Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Lotta-koira hakee Huttusen tilan lehmät lypsylle. Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka

Koira on tehokas paimen

Bordercollie Lotta hakee Huttusen tilan naudat laitumelta lypsylle parissa minuutissa. Ei ihme, että emäntä haluaa koiran työkaverikseen.

Kolme ja puolivuotias Lotta ja puolivuotias Lysti rientävät intoa uhkuen kotiovelle, kun Maiju Huttunen lähtee navettatöihin. Sitten kun Maiju pyytää, koirat pinkaisevat laitumelle ja hakevat lehmät sekä hiehot lypsyasemalle.

”Aukaisen portin ja sanon ’hae’, ja koirat tekevät työtä käskettyä. Kun lehmiä on lypsyasemalla riittävästi, sanon ’riittää’, jolloin ne lopettavat paimentamisen”, Huttunen kertoo.

Aikaa säästyy noin 40 minuuttia siihen verrattuna, että eläimet haettaisiin ihmisvoimin. Tilan isäntä
vähän naureskeli ajatukselle, että koirat auttaisivat navetassa, mutta hän vakuuttui karvakuonojen hyödyllisyydestä nähtyään ne työssä.

”Nyt hän kysyy, kun lähden jonnekin, että enhän ota koiria mukaan. Meillä lehmät eivät laidunna, jos koirat ovat poissa. Kukaan ihminen ei jaksa tai ehdi hakea nautoja laitumelta lypsylle, mutta koira hoitaa homman hetkessä”, Huttunen kiittää.

"On ihan sama, onko laitumella 4 vai 70 lehmää, sillä koira hakee ne navettaan lähes samassa ajassa."


Huttusen tila Vieremällä on lypsy-asemapihatto, jossa on 60 lehmää ja saman verran nuorkarjaa. Ensim-mäinen koira, bordercollie Lucky, tuli taloon kolmisen vuotta sitten. Se opetti lehmät uskomaan ja varomaan koiraa. Lucky kuitenkin katosi yllättäen, eikä tullut enää takaisin.

”Olin ihan pulassa totuttuani koiran apuun”, Huttunen muistelee.

Hän ryhtyi etsimään uutta aikuista koiraa ja löysi Lotan, 3,5-vuotiaan bordercollien, joka oli elellyt aiemmin lammastilalla. Jonkin verran aikaa kului, että Huttunen sai koulutettua Lotan nautojen paimeneksi, mutta Luckyn tehtyä esityön, Lotta pääsi nopeasti hommaan käsiksi.

Tällä hetkellä tilalla puuhailee myös puolivuotias Lysti, joka opettelee navettakoiraksi Lottaa seuraillen. Myöhemmin, opittuaan paimentamisen, se työskentelee Lotan työparina.

On järkevää ottaa pentu ison koiran rinnalle oppimaan tilan hommat, niin pääse itse koulutuksessa hieman vähemmällä.”

 

Maiju Huttunen kertoo, että ilman Lotta-koiran apua lehmien saaminen laitumelta lypsylle veisi paljon enemmän aikaa. Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka

Kolutusta lehmäpaimen kuitenkin tarvitsee. Huttunen käy koirineen Suomen Paimenkoirayhdistyksen koulutuksissa ja vierailee kasvattajilla, joilla on paimenkoirista useiden vuosien kokemus.

”Paimenkoiran kouluttamiseen menee pari vuotta. Mutta kun ensin näkee aikaa ja vaivaa, säästää niissä
myöhemmin navettatöissä valtavasti”, hän huomauttaa.

Ihminen oppii koulutuksessa ohjaamaan koiraa niin, että tämä pystyy hallitusti siirtämään eläinryhmiä lohkoilta toiselle.

”Koulutuksessa opitaan luomaan luottamus ihmisen, naudan ja koiran välille. Koira esimerkiksi oppii, että se ei saa näpsiä tai juoksuttaa nautoja turhaan.”


Koirat parantavat työturvallisuutta

Koirat parantavat maito-tilallisen työturvallisuutta. Ne siirtävät eläimet sujuvasti, mikä säästää aikaa.

Ihmisen tekemänä siirtäminen on riskialttiimpaa, työläämpää ja kalliimpaa. Sitä paitsi siirtämiseen kuluva aika on pois tilan muusta johtamisesta”, sanoo kotieläinagrologi Tiina Karlström ProAgrialta.

”Olen nähnyt paimenkoiran auttamassa myös vasikoiden juotossa: Oli seitsemän vasikkaa, yksi juotta-ja ja kaksi ämpäriä. Kun ihminen juotti kahta vasikkaa kerrallaan, paimenkoira piti viisi muuta nurkassa.
Muuten olisi tullut ruuhkaa”, Karlström kuvailee.

Suomalaisilla tiloilla käytetään pääasiassa työlinjaisia bordercollieita ja australiankelpieitä, koska
niillä on luontaisesti hyvät paimenkoiraominaisuudet ja kouluttaminen sujuu mielekkäästi.

Kotimaiset koirarodut eivät valitettavasti sovellu ominaisuuksiltaan nautojen käsittelyyn.

”Lapinporokoira olisi fyysisiltä ominaisuuksiltaan mahdottoman hyvä navettakoira, mutta se paimentaa haukkumalla, mikä taas ei sovi lehmien kanssa työskentelevälle koiralle. Äänen kova käyttö, huutaminen tai haukkuminen on epämiellyttävintä, mitä nauta tietää”, huomauttaa Karlström.

Teksti: Susanna Cygnel