Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilehti

Terve tila Nasevassa

Naseva on oleellinen osa vastuullista maidontuotantoa. Siihen liitytään tekemällä terveydenhuoltosopimus eläinlääkärin kanssa. 

Nautatilojen terveydenhuollon seurantajärjestelmään eli Nasevaan kerätään tietoa eläinten hyvinvoinnista, terveydestä, tautitutkimuksista, kasvatusolosuhteista ja jopa eläinten käyttäytymisestä.

Naseva mahdollistaa avoimen ruokaketjun, jossa muun muassa eläinten ostot ja myynnit tai eläinlääkärin terveydenhuoltokäynnit on dokumentoitu. Nasevasta saa sähköisen raportin karjan terveydentilasta. ”Kuluttajia kiinnostaa, millaisella tilalla maito on tuotettu”, sanoo Nasevan asiantuntijaeläinlääkäri Erja Tuunainen Eläinten terveys ETT ry:stä.  

Vastuullisuuden toteutuminen on tämän päivän maidontuotannossa nostettu isoon arvoon. ”Nasevaan kootaan esimerkiksi tietoa vasikoiden nupouttamisista, joista valtaosa tehdään tänä päivänä vastuullisesti ajatellen eläinten hyvinvointia ja käyttäen rauhoitusta, puudutusta ja kivunlievitystä”, Tuunainen kertoo.

Nasevassa myös seurataan antibioottien käyttöä. Tieto mikrobilääkkeiden käytöstä ja jäämistä on erityisen tärkeää, kun suomalaisia tuotteita markkinoidaan ulkomaille. Tietoa tarvitaan myös julkisissa hankinnoissa kotimaassa. ”On ylipäänsä tärkeää, että antibiootteja käytetään oikein ja hallitusti Eviran suositusten mukaisesti, ettei ihmisille tärkeitä mikrobilääkkeitä tehtäisi tehottomiksi käyttämällä niitä liikaa eläinten hoidossa”, Tuunainen perustelee. ”Uusia antibiootteja on vaikeaa kehittää ja saada markkinoille, joten niitä täytyy käyttää järkevästi.”
 

Eläinlääkärin ammattitaidon hyödyntämisestä koituu tilalle säästöjä, koska ennaltaehkäisy tulee edullisemmaksi kuin sairauksien hoito ja tautien saneeraus.


Oikeanlainen terveydenhuolto edistää tilan kehittämistä ja tukee johtamista, koska epäkohtiin voidaan puuttua ajoissa ja ehkäistä jo ennen ongelmien ilmenemistä.

Kun eläinlääkäri raportoi Nasevaan terveydenhuoltokäynnillä havaituista, tehdyistä ja yhdessä sovituista asioista, järjestelmään kertyy koko ruokaketjulle hyödyllistä tietoa, vaikkei yrittäjä itse edes kirjautuisi järjestelmään.

Taloudellista etua syntyy siitäkin, että Nasevaan kuuluminen ja säännölliset terveydenhuoltokäynnit puolittavat salmonellavakuutuksen omavastuuosuuden ja lisäksi  NEUVO 2020 -hyväksytyn eläinlääkärin terveydenhuoltokäynti on tukikelpoinen.

 

Kun tila liittyy Nasevaan, maitotilayrittäjät tekevät terveydenhuoltosopimuksen eläinlääkärin kanssa. ”Silloin sovitaan, kuinka usein eläinlääkäri tekee terveydenhuoltoa tilalla”, Tuunainen kertoo.

Yhä useampi tila – itse asiassa kaikki tilat – haluttaisiin Nasevaan. ”Maataloustuotteiden viennissä ja myös kotimaan markkinoinnissa tarvitaan tietoa mahdollisimman kattavasti kaikilta tiloilta. Sitä edistäisi kaikkien tilojen saaminen mukaan Nasevaan terveydenhuollon piiriin”, Tuunainen perustelee.

Naseva-järjestelmässä terveydenhuoltosopimus on pitopaikkakohtainen, jolloin uusien pitopaikkojen käyttöönotto tai entisistä luopuminen vaatii sopimuksen päivittämisen.

Sopimukset tulee tarkistaa tasaisin väliajoin ja uusia tarvittaessa esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen tai omistajan vaihdon yhteydessä. Jos terveydenhuoltokäyntiväli tai -eläinlääkäri muuttuu, sopimus pitää uusia. Uusi sopimus kumoaa aina entisen, kun se lähetetään Nasevaan ja tallennetaan järjestelmään.

Sopimuslomake avautuu Nasevan etusivulta ennen kirjautumista  järjestelmään kohdasta ”Nasevaan liittymiseen tarvittavat lomakkeet”.

Samalla tarkistetaan, että meijeri- ja teurastamovaltuutukset ovat kunnossa. Jos nämä eivät muutu sopimusta uusittaessa, uuteen  sopimukseen ruksataan kohta ”Nasevassa jo olevat tilan tietojen katseluoikeudet (teurastamo/meijeri/ProAgria/Faba) pidetään edelleen voimassa”. Maitotilayrittäjän on hyvä pitää valtuutukset yhteistyökumppaneille muutenkin ajan tasalla. ”Siten tieto
kulkee paremmin meijerille ja teurastamolle esimerkiksi, jos tilalla havaitaan tarttuvaa tautia”, Tuunainen selittää.

 
Näin maitotila hyötyy Nasevasta

 

Terve karja

 + Kun eläin voi hyvin, myös maitotilayrittäjän työ sujuu.

 + Säännölliset terveydenhuoltokäynnit edistävät suunnitelmallisuutta.

 + Eläinlääkäri auttaa ja neuvoo sairauksien ennaltaehkäisyssä.

 + Tartuntatauteja voidaan hallita valtakunnallisesti.

 

Parempi tuotto

+ Ennaltaehkäisy on edullisempaa kuin sairauksien hoito ja tautien saneeraus.

+  Neuvo 2020 -hyväksytyn eläinlääkärin terveydenhuoltokäynteihin saa tukea.

+ Tilan mukanaolo Nasevassa puolittaa salmonellavakuutuksen omavastuun.

 

Turvallinen tuotantoketju

+ Eläintautien leviämistä tilalta toiselle voidaan ehkäistä.

+ Nasevaan vietävä tieto auttaa hallitsemaan eläinkuljetuksien ja eläinkaupan tautiriskejä.

+ Nasevasta saa sähköisen raportin ostettavan tai myytävän karjan terveydestä.

 

Vastuullinen tila

+ Kuluttajat saavat tietoa, millaisilla tiloilla maitoa Suomessa tuotetaan.

+ Nasevaan kerättävien tietojen  avulla voidaan parantaa elintarvikkeiden laatua ja kuluttajaturvallisuutta Suomessa.

+ Eläinten terveys ja hyvinvointi kiinnostavat kaikkia.

+ Mikrobilääkkeiden käyttö eläinten hoidossa vaatii tarkkuutta ja seurantaa.

 

Teksti: Susanna Cygnel