Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Korjuuaikanäytteenottoa 1. kesäkuuta 2015. Kuva: Eija Järvinen

Ruokinnan esteet / osa 1

Hyvä syönti-indeksi: parempi kuiva-aineen syönti ja enemmän maitoa

Säilörehun määrä ja laatu ruokintapöydällä ratkaisevat pitkälti sen, mitä lehmät lypsävät. Säilörehun syöntiindeksi kertoo, miten paljon rehua lehmät pystyvät syömään.

Lehmät lypsävät sitä enemmän, mitä runsaammin ne syövät kuiva-ainetta. Jotta hyvä syönti toteutuisi, on rehua oltava lehmien ulottuvilla koko ajan.

Mitä korkeampi säilörehun syöntiä kuvaava syönti-indeksi on, sitä enemmän lehmät pystyvät rehua syömään. Syöntiindeksiin vaikuttavat rehun D-arvo, kuivaainepitoisuus, NDF-kuidun määrä, käymislaatu, onko rehu ensimmäistä satoa vai jälkisatoa sekä sisältääkö rehu apilaa, sinimailasta tai kokoviljasäilörehua.

D-arvon vaikutus indeksiin

Rehun sulavuutta kuvaavan D-arvon tavoite on lypsylehmien säilörehussa 680–700 g/kg ka. Korkeammallakin D-arvolla tulee toimeen, kun vähentää väkirehun määrää, jolloin vältetään pötsin happamoituminen ja sorkkakuume. D-arvon noustessa 10:llä syönti-indeksi nousee 1,8 pisteellä.

Lämpiminä keväinä ensimmäinen sato vanhenee nopeasti ja hyvää sulavuutta on vaikea saavuttaa. Korjuuaikanäytteet ja päivittäinen nurmilohkojen arviointi auttavat oikean korjuuajankohdan määrittämistä.

Lajikevalinnoilla voidaan vaikuttaa rehun D-arvoon. Osa timoteilajikkeista säilyttää hyvän D-arvon pitempään. Vuoden 2015 kevätsato vanheni viileiden säiden takia hitaasti ja D-arvot olivat monella tilalla reilusti yli 700 g/kg ka.

Palkokasvit nostavat indeksiä

Jos kasvustossa on apilaa, sinimailasta tai tehdään kokoviljasäilörehua, D-arvo on yleensä nurmea matalampi, mutta syöntiindeksi vastaavalla D-arvolla selvästi korkeampi. Kun apilapitoisuus nousee nollasta 30 prosenttiin, syönti-indeksi nousee noin 10 pisteellä.

Rehun esikuivaaminen ja NDF-kuitu vaikuttavat syöntiin

Säilörehun syönnin maksimi saavutetaan, kun rehun kuiva-ainepitoisuus on 420 g/ka ka. Tällöin syönti-indeksin ero märempään, kuiva-ainepitoisuudeltaan 250 g/kg ka olevaan rehuun on noin 7 pistettä.

Seosrehutiloilla kuiva-aineen määrityksen pitäisi olla arkipäivää. Kun rehu vanhenee, NDF-kuidun osuus kasvaa: lisääntynyt kuitu vähentää syöntiä ja pienentää syöntiindeksiä. Palkokasvien kuitupitoisuus on luonnostaan pienempi kuin heinäkasveilla.

Korkea käymishappojen määrä pudottaa syöntiä

Rehun käymistä kuvaa kokonaishappojen määrä. Ne muodostuvat maitoja muurahaishaposta ja vapaista rasvahapoista (=VFA).

Parhaissa rehuissa käyminen on rajoittunutta ja kokonaishapot ovat alle 40 g/kg ka. Huonoissa rehuissa käyminen on voimakasta ja tapahtuu virhekäymistä. Tällöin happojen määrä nousee jopa yli 100 g/kg ka. Huonoissa rehuissa myös ammoniakkiluku (=NH3-N) on korkea (yli 60), jolloin valkuainen on hajonnut ja sen hyväksikäyttö huonontunut.
Voimakkaasti käynyt rehu maittaa huonosti lehmille ja näkyy robottinavettojen lehmäliikenteessä. Käynyt rehu on riski maidon laadulle ja maitoon voi tulla makuvirhe. Jos rehun säilönnässä epäonnistutaan, korkean D-arvon syöntiä lisäävä vaikutus menetetään!

Säilörehun lämpeneminen heikentää syöntiä: lämmennyttä rehua syödään vähemmän ja syödystä rehusta saadaan vähemmän energiaa, koska rehun lämmetessä tulee energiatappioita. Syönti-indeksi ei ennusta syönnin toteutumista siinä tapauksessa, jos rehu jälkikäy tai lämpenee. Säilörehu on lämmennyt, kun lämpötila on yli 15–20 astetta.

Väkirehun tarve vähenee

Syönti-indeksin pudotessa 10 pistettä, on väkirehumäärää lisättävä kahdella kilolla, jotta päästään samaan kuiva-aineen syöntiin. Huonoa D-arvoa voidaan kompensoida lisäämällä väkirehun määrää, mutta käymislaadultaan heikkoa säilörehua ei voi täysin korvata väkirehulla.
Syönti-indeksin noustessa voidaan väkirehumäärää pudottaa. On tiloja, joilla päästään 60 kilon päivätuotoksiin jopa reilusti alle 15 kilon väkirehumäärillä, kun käytössä on täysin vapaasti säilörehua, jonka D-arvo ja syönti-indeksi ovat korkeita.

Maidon hinnanlaskua kompensoi hyvä säilörehu

Marko Piispasen kotitilalla on tuotettu vuosikymmeniä valiolaista maitoa. Parsinavetta korjattiin ja laajennettiin 26 lehmälle 10 vuotta sitten. Marko ja puoliso Heli Loukomies tekevät aika ajoin töitä tilan ulkopuolella. Tilan rutiinitöiden lisäksi Marko avustaa sorkkahoidoissa ja Heli urakoi siemennykset.

”Tyytyväisiä ollaan, kun pötsien täyteys on tämä”, Heli Loukomies ja Marko Piispanen kertovat.

Edellisinä vuosina säilörehun korjuussa on oltu liikkeellä hieman myöhässä, varsinkin kevätsadon osalta. Laatukaan ei ole aina tyydyttänyt. Viime keväänä tila aloitti Valio Artturi® -korjuuaikapalvelun tilana Mikkelissä ja yhteistyö tuotti hyvät säilörehut. Kaikki säilörehuerät tutkittiin. Näytteitä otettiin mahdollisimman monesta paalista/erä, jotta saatiin edustavat näytteet. Korjuuaikanäytteiden tulokset olivat linjassa valmiiden säilörehujen tulosten kanssa.

Viime kesän rehut ovat D-arvoltaan korkeita ja myös säilönnällinen laatu on hyvä. Syönti-indeksit ovat keskimäärin 112. Valkuaista rehuissa on keskimäärin 146 g/kg ka. Myös kivennäispitoisuudet ovat hyvät ja seleeniäkin rehuissa runsaasti.

Marko on säilörehun teossa tilan tärkein lenkki. Hän niittää ja paalaa rehut itse ja tekee urakointia myös toisilla tiloilla. Säilörehun tuotantokustannusta tilalla ei ole laskettu, mutta konekustannus ei päätä huimaa, sillä koneet ovat toimivia, mutteivät uusia.

Biologista säilöntäainetta kokeiltiin tuttujen suosituksesta ja onnistuneen koe-erän jälkeen sillä on säilötty rehut.

”Biologiset aineet ovat turvallisia käsitellä ja päänsärky ei vaivaa paalinteossa”, Marko Piispanen tuumii. ”Biologinen säilöntäaine vaatii onnistuakseen kuivahkon rehun. Meillä rehujen kuiva-ainepitoisuus oli 30 prosenttia ja ylikin.”

Yrittäjän ohjenuorana paalien teossa ja säilytyksessä ovat: alhainen ajonopeus takaa paalien tiukkuuden, noukkija sopivalla korkeudella varmistaa rehun puhtauden ja riittävä muovin käyttö rehun säilymisen. Paalit tulee varastoida pystyyn.

Tavoitteena parantaa määrää ja laatua

Viime vuonna nurmien lannoitusta tarkennettiin ja panostettiin myös jälkisatoihin.

”Tavoitteena on satomäärän nosto ja tasalaatuisen, hyvän säilörehun saaminen”, Heli Loukomies kertoo. ”Hyvällä rehulla ylläpidämme lehmien terveyttä ja nostamme tuotostasoa.”

Säilörehua pyritään pitämään lehmien ulottuvilla koko ajan. Ruokintasuunnitelmat pyydetään sekä ProAgrialta että rehufirmalta. Hyvälaatuisen säilörehun ansiosta väkirehukustannuksissa on säästetty useita tuhansia euroja. Valkuaisrehun kulutus on pudonnut 280 kilosta 40 kiloon viikossa.

Koko syksyn puhuttaneet maidon ureat ovat olleet tilalla yli 20 ja rasvasta sekä valkuaisesta saadaan lisähintaa kolmisen senttiä litralta. Lehmien keskituotos on noussut vuodessa lähes 1 000 kiloa ja solut ovat pysyneet alhaalla.

Yrittäjät ovat innokkaita oppimaan uutta ja ovat mukana muun muassa osuuskunnan järjestämässä liiketoimintavalmennuksessa. Heli Loukomies kannustaa kysymään apua osuuskunnasta ja tutuilta, jos on ongelmia säilörehun laadun kanssa.

”Ei ole keneltäkään pois, jos kaikilla on hyvät rehut.”