Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilehti

Eläinlääkäri icon

Eläinlääkäri

Streptococcus agalactiaen saneeraus vaatii työtä ja täsmällisyyttä

Streptococcus agalctiae aiheuttaa Suomessa vuosittain noin 300 lypsykarjassa utaretulehduksia ja sitä kautta ylimääräistä vaivaa ja kustannuksia. Koska bakteeri saattaa joskus aiheuttaa myös ihmisille vakavia sairauksia (esimerkiksi vastasyntyneiden verenmyrkytyksiä), on hävittämiselle vahvoja perusteita.

Eloeläinkaupassa karjan S. agalactiae -vapaudesta on etua. Kokemuksella voi sanoa, että noin kahdella kolmasosalla pihattokarjoista saneeraaminen onnistuu, mutta saneerauksessa on monia ongelmia.

S. agalactiae on erittäin tarttuva – maito tartuttaa etenkin lypsyllä ja parsissa. Norjalaisten uusien tutkimusten mukaan S. agalcatiaeta saattaa löytyä myös ulosteista. Pääsääntöisesti nuorkarja puhdistuu ajan myötä.

On vielä hieman epäselvää, käyttäytyvätkö eri alalajit eri tavalla ja mikä saattaa aiheuttaa joidenkin alalajien osalta enemmän ongelmia saneerauksessa kuin toisten. Myös ihminen voi tartuttaa lehmiin itse kantamansa alalajin.

S. agalactiaen saneeraus on suhteellisen kallista, koska maitonäytteiden analysointi maksaa (aluksi vähintään 3 kierrosta kaikkien lehmien kokomaitonäytteitä analysoidaan, PCR-analyysin hinta 14,40 €/näyte). Kuluja nostavat sairaiden lehmien antibioottihoidot ja maitohukat sekä lisääntynyt työ.

Miten onnistua saneerauksessa?

Koska bakteeri on erittäin tarttuva ja tartunta myös palaa helposti ensimmäisen vuoden aikana – useimmiten vastapoikineiden utaretulehdusten muodossa – ovat vaatimukset managementin tasolle kovat, jos saneerauksessa halutaan onnistua. Yrittäjän tulee olla vahvasti motivoitunut ja tietää kustannukset ja toimintatavat.

Toiminnan pitää olla systemaattista ja kaikkien työntekijöiden (myös lomittajien) tietoisia saneerauk-sesta ja ohjeista. Kirjallisia ohjeita kannattaa laittaa näkyviin paikkoihin. Saneeraus kestää useimmiten reilun vuoden, ja usein noin pitkän ajanjakson aikana moni ehtii jo herpaantua.

Ellei tartunnan kantajia kyetä pihatossa erottelemaan ja seuraamaan niiden paranemista ennen palautusta terveiden joukkoon, ei saneeraukseen kannata ryhtyä lainkaan! Kesällä erottelukarsinat voi virittää navetan ulkopuolelle, joten saneeraukseen kannattaa ryhtyä keväällä. Parsinavetoissa tartuntariski on talvella selvästi pienempi eläinten kytkennästä johtuen.