Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Tavataan Valiolla icon

Tavataan Valiolla

Tuotekehittäjä Jaana Oksanen (vas.) ja tuotekehitysassistentti Essi Kilpeläinen kertovat, että kaikki Valio Kefir maut, myös uusin mustikka, on kuluttajien myötävaikutuksella valittuja. Valio Kefir mustikka on maultaan aidon mustikkainen, vähemmän makea maku, joka on testeissä hyväksi todettu. Kuva: Kaisa Tikkanen

Kuka keksi keriifin?

Kuinka keksitään aivan uudenlainen tuote? Valiolaiset tuotekehittäjät saivat kesällä 2013 tehtävän kehittää valiolainen versio maailmalla trendiksi kasvaneesta kefiiristä.

Valiolaiset etsivät maailmalta inspiraatiota uusiksi tuotteiksi ja käyvät tapaamassa yhteistyökumppaneita ja raaka-ainetoimittajia saadakseen tietoa uusista mahdollisuuksista. Euroopassa vastaan tuli kefiiri, jonka juuret ovat tuhansien vuosien takana Kaukasuksella ja joka oli noussut trendituotteeksi Yhdysvalloissa ja läntisessä Euroopassa erityisesti terveystietoisten kuluttajien keskuudessa.

”Saimme tehtäväksi kehittää oman versiomme kefiiristä. Tavoitteena oli synnyttää maitojen samppanja: Raikas ja pirskahteleva juotava välipala, joka sopii jokapäiväiseen käyttöön ja maistuu kuluttajille niin Suomessa, Ruotsissa kuin Venäjälläkin”, Valio Kefir juotavan välipalan tuotekehityksessä mukana ollut tuotekehittäjä Jaana Oksanen kiteyttää.

Uusi tuote syntyy kokeilemalla

Uuden tuotteen keksiminen on kokeilemista, kokeilemista ja vielä kerran kokeilemista. Euroopassa vastaan tullut kefiiri toimi Valio Kefir juotavan välipalan kehitystyössä inspiraation lähteenä, mutta Valion tuote ei ole perinteisen esikuvansa kopio, vaan moderni kefiiri, joka on vähemmän makea ja maultaan miedompi.

“Aloitimme maistelemalla ja analysoimalla Euroopan matkalta löydettyä kefiiriä. Valmistimme useita pieniä kefiirieriä, joissa kokeilimme eri tekijöiden vaikutusta tuotteen ominaisuuksiin. Maistoimme ja arvioimme näytteitä pienen ryhmän kesken”, Jaana Oksanen kuvailee.

Sokerin vähentäminen on trendi maailmalla ja myös Suomessa.

”Arvioimme eri asioiden vaikutusta kefiirin happamuuteen, makeuteen, maun voimakkuuteen ja rakenteen paksuuteen”, Valio Kefir tuotekehitystiimin tuotekehitysassistentti Essi Kilpeläinen lisää.

Lopulta löytyi Valio Kefir resepti, johon tuotekehitykseen osallistuneet olivat tyytyväisiä.

Seuraavaksi valmistusta testattiin isommassa mittakaavassa Valion Oulun tehtaalla. ”Uuden tuotteen siirtäminen tuotantomittakaavaan ei ole yksinkertaista. Laboratoriossa olosuhteita on helpompi hallita kuin tehtaassa isoilla valmistusmäärillä. Testasimme tuotteen valmistusta tehtaalla monta kertaa. Vasta täydellisesti onnistuneiden koeajojen jälkeen tuote pääsee kauppoihin, sillä laatu on Valiolla ykkösjuttu”, Jaana Oksanen kertaa.

Uuden synnyttäminen herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Se on jännittävää ja opettavaista työtä, jossa avoin mieli on tärkeä työkalu. Valio Kefir on ryhmätyön tulos, jossa isolla joukolla valiolaisia on merkittävä rooli.

Kuluttajat toivoivat vähemmän sokeria

Pehmeän pirskahtelevat Valio Kefir juotavat välipalat ovat valloittaneet suomalaisten sydämet. Myös Ruotsissa tuote on saanut erinomaisen vastaanoton.

Kuluttajat ovat ihastuneet juotavan välipalan raikkaaseen makuun mutta myös siihen, että se on vähempisokerinen vaihtoehto. Sokerin vähentäminen on trendi maailmalla ja myös Suomessa, ja kuluttajat toivovat vähempisokerisia välipalavaihtoehtoja. Maustamattomassa Valio Kefir juotavassa välipalassa ei ole lainkaan lisättyä sokeria ja maustetuissa versioissakin vain neljä grammaa 100 grammaa kohti. Se on 40 prosenttia vähemmän kuin tavanomaisissa maustetuissa maitopohjaisissa välipaloissa.

”Kuluttajien toiveet ja mielipiteet ovat olennainen osa uudentuotteen kehittämistä. Tuotekehityksen alkumetreillä Valio selvittää, millaisia tarpeita ja toiveita kuluttajilla on. Kuluttajat myös testaavat uutuuksia matkan varrella, ja palautteen perusteella tuotteen makua ja rakennetta hiotaan entistä paremmiksi”, tuotekehittäjät valottavat.

Teksti ja kuva: Kaisa Tikkanen