Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Hyvä nurmirehu ja siitä tehty rehuanalyysi ovat onnistuneen seleeniruokinnan perusta. Kuva: Anu Artjoki

Seleenin saanti kuntoon

Seleeni vaikuttaa eläinten terveyteen ja hyvinvointiin, maidon ravitsemukselliseen laatuun ja tuotannon kannattavuuteen. Se on välttämätön hivenaine kaikille eläimille.

Seleeni toimii glutationiperoksidaasi-entsyymin, kilpirauhashormonin ja useiden muiden proteiinien biokemiallisena osana. Se suojaa soluja yhdessä E-vitamiinin kanssa ja vaikuttaa elimistön vastustuskykyyn.

Vakava seleenin puute saa aikaan solutuhoa ja lihasrappeumaa. Puutteen seurauksena myös elimistön vasta-ainetuotanto vähenee ja veren valkosolujen kyky tappaa taudinaiheuttajia heikkenee. Tällöin alttius sairastua bakteerien ja virusten aiheuttamiin sairauksiin lisääntyy.

Seleenin puutoksen oireet vaihtelevia

Pahimmillaan seleenin puute johtaa eläinten vakaviin sairastumisiin ja kuolemiin. Lievemmät puutostilat aiheuttavat piileviä sairauksia, hedelmällisyyshäiriöitä ja siten tuotantotappioita.

Voimakkaan seleenin puutoksen oireina ovat heikkoina tai kuolleina syntyneet vasikat sekä lihasrappeuman puhkeaminen yleensä alle puolivuotiaalle eläimelle. Lihasrappeuma voi ilmetä heikkoutena missä tahansa lihaksessa: kielessä, kurkunpäässä, nielussa, niskassa, palleassa, sydämessä tai raajoissa. Vasikka voi olla kykenemätön imemään ja nielemään tai sillä voi olla vaikeuksia pysyä pystyssä tai kävellä.

Lehmillä liian vähäinen seleenin saanti voi näkyä lisääntyneinä utaretulehduksina, jälkeisten jäämisenä, kohtutulehduksina, kiimattomuutena, rakkuloina, alkiokuolemina ja luomisina.

Seleenin imeytyminen ja erittyminen vaihtelee

Nautojen syömästä seleenistä imeytyy noin 50–90 prosenttia, pääosin ohutsuolessa. Osa seleenistä käytetään pötsissä mikrobivalkuaisen muodostamiseen. Seleeniä erittyy maitoon, virtsaan, ulosteisiin ja hikeen.

Orgaanisen seleenin käytettävyys on epäorgaanista parempi. Ulkomaisissa ruokintakokeissa syötetyn ja maitoon erittyvän seleenin suhde on hyvin suora. Syötetystä seleenistä erittyy maitoon noin 17 prosenttia (± 1,3). Periaatteessa seleenin lisäys pitäisi näkyä maidon seleenipitoisuuden nousuna jo viisi päivää ruokinnan muutoksesta, mutta tämä pätee vain tietyissä ruokintakoeolosuhteissa.

Käytännössä seleenin imeytyminen ja erittyminen eivät ole vakioita, vaan ne riippuvat muun muassa lehmän lypsykauden vaiheesta ja tuotostasosta, syötetyn seleenin muodosta ja perusrehujen laadusta. Tämä on todettu useissa tutkimuksissa, joissa on huomattu selvä vaihtelu eri rehuja sisältävien dieettien ja eri maanosissa tehtyjen tutkimusten välillä.

Rehun korkeat vapaiden rasvahappojen, kalsiumin (Ca) ja rikin (S) pitoisuudet heikentävät seleenin imeytymistä. Seleeni voi sitoutua proteiineihin rikin tilalle vaikuttaen maitoon erittyvän seleenin määrään. Koska maidon proteiinien metioniinipitoisuus on kaksi kertaa suurempi kuin veren proteiinien, on kaksi kertaa todennäköisempää, että selenometioniini sitoutuu maidon kuin veren proteiineihin. On siis mahdollista, että lehmän veren seleenipitoisuus on matala, vaikka sen maidon seleenimäärä olisikin normaalistasolla.

Seleeniruokinta perustuu analyyseihin ja laskelmiin

Hyvä säilörehu ja siitä tehty rehuanalyysi on onnistuneen seleeniruokinnan perusta.

Rehun hivenainekoostumustakin tärkeämpää on onnistunut säilöntä. Rehun säilönnällinen laatu vaikuttaa paitsi rehun syöntiin, myös pötsin ja suoliston toimintaan. Kun perusrehut ovat kunnossa ja analysoitu, lasketaan täydennysrehujen tarve. Loppu onkin sitten ”toteutusta vaille valmis” eli ammattilaisen suunnitteleman ruokinnan noudattamista.

Seleeniä suositellaan olevan dieetissä 0,3 mg syötyä kuiva-ainekiloa kohden lehmän jokaisessa lypsykauden vaiheessa. Käytännössä tämä tarkoittaa lypsävällä lehmällä noin 4–8 gramman päiväsaantia tuotoksesta riippuen. Erityisen tärkeä ajankohta on umpikausi, joka on lehmän onnistuneen lypsykauden ja syntyvän vasikan elämän alku. Syötetystä seleenistä vähintään puolet suositellaan olevan orgaanista seleeniä.

Seleenillä on kapea turvamarginaali, mikä tarkoittaa, että suhteellisen vähäinen ylimäärä johtaa myrkytykseen. Näppituntumalla seleeniruokintaa ei kannata hoitaa, sillä se voi tulla kalliiksi joko puutoksen tai liikasyötön seurauksena.

Seleenimyrkytyksen oireet riippuvat yliannostelun suuruudesta. Vakavan myrkytyksen oireita voivat olla tumma vetinen ripuli, kohonnut ruumiinlämpö, vaikeutunut hengitys, puhaltuminen ja kuolema. Kroonisen myrkytyksen oireita voivat olla esimerkiksi näkökyvyn heikkeneminen, rakenteisiin törmäily, lihasheikkous tai nielemisvaikeudet.

Suunnitellulla ruokinnalla seleenimyrkytys on meidän oloissamme varsin epätodennäköinen. Kroonisen seleenimyrkytyksen saa aikaan syöttämällä seleeniä noin 15 kertaa suositustasoon nähden. Äkillisen myrkytyksen aiheuttaa hyvin suuri seleeniannos: noin 2 mg seleeniä eläimen elopainokiloa kohden, esimerkiksi 600 kilon painoisella lehmällä 1 200 mg. Pikkuvasikalla myrkytys voi aiheutua seleenipistoksista, joko liian suurilla kerta-annoksilla tai liian tiheillä uusintapistoksilla.

Näytteenotto ja seuranta varmistavat onnistumisen

Kun rehut on analysoitu ja seleeniruokinta on laskennallisesti kunnossa, on hyvä varmistaa, että se toimii käytännössä. Ensimmäinen askel on kaikkien tilan eläinryhmien terveyden seuranta.

Seleenin puutos on epätodennäköistä, jos vasikat syntyvät virkeinä, juovat ja kasvavat hyvin sekä säilyvät terveinä, ja jos lehmien ja hiehojen tiinehtyvyys on hyvä eikä jälkeisiä jää usein.

Mikäli selviä puutosoireita esiintyy, kannattaa eläinlääkäriä pyytää ottamaan verinäytteet sairastuneista eläimistä. Jos selviä seleenin puutosoireita ei esiinny, kannattaa silti tutkituttaa vähintään tankkimaitonäyte. Lisäksi voi lähettää maitonäytteitä eri tuotosvaiheessa olevista lehmistä. Jos tämän lisäksi haluaa varmistaa, että seleeniruokinta on optimaalisella tasolla, voi otattaa verinäytteitä analysoitavaksi. 

Keskity verinäytteiden otossa riskiryhmiin:

1) umpikauden lopulla olevat lehmät ja hiehot, joilla poikimiseen aikaa 3 viikosta 3 päivään

2) vastapoikineet, joilla poikimisesta aikaa 3–30 päivää

3) siemennettävät lehmät 50–90 päivää poikimisesta ja siemennysikäiset hiehot

4) pikkuvasikat.