Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Samuli Heikkilä (oik.) ja Juho Järvelä viettivät neljä kuukautta Hollannissa työssäoppimisjaksolla.

Hollannista vauhtia tulevaisuuteen

Neljän kuukauden työssäoppimisjakso Hollannissa oli tulevaisuuden maitotilallisille innostava kokemus.

Juho Järvelän, 19, ja Samuli Heikkilän, 18, tavoitteena on valmistua maaseutuyrittäjiksi tänä keväänä. He opiskelevat maatalouden ammatillisessa peruskoulutuksessa Koulutuskeskus Sedussa, Ilmajoen maatalousoppilaitoksessa.

Viime keväänä ja kesänä Järvelä ja Heikkilä suorittivat opintoihinsa kuuluvan kansainvälinen työssäoppimisjakson Hollannissa. Sikäläisillä maatiloilla työskentely oli heidän mielestään erittäin mukavaa ja kiinnostavaa.

”Sain nähdä, miten siellä tuotetaan maitoa ja miten tilat eroavat suomalaisiin verrattuna. Lähtisin ehdottomasti uudestaankin ja voin suositella kaikille kansainvälistä työssäoppimista”, Heikkilä hehkuttaa. Koti-ikäväkään ei kuulemma vaivannut ja käytännöt tulivat tutuiksi ensimmäisen viikon aikana. Hän puntaroi, että sikäläinen pihapiiri oli paljon pienempi kuin kotitilalla tai Suomessa yleensäkin, joten rehuntekoon ja traktorin kääntelyyn oli vähemmän tilaa kuin mihin Heikkilä on tottunut.

”Iso ero oli myös se, että työssäoppimistiloilla lypsettiin lehmät asemalla, eikä ollut robotteja. Muuten nautojen käsittely oli samanlaista kuin kotona.”

 

Rehuntekoonkin tuli uutta näkökulmaa. ”Siellä tehtiin rehu kuivana: se pelkästään pöyhittiin ja laitettiin suoraan muoviin. Ei ollut mitään säilöntäjärjestelmää. Hollannissa on sen verran kuivempi keli, että rehunteko onnistui noin - voisihan sitä kokeilla kotonakin", Heikkilä suunnittelee. Järvelälle jäi Hollannin maitotiloilta päällimmäisenä mieleen pieni tarve ulkopuoliseen työvoimaan niillä tiloilla, joilla hän vietti aikaa.

”Yksi tiloista oli samankokoinen kuin meidän kotitila Jalasjärvellä, mutta työssä oli vähemmän porukkaa, vaikka lehmät lypsettiin asemalla. He tekivät kellon ympäri töitä ja eräs isäntä kertoi olleensa viimeksi vapaalla viisi vuotta sitten”, Järvelä pohdiskelee vähäisen työvoiman tarpeen taustoja.

Mieleen jäi myös huomattavasti pidempi kasvukausi. ”Rehusatoja kertyi kesässä parhaimmillaan jopa seitsemän.”

 

Nuorukaisetkin paiskivat hommia kellon ympäri ja saivat suoritettua kaikki Hollannin työssäoppimiseen suunnitellut työtunnit etuajassa. Vapaalla he ehtivät jopa piipahtaa junareissulla Amsterdamissa ja Rotterdamissa.

”Koneopintojen työssäoppimista varten jouduimme vielä hankkimaan työssäoppimispaikan Suomesta, koska Hollannissa konetyöt oli tiloilla joko pääosin ulkoistettu tai sitten oli erikseen työntekijä konetöitä varten”, he kertovat.

Ensimmäisessä harjoittelupaikassa eli Dairy Campuksella Järvelän työtehtäviin kuului esimerkiksi lypsäminen, rehusiilojen avaaminen ja vasikoiden hoitaminen.

Feehaldery J.P Roordan maitotilalla oli 180 lypsylehmää, jotka lypsetään 36 -paikkaisella takalypsykarusellilla. ”Töihini kuului kaikenlaisia töitä lypsystä lastenhoitoon”, Järvelä kertoo.

Firma De Blockenin maitotilalla oli 350 lypsävää ja Gean 2 x 24 takalypsyasema. Siellä Järvelän tehtäviin kuului pääasiassa lypsäminen ja eläinten siirto sekä jonkin verran konetöitä.

 

Myös Heikkilä työskenteli ensimmäisen kuukauden Dairy Campuksen koeasemalla karjanhoito-töissä ja osallistui meneillään olevien tutkimustöiden avustamiseen.

Mts Ypenga-Faberin tilalla oli 110 lypsävää lehmää, noin 10 umpilehmää, 25 hiehoa ja 10 vasikkaa. ”Lehmät lypsettiin 2 x 6 kalanruotoasemalla, joten se oli käsittämättömän hidasta. Tilan kaikki peltotyöt teki pääasiassa urakoitsija, mutta he tekivät itse kuivaa heinää vasikoille ja hakivat tuorerehua pellolta noukinvaunulla. Sain osallistua tilan kaikkiin töihin, mutta työ oli pääasiassa eläinpainotteista.”

Rinze en Lineke Kleefstran tilalla oli lähemmäs 400 eläintä ja 2 x 16 takalypsyasema. Lehmät lypsettiin kolme kertaa päivässä paremman tuotoksen saavuttamiseksi. Peltopinta-alaa oli 120 hehtaaria.

”Sain tehdä kaikenlaisia töitä, jopa konetöitä, jos niitä vaan oli. Yleensä työskentelin eläinten kanssa.”

 

Stipendin turvin

Koulutuskeskus Sedusta pystytään antamaan opiskelijoille stipendi Erasmus plus ohjelmasta enintään kahdeksan viikon ulkomaanvaihtoon. Tätä varten Juho Järvelä ja Samuli Heikkilä saivat Koulutuskeskus Sedun apurahan, josta vähennettiin lento- ja asumiskustannukset.

Jos opiskelija haluaa olla kauemmin, niin hänen tulee järjestää tuon ajan rahoitus itse. Järvelä ja Heikkilä olivat pidempään, joten he hakivat ja saivat viimeiselle jaksolle stipendin Osuuskunta Maitosuomelta, sillä molemmat pojat ovat kyseiseen osuuskuntaa kuuluvia maitotilojen poikia ja tulevia maitotilayrittäjiä.

 

TEKSTI Susanna Cygnel KUVA Anna-Kaisa Koitto