Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilehti

Kuva: Valio Oy

Eroon hiehoautomaatista

Viime vuosien tuotosseurannan tulokset osoittavat, että lypsylehmien kestävyydessä on saatu aikaan käänne parempaan päin. Silti aiheen ympärillä riittää haasteita.

Lypsylehmien kestävyys on vaikeasti mitattava asia, koska kaikkiin mittareihin vaikuttavat pakollisiksi luokiteltavien poistojen ohella tuottajien tekemät poistopäätökset. Päätökset voivat olla hyvinkin perusteltuja, mutta eivät välttämättä aina kuvasta lehmän kestävyyttä. Joskus ne voivat kertoa pikemminkin tuottajan kestävyydestä.

Hiehoautomaatti on yksi tekijä, joka voi johtaa nopeampaan uudistamiseen kuin karjan todellinen kestävyys tai taloudelliset perusteet vaatisivat.

Jos uudistus halutaan varmistaa kasvattamalla hiehoja enemmän kuin todellinen tarve vaatii, vanhempia lehmiä poistetaan herkästi poikivien hiehojen tieltä ennen kuin lehmät ovat päässeet taloudellisen käyttöikänsä päähän. Seurauksena on uudistuskustannusten kasvu, vanhempien lehmien korkeiden maitotuotosten menetys ja liharotusiemennysten käyttömahdollisuuden väheneminen.

Jotta hiehoautomaatin negatiivisilta seurauksilta vältyttäisiin, uudistuseläinten kasvatus tulisi mitoittaa kunkin karjan todellisen tarpeen mukaan.

Nuorkarjan määrä

Lähtökohtaisesti nuorkarjan tarve riippuu karjan uudistusnopeudesta. Lisäksi siihen vaikuttaa, kuinka onnistuneesti syntyneet lehmävasikat saadaan kasvatettua poikiviksi hiehoiksi.

Nuorkarjan määrän laskemiseen on rakennettu lypsykarjojen ikäluokkamalleja, joiden avulla voidaan muun muassa mitoittaa eri ikäluokkiin kuuluvan nuorkarjan vaatimia tiloja. Malleihin voidaan sisällyttää sen eri parametreihin liittyviä epävarmuustekijöitä. Etukäteen ei tiedetä varmuudella esimerkiksi hiehojen tiinehtymisen onnistumista.

Oheisessa kuviossa esitetään yhteen malliin perustuva tulos nuorkarjan määrästä uudistusprosentin vaihdellessa. Kuvio osoittaa selvästi, kuinka nuorkarjan määrä lisääntyy uudistusprosentin kasvaessa.

Kun uudistusprosentti nousee 45:een, uudistukseen tarvittavan nuorkarjan eläinmäärä kasvaa suunnilleen samaan kuin lehmämäärä. Jos uudistusprosentti on 35 ja tiinehtymättömien hiehojen osuus nousee 5:stä 15 prosenttiin, nuorkarjan määrä 50 lehmän karjassa kasvaa 37:stä 40:een.

Tavoitteellinen uudistuseläinten kasvatus

Lehmien poiston optimaaliseen ajoitukseen rakennetuista malleista on johdettavissa uudistusprosentti, jota voidaan pitää tavoitteena uudistuseläinten kasvatusta suunniteltaessa. Mallit viittaavat siihen, ettei uudistusprosentin tulisi olla juuri suurempi kuin 30, vaikka hiehon kasvatuskustannus olisi edullinenkin. Tyypillisesti uudistusprosentti asettuu noin 27:ään.

Uudistusprosentin perusteella voidaan asettaa suuntaa antavat tavoitteet nuorkarjan määrälle ilman erityisiä karjamalleja. Jos oletamme karjassa olevan 100 lehmää ja uudistusprosentin olevan 30, vuosittain tarvitaan 30 poikivaa hiehoa korvaamaan poistetut lehmät. Jos hiehot poikivat viimeistään 24 kuukauden iässä ja kaikki hiehot saadaan tiineiksi, riittää, että jatkuvasti on kasvamassa 60 uudistuseläintä, puolet alle vuoden ja puolet yli vuoden ikäisiä.

Lehmien poikimaväleistä puolestaan riippuu, kuinka syntyvien vasikoiden määrä kattaa tarpeen. Vasikkakuolleisuus ja sukupuolilajitellun siemenen käyttö on otettava huomioon, kun arvioidaan mahdollisuuksia liharotusiemennyksiin.

Nykyisillä keskiarvoluvuilla eli uudistusprosentin ollessa 32,5 ja hiehojen poikimaiän 26,7 kk, uudistuseläimiä tarvitaan 100 lehmän karjassa noin 72 (32,5 % × 100 × (26,7/12)). Jos lisäksi oletetaan, että hiehoista 10 prosenttia ei tiinehdy tai joudutaan muusta syystä poistamaan, eläimiä tarvitaan noin 80. Jos uudistustavoite voidaan asettaa 27 prosenttiin, hiehojen poikimaikä 25 kuukauteen ja ”hiehotappiot” 5 prosenttiin, uudistuseläimiä tarvitaan noin 59.

Nuorkarjan kasvatus tulee suunnitella tilakohtaisesti sen mukaan, mitkä ovat realistiset tavoitteet karjan uudistusprosentille ja hiehojen poikimaiälle. Tuottajan riskiasenteet puolestaan vaikuttavat siihen, kuinka suuren varmuusvaran hän katsoo aiheelliseksi laskea edellä mainituista arvoista johdettujen eläinmäärien päälle. Riskien suhteenkin tulisi joka tapauksessa olla realisti, jotta hiehoautomaatista oikeasti päästäisiin eroon.