajoskivi (oik.) sekä Paula Tarkkonen (kesk.) olivat kiinnostuneita, miten vähempisokeristen jogurttien maku on saatu säilymään ja jopa paranemaan. Valiojogurtti® sisältää 30 % vähemmän lisättyä sokeria verrattuna tavanomaisiin maustettuihin jogurtteihin. Yrittäjiä kiinnostivat myös makeutusaineet, muun muassa Stevia. Kajoskivet kertoivat välttävänsä lisäaineita ja suosivansa vähemmän makeita tuotteita, joissa sokerin määrää on vähennetty ilman korvaavaa makeuttajaa.

Ensimmäisen perehdyttämispäivän päätteeksi maitotilayrittäjä Mika Hirvijoki opasti maitotilayrityksen johtamisessa ja johdon neuvonantaja, pitkään Valion T&K toiminnossa työskennellyt Matti Harju vei kuulijat mielenkiintoiselle matkalle tuotekehityksen maailmaan. Harju kertoi yrittäjille havainnollisella tyylillään muun muassa maitobisneksen historiasta, uutuustuotteista ja lisäarvon luonnista sekä erilaisista merkittävistä innovaatioista: laktoosi- ja erotusteknologioista, Valio Valsa® maitosuolasta ja yrityksen proteiinituotteista.

Päivä päättyi juhlavaan päivälliseen Valion henkilöstöravintola Oliviassa.

Perehdyttämistilaisuuden toisen päivän yrittäjät viettivät Hotelli Presidentissä osuuskuntien omiin aiheisiin paneutuen. Lisäksi ohjelmassa oli MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ajankohtaiskatsaus maitopolitiikkaan.