Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Me maitotilayrittäjät icon

Me maitotilayrittäjät

Maitotilayrittäjät Julia ja Tenho Taipaleenmäki. Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka

Ostotilalla maitotilayrittäjiksi

Reilu kolme vuotta sitten kävi niin, kuin Julia seurustelun alkuvaiheessa Tenhoa varoitti: Julian kanssa saattaa päätyä maitotilalliseksi.


PERHE Julia, 24, ja Tenho, 33, Taipaleenmäki ostivat Vesalan tilan täydessä toiminnassa toukokuussa 2014. Julia on kotoisin maitotilalta ja ollut karjanhoitajana, lomittajana ja seminologina.

Tenho ajoi aiemmin metsäkonetta. ”Julia on ollut koko ikänsä lehmien kanssa, ja minun on ollut hyvä oppia siinä sivussa”, hän sanoo.


TILA JA VILJELY Tilalla on Neittävän kylällä Vaalassa 44 hehtaaria omaa ja 32 hehtaaria vuokrattua peltoa. Kaikki pellot ovat nurmella, sillä lehmille halutaan taata riittävät laidunalat koko kesäksi. Perusheinä-seosta terästetään apilalla.


NAVETTA JA ELÄIMET Lypsyssä olevat lehmät ovat parsissa. Hiehojen edelliset omistajat olivat remontoineet tilat entisiin laakasiiloihin, ja Taipaleenmäet rakensivat vuosi sitten navetan lato-osan kylkeen tilat vasikoille ja umpilehmille.

”Nyt lypsetään 34 lehmää 28 parressa hieman vuoroon, mutta talvella osa on ummessa ja kaikki lypsyssä olevat saadaan parsiin”, Julia kertoo.

Ay-valtaisen karjan keskituotos on noin 9 700 kiloa ja energiakorjattu tuotos kipuaa yli 10 300 kilon.


LAIDUNNUS Tila on sitoutunut hyvinvointikorvauksen 90 päivän laidunnukseen, joka täyttyykin helposti. Alle puolivuotiaille on opetteluaitaus, ja muut laiduntavat niin pitkälle syksyyn kuin säät sallivat ja syömistä riittää.

Tilakeskuksen ympärillä laidunta on parikymmentä hehtaaria ja syksyllä laidunnetaan tarvittaessa myös säilörehualoja.

Talvella umpilehmillä on lähes vapaa pääsy ulos jaloittelemaan ja lypsäviä käytetään ulkona vähintään kerran viikossa.

”Ei niitä lumi tai pakkanen haittaa, vaan ne juoksevat hangessakin ja puskevat lunta pellolla. Pakkasella eläimiä ei tietysti voi kovin pitkään pitää ulkona, ja liukkailla keleillä emme laske lehmiä ulos.”


HYVINVOINTI Eläinten hyvinvointi on nuorelle isäntäparille erittäin tärkeää. Valion uusi maidon laatu- ja tuotantotapaohjeisto täyttyykin Vesalan tilalla suurelta osin. Tila kuuluu Nasevaan, sorkat hoitaa sorkanhoitajana toimiva Julian ystävä ja vasikoiden nupoutuksessa on aina käytetty kivunlievitystä.

Parsinavettaa on paranneltu sen sallimissa rajoissa. Heti ensitöiksi parsien valut uusittiin ja niihin asennettiin parsipedit. Viime kesänä ilmanvaihto parani, kun ikkunat vaihtuivat nostettaviin kennoikkunoihin.


TULEVAISUUS Toiveissa siintää pihattonavetta, jotta eläimet voisivat paremmin ja oma työ helpottuisi. Pankin kantaa haaveisiin ei kuitenkaan ole vielä kyselty.

”Vieraskauppa on melko kallis, joten pitää maksaa velkoja ennen pihattosuunnitelmia. Mutta sellainen kahdestaan hoidettava on toiveissa jossain vaiheessa.”


TYÖN ILO Julia ja Tenho iloitsevat toisistaan työkavereina. Myös lehmät itsessään, pienet arkipäivän asiat ja onnistumiset tuovat iloa päiviin. Iso asia on myös kattava tukiverkosto, josta saa aina apua. ”Tämä ei tunnu samanlaiselta työltä kuin entinen työ. Nyt ei enää lähde
töihin, vaan ne ovat kaikki tässä kotona. On tämä osin elämäntapa”, Tenho miettii.


VAPAA-AIKA Julialle lehmät ovat myös harrastus, Tenho metsästää ja hiihtelee hangilla.

Teksti ja kuva: Eeva-Kaisa Pulkka