Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilehti

Maitotilayrittäjät Elina ja Markus Mikkola Yli-Iistä keskustelivat Osuuskunta Pohjolan Maidon tuotantoneuvoja Eija Kontion kanssa verkkopalvelu Valmasta. Mukana oli 4 kuukauden ikäinen Iida.

Uudistuva Valma kiinnosti omistajayrittäjiä Okrassa

Valio oli mukana viime viikolla Okra-maatalousnäyttelyssä Oripäässä. Tuttuun tapaan yrityksen osasto keräsi tasaisena virtana kävijöitä. Valioryhmän omistajayrittäjille esiteltiin muun muassa uudistuvaa Valmaa, uutta Valmakauppaa ja alkutuotannon veloituksetta yrittäjille tarjoamia palveluita. Tuotteista maisteltavina olivat vähempisokeriset ja -suolaiset uutuudet.

Valion osastolla Okrassa uudistuva Valma keräsi omistajayrittäjien huomion ja heitä kävikin osastolla runsaasti.

Varpaisjärveltä Okraan saapuneet omistajayrittäjät Outi ja Timo Rönkkö kehuivat, että Valmasta löytyy hyvin kulloinkin tarvittavat tiedot.

”Verkkopalvelun ulkonäkö on tosin vanhahtava, joten uudistus tulee mielestäni tarpeeseen. Uudessa Valmassa positiivista on esimerkiksi hälytysten ja poikkeamien näkyminen yhdellä vilkaisulla etusivulta. Kaikista tarkimmin luemmekin Valmasta analyysituloksia”, Outi Rönkkö kertoi.

Omistajayrittäjät Elina ja Markus Mikkola Yli-Iistä ovat perehtyneet uudistuvaan Valmaan erityisen hyvin, koska Markus Mikkola kuuluu Valman pilottiryhmään. Pilottiryhmään on koottu yrittäjiä eri Valioryhmän osuuskunnista ja lisäksi ryhmässä on osuuskuntien ja Valion työntekijöitä. Pilottiryhmä on ollut mukana tiiviisti uuden Valman kehitystyössä.

”Tällaisen ryhmän kokoaminen on ollut ihan huippujuttu; olemme maitotilayrittäjinä päässeet vaikuttamaan uuden Valman rakenteeseen ja sisältöön hyvin. Projektin käynnistyessä noin puolitoista vuotta sitten soitin ensitöikseni kymmenisen tuttua tilaa läpi ja kartoitin sekä kirjasin ylös toiveita ja tarpeita Valmaan liittyen”, Markus Mikkola kertoo.

Tärkeimpiä parannuksia uudistuvassa Valmassa ovat Mikkolan mielestä rehunäytteisiin liittyen rehunäytteiden vertailumahdollisuus ja lehmäkohtaisten näytteiden kohdalla esimerkiksi solulukutaulukko. Tulevaisuudessa analyyseistä on mahdollisuus seurata myös rasva- ja valkuaissuhdetta. Lisäksi maitobudjetti on uusi, hyvä työkalu maidontuotannon kannattavuuden seurantaan ja tavoitteiden asetantaan.

Markus Mikkola tähdentää, että koko Valman uudistaminen on ollut todella mittava projekti, jossa työskentelee lukuisa määrä tietotekniikkapuolen asiantuntijoita.

”Mikäli kaikki ominaisuudet eivät täysin heti toimisi, on hyvä löytyä ymmärrystä – joukko ammattilaisia on työskennellyt intensiivisesti verkkopalvelun rakentamisen parissa”, Mikkola huomauttaa.

Maitotilayrittäjä Erkki Viitikko tyttärensä Outin kanssa kävivät maistelemassa Valion osastolla uutuustuotteita. Yrittäjä kuuluu Valman pilottiryhmään.

Valmaa näyttelyssä esitelleet laatupäällikkö Hanna Laitinen Valiolta ja Osuuskunta Pohjolan Maidon tuotantoneuvoja Eija Kontio kertoivat, että uusi Valma on tarkoitus ottaa käyttöön syksyn aikana. Vanha Valma jää rinnalle toimimaan tämän vuoden ajaksi.

Toinen Okra-näyttelyssä vieraillut Valman pilottiryhmän jäsen, Erkki Viitikko Harijoelta, on ollut kehittämässä myös nykyistä Valmaa 2000-luvun alussa. Viitikko on testikäyttänyt pilottiryhmän jäsenenä uutta Valmaa nyt vajaat kaksi viikkoa ja on silmin nähden tyytyväinen verkkopalvelun toimintaan.

”Merkittävä parannus vanhaan verrattuna on uuden Valman toimiminen myös mobiilipäätelaitteilla. Toinen huomioon otettava muutos on s-postiosoitteella kirjautuminen uuteen Valmaan sisään. Yrittäjät tarvitsevat nyt siis s-postiosoitteen Valmaan kirjautumiseen – vaikka muutoin s-postia eivät käyttäisikään”, Erkki Viitikko muistuttaa.

Maitojuhlassa keskusteltiin maitomarkkinoista

Valion omistajayrittäjille ja kutsuvieraille järjestetty Valio Maitojuhla keräsi Okran kaarihalliin keskiviikkona 6.7. runsaasti yrittäjiä. Juhlassa puhuivat maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sekä Tuoteryhmät ja T&K vastuualueen johtaja Tuomas Salusjärvi Valiolta. Juhlan avasi Osuuskunta Länsi-Maidon hallituksen puheenjohtaja Mauri Penttilä.

Uutisen Maitojuhlasta voit lukea valio.fi-palvelusta

Vähemmän suolaa ja sokeria, kiitos!

Maitotilayrittäjä Ari Pesonen Haapavedeltä maisteli uutta Valio Gefilus® Kefir jogurtti sitruuna laktoositonta. Pesosen suosikkituote on rasvaton Valiojogurtti®, jossa on pehmeä maku. Esittelemässä Satu Aaltonen Valiolta.

Valio aloitti viime vuonna työt valmistamiensa välipalojen sokerin puolittamiseksi vuoteen 2020 mennessä, ja tämä näkyi myös Valion näyttelyosastolla.

Tämän vuoden vähempisokerisista uutuuksista maisteltiin Valio Play® mansikkajogurttia ja Valio Gefilus® Kefir sitruunajogurttia. Valion vähempisokeristen uutuuksien lisäksi vähempisuolaiset Valio ValSa® maitosuolaa sisältävä uutuus Valio Polar® 15 % juusto sekä kevyt Valio Better™ rahkariini keräsivät OKRA-messujen vierailta runsaasti kehuja. Innokkaita maistajia oli osastolla usein jonoksi asti.

Valion omistajayrittäjä Ari Pesonen Haapavedeltä maisteli uutta Valio Gefilus® Kefir jogurttia, jonka pirskahteleva rakenne yhdistettynä sitruunan kirpeyteen oli osaston yllättävin makuelämys. Alkuhämmästyksen jälkeen makua kuitenkin useimmiten kiiteltiin ja sokerin määrää pidettiin sopivana.

Valion osastolla vierailleet K-maatalouden koetilan maatalouden työnjohtaja Juha Rehuttu, tutkimusmestari Arja Rönkkö ja erikoistumisharjoittelija Kaarlo Korpi maistelivat Valio ValSa® maitosuolaa sisältävää Valio Polar® 15 % juustoa.

K-maatalouden koetilalta Juha Rehuttu (toinen vas.), Arja Rönkkö (oik.) ja Kaarlo Korpi (toinen oik.) pitivät Valio ValSa® maitosuolaa sisältävästä Valio Polar® 15 % juustosta. Esittelemässä Kaisa-Maria Korkeamäki Valiolta.

Vähäsuolaisempi ja Sydänmerkin ansainnut juusto sai kaikilta rehdin kiitoksen.

”Maitosuola on luonnollinen tapa lisätä suolaa tuotteeseen. Hyvää oli – juuri sopivan suolaista”, kiitteli kolmikko.

#valiomaitoa kerää omistajayrittäjien some-päivityksiä

Valioryhmän omistajayrittäjien #valiomaitoa-tunnisteella merkityt Instagram- ja Twitter-päivitykset kerätään valio.fi-palvelun valiomaitoa-sivulle. Okra-messuilla Valiosta sosiaalisessa mediassa oli keskustelemassa Valion yhteisöasiantuntija Mari Kokko.

”Instagramissa on jo hienot 3 376 #valiomaitoa-kuvaa maitotilayrittäjiemme arjesta”, Mari Kokko kertoi iloisena.

Päivi ja Tuomo Palosaari Vetelistä keskustelivat Valion hallituksen puheenjohtaja Vesa Kauniston kanssa maitomarkkinoiden näkymistä Valion osastolla. Palosaaret pitävät Valiomaidon tekijät -Facebook-ryhmää ja Valio Artturi® Facebook-ryhmää erinomaisina kanavina vaihtaa muiden yrittäjien kanssa tietoa.

Tilalta postattujen kuvien kautta kuluttajille välittyy aito maaseudun tunnelma ja aidot tilanteet maitotiloilta. Myös Instagramiin ladatut pienet videot ovat hauska tapa tuoda maitotilan arkisia tapahtumia kuluttajien näkyviin.

”Myös Twitter on kuvaistunut”, Mari Kokko sanoi. ”Sosiaalisen median kanavien kautta jokainen maitotilayrittäjä voi näyttää, että on ylpeä työstään.”

Okra-messuilla Valion osastolla yrityksen hallintoa edustanut maitotilayrittäjä Anu Fräntilä-Riihonen on aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä. Erityisen ilahtunut hän on siitä, että myös maitoautonkuljettajista löytyy aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa.

”Yrittäjien lisäksi maitoautonkuljettajat tekevät päivityksiä työstään #valiomaitoa-tunnisteella. He siis kokevat valiolaisuuden omakseen ja ovat ylpeitä siitä, että kuljettavat valiolaista maitoa”, Anu Fräntilä-Riihonen totesi. ”Maitoautonkuljettajien päivitykset ovat siitä mielenkiintoisia, että kuljettajat liikkuvat työssään myös öisin ja näkevät sellaista, jota me muut emme luonnossa päivisin näe.”

Käy kurkkaamassa miltä näyttää valiolaisella maitotilalla tai maitoautonkuljettajan matkassa

valio.fi/valiomaitoa

Ammujaiset keräsi karjaväen

Ammujaisten JuniorHandler-kisassa vuonna 2006–2007 syntyneissä toiseksi tuli Simeon Kavander Sauvosta. "Kun saa nukkua vasikan vieressä kisan jälkeen”, vastasi Simeon kysymykseen "Mikä on näyttelyssä parasta?" Kuvassa Simeonia haastattelee tuomari Darryl Smith tulkkeineen.

Varsinais-Suomen Karjakerho järjesti Okra-näyttelyn yhteydessä Ammujaiset-karjanäyttelyn, johon osallistui lähes 140 lypsyrotuista vasikkaa, hiehoa ja lehmää. Neljän päivän aikana kisattiin muun muassa Showmaship-taidoista (tuomarointi, klippaus, selkälinjan teko ja kehäesiintyminen) ja nuorten JuniorHandler-taidoista sekä seurattiin lypsyrotuisten eläinten näyttelyjä. 

Tuomareina Ammujaisissa toimivat kanadalainen Darryl Smith ja tanskalainen Niels Erik Haahr.

 

Okra-näyttelyssä vieraili 4 näyttelypäivän aikana 83 500 kävijää, joka on näyttelyn uusi yleisöennätys.