Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilehti

Tavataan Valiolla icon

Tavataan Valiolla

Maitoa sovussa luonnon kanssa

Maitoalalla taloudellinen menestys, ympäristön kuormituksen pienentyminen ja eläinten hyvinvointi kulkevat käsi kädessä.

Maitoa tuottavat lehmät ovat kuin urheilijoita. Jotta ne pystyvät hyvään suoritukseen, eli tuottamaan runsaasti laadukasta rasva- ja valkuaispitoista maitoa, niiden pitää syödä oikein.

Meillä Suomessa rehujen ravinto- ja laatupitoisuudet tutkitaan ja rehuja annetaan tuotoskauden aikana tarkkaan lasketun ruokintasuunnitelman mukaan unohtamatta kivennäis- ja hivenaineita. Lehmien syömiset suunnitellaan paremmin ja huolellisemmin kuin meidän tavallisten ihmisten ateriat - lehmien syömistä voisi verrata urheilijoihin.

Muutenkin lehmän elämän täytyy olla mahdollisimman stressitöntä, sillä lehmän henkiset paineet näkyvät hyvin nopeasti maidon laadussa tai vaikkapa vaikeuksina tiinehtyä uuden vasikan syntymää ja maidontuotantokautta varten.

Huippusuoritukseen päästäkseen lehmillä täytyy olla hyvät olosuhteet: riittävästi tilaa, mahdollisuus liikkumiseen, kuivaa, vedoton ja hyvä paikka levätä, ympärillä mukavat kaverit, jotka eivät kiusaa, sekä luottamus omaan hoitajaan.

Lypsykarjatalous ei onnistu, mikäli lehmää riistetään. Mitä paremmin lehmän asiat ovat, sitä tehokkaammin se tuottaa. Korkea maitotuotos on oiva osoitus lehmän terveydestä ja hyvistä olosuhteista sekä siitä, että lehmän elämä on elämisen arvoista.

Maidontuotannon eettisyys, ympäristön huomioiminen ja taloudellinen tuottavuus kulkevat käsi kädessä.

Kun nurmia viljellään huolellisesti, tehokkaasti ja ammattitaitoisesti, laadukasta ja maitoa tuottavaa säilörehua saadaan tuotettua hehtaaria kohti enemmän kuin huonommalla viljelyllä, jolloin pinta-aloja tarvitaan enemmän, resursseja tuhlautuu isommilta aloilta rehujen haalimiseen ja ravinteita menee hukkaan. Huonolaatuinen rehu synnyttää hävikkiä eikä edistä maidontuotantoa.

Viljelemätön pelto kohdistaa vesistöihin usein enemmän ympäristökuormitusta kuin viljelty pelto. Nurmi tuottaa Suomen viileissä oloissa muihin kasveihin verrattuna erittäin paljon ja tehokkaasti ravintoaineita, jotka lehmä muuttaa maitona ihmisille syömiskelpoiseksi. Säilörehuntuotannon tehostamis- ja kehittämistoimet synnyttävät siis hyötyjä ympäristölle ja taloudelle.

Valioryhmässä ensi vuoden alussa käyttöönotettavan uuden maidon laatu- ja tuotantotapaohjeiston päämääränä on maitotalouden hyvien tuotantotapojen, eli huippusuorituksiin johtavien keinojen ja menetelmien, kuvaaminen.

Solmittavilla laatu- ja tuotantotapasopimuksilla sovimme toimivamme yhteisten pelisääntöjen mukaan. Laadituilla sopimuksilla pystymme osoittamaan kotimaisille ja kansainvälisille maitotuotteiden ostajille valiolaisen maitoalan sitoutumisen yhteisiin toimintatapoihin. Osuuskunnan neuvojien säännöllisesti tekemät kehittämiskäynnit ovat tukemista ja sparraamista, kun maito-tilayrittäjät tekevät työtään valmentaessaan tilaansa ja eläimiään huippusuorituksiin.