Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Tavataan Valiolla icon

Tavataan Valiolla

Tuomas Salusjärvi, 44, Johtaja, Tuoteryhmät, brändit ja T&K, Valio Oy

Innovaatiot kuluttajia kuunnellen

Johtaja Tuomas Salusjärvi vastaa Valion Tuoteryhmät, brändit ja T&K toiminnoista.


Työni Valiolla

Tehtävämme on maksimoida vastaanotetun kotimaisen maidon arvo ja ohjata raaka-aine oikeisiin tuotteisiin ja markkinoille. Uudistamme Valion liiketoimintaa markkinan nykyisten ja tulevien tarpeiden mukaan ja kehitämme uutta liiketoimintaa sekä vastaamme brändiemme arvon kehittymisestä. Vuonna 2017 Valion Tuoteryhmät, brändit ja T&K -toiminnossa työskenteli noin 160 henkilöä.

 

Uusia tuoteryhmiä

Suomalaisesta kaurasta valmistetut Valio Oddlygood® tuotteet saatiin kauppojen hyllyille helmikuussa. Olen itse valtavan innostunut uusista tuotteistamme, ja on ollut hienoa saada kannustavaa ja myönteistä palautetta tuotteista kuluttajien lisäksi Valion omistajayrittäjiltä.

Valion kasviperäiset Valio Oddly-good® gurtit sopivat lusikoitavaksi välipalaksi ja Valio Oddlygood™ kaurajuoma joko sellaisenaan nautittavaksi tai ruoanlaittoon. Makutesteissä Valio Oddlygood® on vienyt ykkössijan.

Kasviperäisten tuotteiden kategoria kasvaa kovaa vauhtia. Kuluttajat etsivät uusia, hyvänmakuisia ja kotimaisia vaihtoehtoja.

Viimeisen vuoden aikana noin 27 prosenttia suomalaisista kotitalouksista on ostanut kasviperäisiä juomia ja 26 prosenttia kasviperäisiä välipaloja (Nielsen Homescan, tammikuu 2018).

Haluamme olla mukana markkinassa, koska uudet lisäarvotuotteet ovat edellytys Valion menestykselle. Samaan aikaan uskon laadukkaiden ja hyvänmakuisten maitotuotteiden menestykseen. Uudet tuoteinnovaatiot täydentävät tarjontaamme, ja maito tulee jatkossakin olemaan toimintamme keskiössä.

Toinen kevään uutuuskategoria on Valio Jäätelöfabriikki -jäätelöt, jotka saadaan kauppojen hyllyille helmi-maaliskuussa. Valio palaa jäätelöliiketoimintaan markkinoiden ainoilla kokonaan laktoosittomilla herkuttelujäätelöillä. Ne valmistetaan pohjoissuomalaisilta tiloiltamme kerätystä maidosta Valio Oulun meijerissä. Suomen lisäksi jäätelöiden myynti aloitetaan keväällä Venäjällä Moskovassa ja Pietarissa.

 

Valio mukana Ravitsemussitoumuksessa

Eläin- ja kasviperäisen ruoan yhdistelmällä voidaan varmistaa maailman kasvavalle väestölle ravinnon riittävyys. Toinen globaali haaste on ruoan ravitsevuuden ja terveellisyyden parantaminen.

YK:n jäsenmaat ovat sopineet kestävän kehityksen toimintaohjelmasta ja tavoitteista vuosille 2016–2030. Valtioiden lisäksi mukaan tarvitaan yrityksiä.

Olemme Valiolla sitoutuneet tavoitteisiin, joilla parannetaan ravitsemusta ja taataan terveellinen elämä ja hyvinvointi kaiken ikäisille.

Valio lupaa Ravitsemussitoumuksessaan auttaa ihmisiä vähentämään sokerin ja suolan käyttöä sekä tekemään vähempisuolaisia reseptivalintoja. Tämä tarkoittaa, että tuplaamme maustamattomien, sokeroimattomien sekä 20–50 % vähemmän sokeria sisältävien tuotteiden yhteismäärän vuosina 2015–2020. Suolan vähentämiseen liittyvä tavoitteemme on myydä 7 miljoonaa kiloa vähempisuolaisia Valio ValSa® tuotteita vuonna 2020. Kolmanneksi, vuoteen 2020 mennessä, merkitsemme kaikkiin Valio Koekeittiön resepteihin suolan määrän.

 

Tuemme omistajayrittäjiä

Valioryhmässä teemme kaikki yhdessä lisäarvoa suomalaiseen maitoketjuun. Jatkossa voimme tuoda Valion osaamista jo aiemmin alkutuotantoon: esimerkiksi Poopower-biolaitoshankkeessa suodatusteknologiaosaaminen on valjastettu maitotilaomistajiemme hyödyksi. Haluamme luoda tulevaisuudessa maitotiloille uusia tulonlähteitä.

Valion perustyö on turvata tasainen ja Euroopan paras maidon hinta omistajayrittäjillemme: tavoitteen eteen ponnistelemme joka päivä.

Henkilökohtaisesti arvostan sitä, että voin työskennellä kasvollisille omistajayrittäjille ja työlläni on konkreettinen tarkoitus.

 

Perhe ja vapaa-aika

Perheeseeni kuuluu vaimo ja 4-, 12- ja 13-vuotiaat pojat. Lapset ja minä pelaamme jalkapalloa ja olen myös poikani jalkapallojoukkueen joukkueenjohtaja. Rakastan kalastusta – siitä on ilokseni tullut vanhimman poikani kanssa yhteinen harrastus. Mökkeilemme ja matkustelemme, jos aika sallii.



Valion suosikkituotteet

Pidän voimakkaista juustoista. Valio Musteleima™, Valio Keisarinna® ja Valio Aura® ovat erityisen uniikkeja tuotteita.

 

MUISTONI MAATILALTA

Kun olin pikkupoika, isäni kävi kesäisin auttamassa ”renkinä” maitotilalla. Perheemme ystävystyi lappeenrantalaisen Nakarin tilan maitotilayrittäjien kanssa. Olin mukana heinätöissä kesälomillani. Heinän kaato viikatteella, haravointi ja nosto seipäälle sekä heinäpellon lämpöinen tunnelma ovat painuneet hienona muistona mieleeni.