Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilehti

Tavataan Valiolla icon

Tavataan Valiolla

Maitotilayrittäjän kumppani

”Osuuskunnan tarkoituksena on jäsentensä elinkeinon tukemiseksi hankkia ja kerätä ensisijaisesti jäsentensä tuottamaa maitoa ja markkinoida se edelleen sekä muutoinkin tukea ja kehittää jäsentensä maidontuotantoa.”

Valiolaisten osuuskuntien toiminnan perusta ja suunta lähtee liikkeelle osuuskunnan säännöistä. Niitä on viimeisen vuoden aikana päivitetty uuden osuuskuntalain mukaiseksi useissa osuuskunnissa. Muutoksista riippumatta säännöissä oleva osuuskunnan tarkoitus ja toimiala ovat pysyneet lähes entisellään. Tekstissäni jätän maitomarkkinat ja maidonhankintaan liittyvät asiat vähemmälle ja keskitytyn osuuskunnan toiseen tärkeään tehtäväalueeseen, maidontuotannon tukemiseen ja kehittämiseen.

Viimeisen parin vuoden aikana Valioryhmässä on panostettu ja samalla myös selkeytetty maitotilayrittäjille tarjottavien palveluiden valikoimaan ja sisältöä.

Valioryhmän maidonhankinnan tavoitteeksi on asetettu: Olemme maitotilayrittäjien paras kumppani.

Tavoite on haastava – mutta täysin realistinen – ja aiomme siinä onnistua. Olemme linjanneet, että palvelut ovat käytettävissä vain valiolaisille maitotilayrittäjille heidän tarpeidensa mukaisesti. Niin Valion kuin osuuskuntienkin asiantuntijat ovat tilojen käytettävissä pääsääntöisesti veloituksetta.

Näistä tuottajapalveluista on muodostettu seitsemän kokonaisuutta: Valio Laatu, Valio Artturi®, Valio Kehitys, Valio Laboratorio, Valio Terveys, Valio Lypsy ja Valmakauppa. Esimerkkinä otan esille tähän vuoden aikaan ajankohtaiset Valio Artturi® -palvelut ja niiden sisällön.

Valio Artturi® palvelee valiolaisia yrittäjiä

Valiossa ja kaikissa osuuskunnissa on asiantuntija, joilla on viimeisin tieto niin säilörehun tekemisestä, säilönnästä kuin rehun laadustakin. Heihin kannattaa olla yhteydessä, kun tulee kysyttävää säilörehusta. He vastaavat myös Valio Artturi® tiedottamisesta niin omistajakirjeissä, Valmassa kuin Facebookissakin.

Valio Artturi® korjuuaikapalvelun kasvustonäytteiden alueelliset tulokset julkaistaan Valmassa ja niiden avulla voi seurata korjuuajan lähestymistä eri puolilla maata. Omat korjuuaikanäytteet yhdessä omien kasvustojen havainnoinnin kanssa ovat paras apu oikean korjuuajankohdan päättämisessä.

Raaka-ainenäytteellä saa helposti selville säilörehun ruokinnallisen arvon. Raaka-ainenäytteen analyysin perusteella voi ennakoida sisäruokintakauden täydennysrehujen tarpeet. Nyt myös korjuuaikaja raakaainenäytteet kuten säilörehuanalyysitkin ovat valiolaisten osuuskuntien maitotilayrittäjille maksuttomia.

Kaikkien näiden palveluiden tavoitteena on parantaa valiolaisen maitotilayrittäjän maidontuotannon kannattavuutta ja nostaa tiloilla maidontuotannon tehokkuutta. Tämä onnistuu esimerkiksi tuotostasoa nostamalla, säilörehun laatua ja satotasoa parantamalla, eläinten hyvinvointia ja terveyttä edistämällä, edullisemmilla tuotantopanoksilla jne.

Kaikkiin näihin ja moniin muihinkin asioihin Valoryhmän tuottajapalvelut auttavat ja valmentavat maitotilayrittäjää. Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja hyödynnä tuottajapalveluita.

Onnistunutta kasvukautta ja nautitaan Suomen suvesta!