Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Huolella eroon vaarallisista jätteistä

Maitotilayrittäjä pääsee vaarallisista jätteistä eroon viemällä ne jäteasemalle tai tilaamalla noudon.


Vaarallinen jäte, entiseltä nimeltään ongelmajäte, on käytöstä poistettu esine tai aine, joka on terveydelle ja ympäristölle haitallista. Se on aina eroteltava muusta jätteestä ja toimitettava vaarallisten jätteiden keräykseen.

Maitotiloillakin syntyy vaarallista jätettä, eikä sitä saa missään nimessä kaataa viemäriin, piilottaa luontoon tai hävittää tavallisen sekajätteen seassa. Hyvän valiolaisen maidontuotannon ohjeissa tähdennetään, että vaarallisten jätteiden ja aineiden varastoinnissa ja käsittelyssä on estettävä niiden aiheuttamat terveys-haitat ja ympäristön saastuminen: jätteet eivät saa aiheuttaa vaaraa ihmisille tai eläimille, eikä niitä saa haudata maahan.


Tomi ja Anu Ylirintalalla on Kauhavalla 45 lypsävän maitotila. Heillä on yksinkertainen resepti vaaralliselle jätteelle: äkkiä pois.

”Vien ne aika pian läheiselle jätteenkeräysasemalle autolla tai traktorin kauhassa. En ole mikään keräi-
lijäluonne, vaan haluan kaikesta turhasta ja varsinkin vaarallisesta nopeasti eroon”, Tomi Ylirintala kertoo. ”Traktorista jää jäteöljyä ja suodattimia. Käytöstä poistetut loisteputket ovat vaarallista jätettä”, Ylirintala listaa. Myös paristot, akut ja energiansäästölamput kuskataan maitotilalta turvallisesti jäteasemalle.

”Torjunta-aineidenkin loppuja joskus jää, jos ne ovat menettäneet tehoa jäätyessään. Vien nekin jäte-asemalle”, Ylirintala kertoo. Vaarallisia kemikaaleja sisältävät tuotteet on usein merkitty varoitusmerkein.

Tarkkuutta vaaditaan, koska esimerkiksi litra öljyä riittää pilaamaan vesistöön noruessaan miljoona litraa vettä. Niinpä Ylirintala kerää nestemäiset jätteet, kuten jäteöljyt, turvallisesti tyhjiin lypsykoneen pesu-ainekanistereihin.


Kunnilla on jätelain mukaan velvollisuus järjestää maataloudessa syntyneiden vaarallisten jätteiden kohtuullisen määrän vastaanotto ja käsittely.

Ylirintalan tilan lähettyvillä, vain seitsemän kilometrin päässä toimii hyvin palveleva jäteasema. Se on auki ainakin kolmena päivänä viikossa ja yhtenä ihan iltaan asti. ”Täällä meillä päin ongelmajätteiden hävittäminen ei voi olla kiinni ainakaan aukioloajoista”, hän kiittää.

Jos jäteasema on kohtuuttoman matkan päässä, maatilalle voi tilata maksullisen noutopalvelun. Jätteistä eroon pääseminen joka tapauksessa maksaa, koska jätteen haltija on vastuussa omista vaarallisista jätteistään. Maksukäytäntö vaihtelee alueen mukaan. ”Joissakin paikoissa on isompi kiinteä maksu, joka kattaa kaiken vaarallisen jätteen. Toisaalla saattaa taas olla pienempi perusmaksu, ja tietyt jakeet tuovat lisämaksua”, kertoo palvelu- ja tuotepäällikkö Satu Estakari Lakeuden Etappi Oy:stä.

Tietyissä tuotteissa, kuten auton renkaissa, on tuottajavastuu, mikä säästää mukavasti asiakkaan jäte-kuluja. ”Tuottajavastuun piirissä olevat vaaralliset jätteet, kuten auton renkaat, saa viedä myyvään liikkeeseen ilmaiseksi. Lisäksi esimerkiksi Lassila & Tikanoja ja Fortum hakevat jäteöljyä ilmaiseksi, kunhan sitä on yli 200 litraa, mikä on hyvä ja jätekuluja pienentävä palvelu”, Estakari vinkkaa.

Kemikaalilainsäädäntö vaatii vaarallisten jätteiden käsittelyn dokumentointia. Aina, jos yrityksen toiminnassa syntyy vaarallista jätettä, kirjanpidosta on käytävä ilmi syntyneiden jätteiden laji, laatu, määrä, alkuperä ja toimituspaikka sekä kuljetus ja käsittely.

Suomessa on useita vaarallisten jätteiden käsittelyyn ja hyödyntämiseen erikoistuneita yrityksiä. Merkittävin vaarallisten jätteiden loppukäsittelijä maassamme on Fortum Waste Solutions Oy, joka tunnetaan paremmin entisellä nimellään Ekokem Oy. Lisäksi teollisuus käsittelee itse merkittävän osan tuottamistaan vaarallisista jätteistä.


Tietoa vaarallisten jätteiden käsittelystä saa esimerkiksi läheiseltä jäteasemalta ja kunnan jätehuoltoviranomaiselta. Jätteidenlajitteluoppaita on verkossa vaikka kuinka paljon.

Maitotilayrittäjät ovat Ylirintalan mukaan valveutuneita jäteasioissa, ja hän näkee ilokseen jäteasemalla kollegoitaan samoilla asioilla.

”Sellainen kutina minulla on, että tietoisuus jäteasioista leviää koko ajan laajemmalle ja maitotilalliset osaavat toimia vastuullisesti”, hän toteaa.

Tosin Ylirintala on myös kuullut, että jotkut polttavat jäteöljyä roskien seassa, mikä on jopa laitonta. Lisää tietoa ja valistusta siis tarvitaan.

Tutustu Valiolaiset tuotantotapaohjeet 24. Jätehuolto ja 33. Kemikaalien turvallinen käyttö. Kaikki tuotantotapa-ohjeet löytyvät Valmasta kohdasta Valio Laatu ja Tuotantotapaohjeet.

Lähteet: MTK, ympäristo.fi, vaarallinenjate.fi

 

Vaarallista jätettä ovat


Vaarallista jätettä eivät ole


Teksti Susanna Cygnel   Kuvitus Johanna Siljola

Lue ohjeet muovien hävittämiseen artikkelista "Kerää kalvot ja muut muovit", klikkaa tästä linkistä