Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilehti

Riitan aamulypsy icon

Riitan aamulypsy

Keinot maidon markkinatilanteen korjaamiseksi vähissä

Maitomarkkinoilla ei vieläkään näy elpymisen merkkejä. Vaikka suurin syy markkinoiden alavireeseen onkin Kiinan hiipuneessa kysynnässä ja Venäjän vastapakotteissa, niin vähintään yhtä suuri syy on maidontuotannon hallitsematon lisääntyminen EUn alueella. Keinot tuotannon hillitsemiseksi ja tuottajien ahdingon helpottamiseksi ovat vähissä.

Yhteisen maatalouspolitiikan keinovalikoimasta on löytynyt tällä kertaa maidontuotannon väliaikainen ja vapaaehtoinen rajoittaminen ja rasvattoman maitojauheen ja voin interventio-ostojen kasvattaminen.

Maidontuotannon vapaaehtoinen rajoittaminen on tehty mahdolliseksi siten, että sallitaan tuottajaorganisaatioille tai osuuskunnille oikeus sopia yhteisestä tuotannon rajoittamisesta ilman, että se olisi kilpailulainsäädännön vastaista. Poikkeus on väliaikainen, vain kuuden kuukauden mittainen.

Alustavien tietojen mukaan kiinnostus tuotannon rajoittamiseen on todella vähäistä. Portugalin osuuskunnat ovat yhdessä tehneet päätöksen rajoittaa maidon vastaanotto viime vuoden tasolle, mutta muista EU-maista vastaavaa vahvaa sitoutumista ei ole kuulunut.

Useat voimakkaasti maidontuotantoaan lisänneet maat, kuten Hollanti, Tanska, Irlanti ja Iso-Britannia päinvastoin ilmoittavat, että he eivät ainakaan lähde mukaan tuotannon rajoittamistoimenpiteisiin. Ranskassa on päätetty lähteä mukaan, jos kaikki muutkin niin tekevät. Ilmeisesti Saksan tuottajat ovat varovaisen kiinnostuneita tuotannon rajoittamisesta, mutta toimeenpano edellyttää siellä lainsäädännön muutosta, mikä on mahdollista aikaisintaan kesäkuussa.

Maidontuotanto kasvoi EUssa viime vuonna yli kaksi prosenttia. Tahti on nyt kovempi, sillä tammi–helmikuussa maitoa on tuotettu 1,2 miljardia kiloa enemmän kuin viime vuoden alussa. Toki silloin elettiin vielä kiintiöaikaa ja useissa maissa tuottajat jarruttelivat tuotantoaan. Suurimmat lisämaidon tuottajat ovat Hollanti, Saksa, Puola, Irlanti ja Ranska, mutta kauaksi eivät jää Espanja, Italia, Iso-Britannia tai Belgiakaan. Maitoa tuotetaan laajalla rintamalla runsaasti enemmän kuin aikaisemmin. Kun vapaaehtoiseen tuotannon rajoittamiseen on sitoutunut vain Portugali, niin maitokriisi ei aivan kohta helpota.

Toisessa päässä, eli markkinoilla, korjauksen tekeminen on myös vaikeaa. EU on tukenut tuotteiden pitämistä varastoissa pidempään yksityisen varastoinnin tuen turvin. Mutta markkinat eivät ole sillä välin helpottuneet, joten toimenpide ei ole saanut aikaan muuta kuin siirtänyt tuskaa eteenpäin. Toinen välitön keino on ostaa rasvatonta maitojauhetta ja voita EUn interventiovarastoihin.

Toimijat eivät ole vielä myyneet yhtään voita interventioon, mutta rasvatonta maitojauhetta on kevään aikana myyty enimmäismäärä, niin että ostokatto päätettiin kriisitoimenpiteenä kaksinkertaistaa. Lisämääränkin arvellaan täyttyvän muutamassa kuukaudessa. Jauhetta pidetään varastossa, kunnes maitomarkkinat paranevat, ja sen jälkeen ne myydään markkinoille eri tarkoituksiin.

Muita keinoja ei juuri ole. Työkalupakki on melko tyhjä tilanteen korjaamiseksi. Promootioja koulumaitotuet ovat pitkän aikavälin toimenpiteitä, vientitukia ei ole EUssa enää mahdollista maksaa.

Uusia keinoja, kuten markkinoiden läpinäkyvyyden lisäämistä, epäreilujen kauppatapojen karsimista, ruokaketjun toimijoiden marginaaleja, vakuutuksia, futuureja jne. pohditaan korkean tason työryhmässä Brysselissä.

On selvää, että mikään kyseisistä toimenpiteistä ei voi olla yhtä tehokas kuin ylituotannon rajoittaminen.

Vapaaehtoinen tuotannon väliaikainen rajoittaminen tulee osoittautumaan turhaksi yritykseksi maitomarkkinatilanteen korjaamiseksi. On mielenkiintoista nähdä, mikä on seuraava Maatalousneuvoston ja EU komission toimenpide, kun vapaaehtoinen tuotannon rajoittaminen ei toimi ja rasvattoman maitojauheen varastot kasvavat hallitsemattomasti.