Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilehti

Tavataan Valiolla icon

Tavataan Valiolla

Maidon tasapainoilua markkinoilla

Viime viikkoina maidon maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet ja Euroopasta on alkanut tulla ilmoituksia teollisuustuotteiden hinnankorotuksista. Suomessa ei toistaiseksi ole edellytyksiä maidon hinnan korotuksille, mutta nykyisestä maidon hintatasosta pyritään pitämään kiinni.

Vaikka hintojen nousu nostaa toiveita, on syytä edelleen olla varovainen, sillä varastot niin Euroopassa kuin USA:ssakin ovat suuret ja viime syksynä elokuusta lokakuuhun kestänyt teollisuustuotteiden hintojen nousu kääntyi uudelleen laskuun.

Viimeisen parin vuoden aikana EU on lisännyt maidontuotantoa noin 11 miljardia litraa eli viisi kertaa Suomen maitomäärän verran. Samaan aikaan myös USA ja Uusi-Seelanti ovat lisänneet tuotantoaan. Useat yhtäaikaiset tapahtumat ovat johtaneet suureen maitotuotteiden varastojen kertymiseen ja maidon ylitarjontaan eri puolilla maailmaa.

Venäjän suljettua rajansa EU:n maitotuotteilta, on niille täytynyt etsiä korvaavia vientikohteita. Kun USA:ssa markkina on vetänyt hyvin, on EU:n juuston ja voin vientiä lisätty USA:n markkinoille. Tämä on johtanut varastojen kasvamiseen myös USA:ssa – siellä on nyt suurimmat juustovarastot 30 vuoteen.

EU on yrittänyt tasapainottaa maitomarkkinoita interventio-ostoilla ja yksityisen varastoinnin tuella. Näillä tukiohjelmilla ei ole kuitenkaan pystytty tukemaan maidon hintaa, vaan hinnat Euroopassa ovat pysyneet alhaalla osto-ohjelmista huolimatta. Nyt EU:n komissio ja komissaari Phil Hogan ovat todenneet, että varastojen kasvattaminen ei korjaa markkinatilannetta ja kesällä komissio ilmoittikin uudesta maidontuotannon tukipaketista, jonka keskeinen tavoite on vähentää maidontuotantoa EU:ssa ja saada maidon kysyntä ja tarjonta tasapainoon.

Venäjän oman ilmoituksen mukaan Venäjän markkina tulee pysymään kiinni ainakin vuoteen 2018 saakka, mutta Venäjäkin tulee vielä aukeamaan ja siinä vaiheessa Valio palaa Venäjälle suomalaisilla tuotteilla. Tällä hetkellä ostovoima Venäjällä on heikko, mutta sekin tulee ennen pitkää palautumaan.

Viime viikkoina Suomessa on käyty keskustelua ruoan kotimaisuudesta ja myös Valio on ollut osa tuota keskustelua. Valiolla on jo useita vuosia sitten tehty linjaukset, joiden mukaan kaikki Valion merkillä Suomessa myytävät maitotuotteet on valmistettu Suomessa suomalaisesta maidosta ja muidenkin tuotteiden osalta pyritään mahdollisimman korkeaan kotimaisuusasteeseen.

Suomessa toimivista elintarvikeyrityksistä Valio kestää vertailun kotimaisuudellaan, myös suurkeittiöille myytävien tuotteiden kotimaisuusaste on 97 prosenttia.

Maidon hinnan suhteen Valiossa on linjattu tavoiteltavan vakaata ja Euroopan korkeinta hintaa. Tässä tavoitteessa keskeistä on Valion tuotekehitys ja sen avulla markkinoille tuotavat uudet lisäarvotuotteet. Tänäkin vuonna markkinoille on tuotu muun muassa uudet Valio Valsa® maitosuolatuotteet, Valio Better™ rahkariini, uusia välipalatuotteita, joissa lisätyn sokerin määrää on vähennetty mausta tinkimättä ja viimeisimpänä Valio Mifu® paistettava ruokarae, jonka myynti on lähtenyt erittäin hyvin liikkeelle.

Kilpailu markkinoilla niin kotimaassa kuin viennissäkin on kovaa, mutta Valiossa tehdään töitä sen eteen, että yritys on kustannustehokas ja tuotteet ovat sellaisia, joita kuluttajat haluavat ostaa. Tuossa kilpailussa pärjääminen on keskeinen asia, jotta Valio voi maksaa omistajilleen riittävää hintaa maidosta.