Maito ja Me

Valiolaisen maitotilayrittäjän ammattilaissivusto

Useiden vuosien ajalta kerätyistä muistiinpanoista voi seurata esimerkiksi sähkönkulutusta. Kuva: Anu Fräntilä-Riihonen

Budjetointia ruutupaperilla

Sen voi tehdä yksinkertaisesti, vaikka aamukahvia juodessa sanomalehden kulmaan. Helpointa budjetoinnin opettelu on kuukausibudjetilla.

Tilan budjetointia voi tehdä yksinkertaisuudessaan ruutuvihkoon kirjaamalla ylös kuukauden tulot ja menot. Silloin näkee, mihin eurot kuluvat.

Budjetoinnin ei tarvitse olla haudanvakava asia. Sen laadinnan ”auettua” voi siirtyä pidemmän aikavälin budjetteihin. Samalla huomaa mihin eurot menevät ja oppii jaksottamaan hankintojaan.

Monella tilalla on käsitys siitä, paljonko tilalle tulee rahaa kuukaudessa. Tuloja tulee maidosta, tuista ja mahdollisesti myytävistä eläimistä. Monella tilalla on myös satunnaisia tuloja.

Itselläni on olemassa monen vuoden ajalta ruutuvihko, johon on kerätty muistiinpanoja ja josta voi hakea ajatusta siihen, mitä laskuja milloinkin erääntyy. Samalla pystyy seuraamaan esimerkiksi sähkön ja rehun kulutusta jne.

Tuloista vähennetään menot, jolloin saadaan kuukausibudjetti. Tämän jälkeen voi miettiä, ovatko tulot menoihin nähden oikeassa suhteessa.

Mikäli menoja on odotettavissa tiettynä ajanjaksona enemmän, on syytä miettiä jatkotoimenpiteitä. Kun hoitaa meijerin laskutuksen kautta esimerkiksi rehut, polttoaineet, lannoitteet jne., sieltä voi kysyä laskujen jakamista useammalle kuukaudelle pientä korkoa vastaan. Monesti näin saa menot tasattua usealle kuukaudelle, eivätkä yhden kuukauden menot nouse kohtuuttomiksi.

Rohkeasti budjetointia kokeilemaan!

Listaa seuraavat asiat:

Tulot

Menot