Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Kysy asiantuntijalta icon

Kysy asiantuntijalta

Miten ruisvehnä soveltuu lypsylehmien ruokintaan?

Ruisvehnäsäilörehun rehuarvo ei välttämättä poikkea merkittävästi vehnäsäilörehusta.

Kasvuolosuhteet, korjuuajankohta, niittokorkeus, kasvuston lakoontuminen ja jyvien varisemistappiot vaikuttavat kasvin eri osien osuuksiin korjatussa rehumassassa ja siten myös rehuarvoon. Ruisvehnäsäilörehun D-arvo on koeruuduilla tyypillisesti ollut noin 600–640 g/kg ka ja raakavalkuaispitoisuus noin 90–100 g/kg ka. Tärkkelystä ruisvehnärehussa on yleensä enemmän kuin ohrasäilörehussa mutta vähemmän kuin vehnäsäilörehussa.

Matalahko sulavuus ei estä ruisvehnäsäilörehun käyttöä lypsylehmän ruokinnassa, vaan sitä voidaan käyttää samoilla periaatteilla kuin muitakin kokoviljoja.

Osuus voi olla 20–40 prosenttia karkearehun kuiva-aineesta. Kokoviljasäilörehun nurmisäilörehua heikompi sulavuus ei välttämättä laske tuotosta edes niillä lypsylehmillä, jotka ovat intensiivisellä ruokinnalla. Tämä perustuu niiden suurempaan kykyyn syödä rehua, kun ruokinta sisältää kokoviljaseäilörehua. Tutkimusten perusteella rehun syönti on suurimmillaan kokoviljasäilörehun osuuden ollessa 48 prosenttia syödyn karkearehun kuiva-aineesta.

Maidon pitoisuuksia kokoviljasäilörehun käyttö ei oleellisesti muuta.

Ruisvehnäsäilörehun matala valkuaispitoisuus voidaan nähdä ruokinnassa etu. Syöttö yhdessä valkuaispitoisuudeltaan korkean nurmisäilörehun kanssa mahdollistaa hyvälaatuisen valkuaisväkirehun käytön ilman, että koko rehuannoksen valkuaispitoisuus nousee tarpeettoman suureksi typen hyväksikäytön kannalta. Ruisvehnäsäilörehun suurimmat hyödyt eivät kuitenkaan liity ruokintaan, vaan nimenomaan suuriin satotasoihin, rehun tuotantokustannusten pienenemiseen ja muihin rehuntuotannollisiin etuihin, kuten lannan hyväksikäyttöön ja nurmen perustamiseen.