Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Säilöntäaineissa on eroja

Säilöntäaineiden käytöllä pyritään varmistamaan rehun hyvä säilönnällinen laatu ja ravintoaineiden säilyminen. Hyvälaatuinen säilörehu on oleellinen tekijä onnistuneelle ruokinnalle ja hyvälle maitotuotokselle.

Onnistunut rehun säilöntä estää kasvientsyymien hajotustoiminnan ja haittamikrobien lisääntymisen rehussa. Se edistää hyödyllisten mikrobien, muun muassa maitohappobakteerien, toimintaa. Säilönnän onnistumista mitataan rehuanalyysilla.

Kaikilla säilöntäaineilla ja säilöntätekniikoilla voi tehdä hyvää rehua. Perusteet hyvän rehun tekoon ovat vanhat tutut: rehun hygieenisyys eli raaka-aineen puhtaus, happamuus, hapettomuus ja sopiva säilöntäaine.

Olipa säilöntäaine happo, biologinen tai muu kemiallinen aine, se voi toimia vain, jos sitä annostellaan rehuun tavoitteen mukaisesti. Säilöntäaineesta riippumatta rehulle on saatava hapettomat olosuhteet. Rehun nopea ja tehokas tiivistäminen, peittäminen muovilla sekä hyvä painotus varmistavat ilmatiiviyden koko varastoinnin ajan.

Jos rehun pH ei laske nopeasti, syntyy virhekäymistä, jolloin rehun energia- ja valkuaisarvot heikkenevät. Valkuaisen hajoaminen lisää ammoniakkipitoisuutta, jolloin rehun pH nousee. Se edistää edelleen rehun pilaantumista. Ammoniakkia tuottavat pääasiassa klostridit, mutta myös enterobakteerit.

Hapot rajoittavat käymistä

AIV-happo on heti käyttövalmis ja sitä voi käyttää kaikissa olosuhteissa. Sen toimivuus ei ole riippuvainen raaka-aineen laadusta, kuiva-aineesta tai sokeripitoisuudesta.

Märissä olosuhteissa happopohjainen säilöntäaine on varmin. Mitä märempää rehu on, sitä alemmas pH on saatava haittamikrobien kasvun estämiseksi. Muurahaishappo laskee suoraan rehun pH:n alas ja lopettaa tehokkaasti kasvientsyymien toiminnan sekä soluhengityksen. Lisäksi pH:n laskuun tarvitaan myös luontaista maitohappokäymistä. Rehua säilövistä hapoista propioni-, bentsoe- ja sorbiinihappo ovat tehokkaita homeita ja hiivoja vastaan.

Maitohappobakteerit käyttävät kasvin sokeria

Biologisessa säilönnässä rehuun lisätään maitohappobakteereita. Tavoitteena on, että ne käyttävät rehun sokereita maitohapoksi, jolloin rehun pH laskee.

Suomessa viljeltävissä nurmikasveissa sokeripitoisuus on yleensä luontaisesti alhainen. Timotei ja nurminata sisältävät tyypillisesti vähemmän sokeria kuin raiheinä, jota käytetään yleisesti Euroopassa.

Biologisia säilöntäaineita käytettäessä raaka-aineen kuiva-ainepitoisuuden tulisi olla yli 30 prosenttia. Veden haihtuessa sokerin osuus tuoreessa rehussa nousee. Jos lopputuotteessa sokereita on jäljellä vain vähän, on sokerien puute todennäköisesti rajoittanut riittävää maitohappokäymistä. Myös haittamikrobit kilpailevat samasta rehun sokerista. Joissain valmisteissa on entsyymejä, joiden tarkoituksena on hajottaa kasvin kuituosasta lisää sokeria maitohappobakteerien käyttöön.

Biologisten aineiden toimintavarmuutta rajoittavat liian märkä raaka-aine, riittämätön sokerin määrä ja kas-vuston oman mikrobiston vaihtelevuus. Maitohappobakteerit estävät soluhengitystä ja lämpenemistä huomattavasti heikommin kuin muurahaishappo. Märän rehun säilöminen biologisilla aineilla on riski.

Kemialliset säilöntäaineet

Kemialliset aineet sisältävät eri aineosia, esimerkiksi natriumbentsoaattia ja kaliumsorbaattia. Natriumnitriitti estää erityisesti klostridien kasvua. Maitohappobakteerit sietävät hyvin natriumnitriittiä, ja heksamiinia käytetään usein yhdessä sen kanssa.

Palkokasvien säilönnän haasteet

Nurmipalkokasvit, muun muassa apilat, virnat ja sinimailanen, ovat vaativampia säilöttäviä kuin nurmi-heinäkasvit. Säilöttävyyttä vaikeuttavat palkokasvien ominaisuudet, kuten pienempi kuiva-aine- ja sokeripitoisuus sekä suurempi puskurikapasiteetti, joka estää pH:n laskua korkeasta raakavalkuaisesta ja kivennäispitoisuudesta johtuen. Näistä syistä palkokasveille suositellaan suurempaa säilöntäaineen annoste-lua, mieluimmin happoa.