Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilehti

Eläinten hyvinvointiin perehtynyt professori Nigel Cook Wisconsinin yliopistosta kertoi helmikuussa järjestetyssä Valion navettaseminaarissa syväparsista ja niiden eduista. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Lisää litroja makuuparresta

Professori Nigel Cook Wisconsinin yliopistosta painotti helmikuussa järjestetyssä Valion navettaseminaarissa makuuparren merkitystä maitotuotoksessa.

Eläinten hyvinvointiin perehtynyt Cook suositteli erityisesti syväparren ottamista tuotantokäyttöön nykyistä laajemmin.

Vaikka syväparren, esimerkiksi hiekkapedin, hoitamisessa on oma vaivansa, maksaa lisääntynyt työ itsensä takaisin tuotoksen nousuna ja lehmien jalkavaivojen vähenemisenä. 70 prosenttia Wisconsinin osavaltion kannattavimmista maitotiloista käyttää hiekkaparsia.

Wisconsin sijaitsee Pohjois-Amerikan isojen järvien kainalossa eikä eroa kovin paljon Suomen ilmasto-oloista. Monet Cookin opit sopivat siten meillekin. Karjakoko Wisconsinissa on keskimäärin 120 lehmää ja keskituotos noin 10 000 kiloa vuodessa.

Jalkaongelmat kuriin

Neljännes maailman lehmistä ontuu, siis kärsii jalkaongelmista. Suomessa ontumista havaittu 21–23 prosentilla lehmistä, Wisconsinin alueella 14 prosentilla.

”Tilojen kannattaisi panostaa enemmän lehmien jalkaterveyteen."

"Tervejalkaiset lehmät lepäävät parsissa enemmän, mikä lisää maidon tuotantoa. Kipeäjalkaiset eläimet eivät halua laskeutua makuulle, sillä ylös nouseminen on tuskallista”, Cook selventää.

Hyvä jalkaterveys ei Cookin mielestä edellytä laiduntamista, mutta ulkoilumahdollisuus pitäisi olla. Wisconsinin yliopiston tutkimuksen mukaan 15 prosentilla laiduntamattomista lehmistä on jalkaongelmia, laiduntavista vain kuudella prosentilla.

Normaalisti lehmät makaavat noin puolet vuorokaudesta, kahdessatoista noin tunnin mittaisessa jaksossa. Syvässä ja pehmeässä parressa makuuajan on tutkimuksissa todettu pidentyneen noin tunnilla vuorokaudessa.

Lepäämisajan pitenemisen seurauksena myös maitotuotos on kasvanut. Wisconsinin yliopiston tutkimuksissa hiekkaparressa olevien lehmien keskituotos oli 12 300 kiloa ja parsimatolla makaavien 11 200 kiloa vuodessa.

Hiekkapediltä helppo nousta

Yhdeksi hiekkapedin parhaista puolista Cook nimeää helpon ja turvallisen ylös nousemisen.

Rintaesteen tulee olla niin matala, että lehmä pääsee astumaan vaivatta sen yli ylös noustessaan. Kuva: Nigel Cookin esitys, Valion Navettaseminaari

”Sorkan kärki uppoaa sopivasti hiekkaan ja tukee koko jalkaa ylös noustessa." 

"Parren pitää tietysti olla myös oikein mitoitettu, jotta parrenerottimet tai niskaputki eivät haittaa nousemisesta”, Cook muistuttaa.

Vesipatja tai geelimatto, muovimatosta puhumattakaan, eivät ole professorin mielestä yhtä terveellisiä jaloille kuin hiekkaparsi.

”Vesipatja on makuulla ollessa hyvä, mutta ylös noustessa huono. Kun lehmän paino on yhdellä sorkalla, painuu se vesipatjan läpi betonia vasten.”

Lisää työtä

Hiekkaparsipedin huonoiksi puoliksi Cook nimeää suuremman työmäärän ja lannan käsittelyn. Hiekan tasoittamiseen ja lisäämiseen tarvitaan oma koneensa.

Lietelannan joukkoon joutuneet hiekanjyvät voidaan levittää peltoon lannan mukana tai ne voidaan erottaa nesteestä laskeutusaltaissa, puhdistaa ja käyttää uudelleen.

Hiekan kulkeutumista lantakäytävälle pyritään estämään parren takareunaan asennettavalla, noin 15 senttiä korkealla puupalkilla tai lasikuituputkella.

Parren pysymistä puhtaana ja lannan putoamista lantakäytävälle voidaan varmistaa siirtämällä niskaputkea kymmenen senttiä taaksepäin.

Syväparren ihannesyvyys on noin 33 senttiä. Jos parsi on matalampi, joudutaan täytemateriaalia lisäämään kaksi kertaa päivässä, jotta parsi pysyisi kuivana ja puhtaana. Normaalisti hiekkaa kuluu parikymmentä kiloa päivässä partta kohti.

Syvän pedin muiksi mahdollisiksi alusmateriaaleiksi Cook nimeää turpeen, sahanpurun, kutterilastun, oljen ja kuitutuotteet. Hiekka on kuitenkin paras vaihtoehto, sillä kaikkiin orgaanisiin materiaaleihin kasvaa helposti bakteereita.

Tuumakin ratkaisee

Nigel Cook painotti myös parsien oikean mitoituksen tärkeyttä. Väärä, usein liian niukka, mitoitus lyhentää makuuaikaa ja voi aiheuttaa myös fyysisiä vammoja. Parret pitää mitoittaa suurimpien lehmien mukaan. Vanhetessaan lehmät tarvitsevat enemmän tilaa, koska ne muuttuvat kankeammiksi.

Makuuparren suurimpia ongelmia ovat riittämätön lepoalue ja huonosti suunnitellut, jopa vaaralliset, parrenerottajat.

Parrenerottajissa ongelmia aiheuttavat liika pituus ja alaerotinputken sijaitseminen liian alhaalla. Jos erotin on liian pitkä, lehmän peräpää ei pääse noustessa heilahtamaan vapaasti. Alaputken pitäisi olla vähintään 13 sentin korkeudella parren pinnasta.

Jos jokin kohta parrenerottimesta alkaa kiiltää, osuu lehmä siihen liian usein, mikä viestii väärästä mitoituksesta. Parrenerottajan alaosan tulisi kaartua ylöspäin 51–56 senttiä rintaesteestä taaksepäin mitattuna.

Rintaesteen edessä pitää puolestaan olla niin paljon tilaa, että lehmä voi asettaa etujalkansa rintaesteen etupuolelle ylös noustessaan. Rintaesteen korkeus saa olla enintään kymmenen senttiä, jotta se ei estä jalan nostamista esteen yli.

Makuuparren etuputken sopiva korkeus on 91–97 senttiä makuualueen pinnasta tai lehmän pään korkeudella sen levätessä. Niskaputken optimikorkeus parren pinnasta on 122–132 senttiä. Syväparressa niskapuomin tulisi olla 15 senttiä taaempana kuin mattoparressa.

Parsien mitoituksen sopivuutta voi tarkistella videoimalla lehmien käyttäytymistä yhden päivän ajan.

Silloin on helppo nähdä, ovatko makuulle meneminen ja makuulta nouseminen helppoja, makaavatko lehmät parressa suorana ja onko jokainen parsi täytetty vai vain joka toinen.

Betoni paras käytävillä

Käytävien materiaaliksi Cook suosittelee kumimaton sijasta betonia. Parsissakin betoni on kumia parempi vaihtoehto.

”Lehmät saattavat siirtyä makaamaan käytäville, jos parret tuntuvat epämukavilta ja käytävällä on tarjolla pehmeä matto. Kumimattoja suositellaan käyttämään vain käsittely- ja kokoomatiloissa sekä lypsyalueella”, Cook opastaa.

Cook puhui myös lämpöstressistä ja muistutti, että kuumassa lehmä seisoo mieluummin kuin makaa, sillä seistessä lämpöä haihduttavaa pinta-alaa on enemmän. Lehmä alkaa kärsi lämmöstä, jos se ylittää 21 astetta.

Eläinten viilentämiseen Cook suosittelee voimakastehoisia puhaltimia ja tiettyyn osaan navettaa sijoitettuja vesisuihkuja. Ilmaa sekoittavista, hitaasti pyörivistä propelleista ei ole hyötyä. Wisconsinissa kesät ovat kuumempia kuin Suomessa, joten viilentämiseen joudutaan kiinnittämään huomiota.

Kuluttajien toiveet huomioon

Professori Nigel Cook Wisconsinin yliopistosta kertoi kuluttajien toiveiden maidontuotannolle olevan Yhdysvalloissa hyvin samankaltaisia kuin Suomessakin: laiduntaminen, eläinten inhimillinen kohtelu ja elologisesti kestävä tuotanto sijoittuvat toivelistan kärikipäähän. Kuva: Markku Pulkkinen

Kuluttajien toiveet maidontuotannolle ja eläinten kohtelulle ovat Yhdysvalloissa hyvin samanlaiset kuin Suomessakin. Laiduntamiseen perustuva tuotanto on toivelistan kärkipäässä, samoin eläinten inhimillinen kohtelu. Tuotannon toivotaan olevan myös ekologisesti kestävää, mieluiten luonnonmukaisen tuotannon vaatimukset täyttävää.

Wisconsinin osavaltion lehmistä kolme neljännestä asustaa pihatoissa. Luomutuotannon osuus on kolme prosenttia.

”Maitotilayrittäjien pitää kertoa kuluttajille tarinoita maidontuotannostaan."

"Dairy breakfast -tapahtumat ovat olleet todella suosittuja. Kuluttajat pääsevät silloin yhden aamupäivän ajaksi tutustumaan maitotiloihin, yrittäjiin ja eläimiin ja heille tarjotaan muun muassa pannukakkuja. Tapahtumissa on parhaimmillaan vieraillut 2 000–3 000 ihmistä”, Cook kannustaa.

Jalkavaivaisten lehmien osuus eri parsiratkaisuissa  
(Wisconsinin yliopisto, 2015)

Syväparsi 

Parsimatto

Klikkaa auki Nigel Cookin Valion navettaseminaarin esitys

2_Käännös_Nigel_Cook.pdf

Teksti: Markku Pulkkinen